Selkätreeniä hieman hillitymmin erikoistekniikoita käyttäen

16.11.2016 - 12:06

Keskiviikkona oli luvassa selkäpäivä. OIkeastaan vasta kuntosalille kävellessäni aloin miettimään mitä ja miten selkätreeniä voisi toteuttaa. Mitä liikkeitä tehdä erikoissarjoilla korotussarjoilla, tiputussarjoilla ja supersarjoilla vai käyttää ihan perustekniikoita ja sarjoja. Erikoistekniikoiden jatkaminen maanantain sekä tiistain treenien tapaan kiinnosti, mutta samoin aloin miettimään ja hieman pelkäämään erikoistekniikoilla tehtävän selkätreenin menemistä niin helposti käsille. En kuitenkaan halannut tehdä selkätreenissä käsitreeniä kun se olisi vuorossa vielä tällä viikolla myöhemmin.

Kun selkätreenissä alkaa käyttämään erikoistekniikoita niin tällöin myöskin väsymys alkaa painamaan nopeampaa. Tämä tarkoittaa samalla myöskin niin helposti selkätreenin siirtymistä enemmän käsille. Kun treenaam selkäliikkeitä väsyneenä ja hieman ylisuurilla painoilla niin ainakin itselläni tekeminen on hyvin nopeasti pois selältä ja työstän liikkeitä enemmän käsillä. Tämän takia aloin miettimään kuinka paljon erikoistekniikoita on järkeä yrittää käyttää jotta treeni pysyy selkätreeninä?

Tällä kertaa oli myöskin tarkoitus tehdä maastavetoa alaselälle ihan omana itsenään. Viimeksi taisin tehdä maastavedon supersarjana räkki-vedon kanssa ja tälläisiä supersarjoja ei kannata ihan paukutella joka viikko. Tämän supersarjan merkitys ja teho vain laskee ja samalla alaselän voi saada melko nopeasti kipeäksi mitä en halua. Välillä voi runtata enemmän, mutta välillä on otettava hieman rauhallisemmin ja tasapainoitettava alaselän rasitusta.

Selkätreeniä sumomaastavedolla alkaen

Keskiviikon selkätreeni alkoi maastavedolla. Tällä kertaa käytin sumo tekniikkaa eli tein pelkästään sumomaastavetoa. Mitään ihmeellisiä erikoistekniikoita ei tullut käytettyä. Aluksi pienillä kiloilla yksi lämmittelysarja alkuun ja sitten aloin tekemään. Ensimmäisessä sarjassa tuli kyllä käytettyä eriksoitekniikkaa kun tein ensimmäisen sarjan korotussarjana. Tämän jälkeen erikoistekniikat jäivät väliin ja tein ihan normaaleita viiden - seitsemän toiston sarjoja. Ainoa poikkeus yhteen väliin oli tehdä kymmenen sekunnin tauoilla kolme sarjaa putkeen. Näitä tuli tehtyä yksi setti minkä jälkeen tein kaksi vai kolme normaalia sarjaa.

Yleisellätasolla tuntui jo sumomaastavetoa tehdessä, että en tehnyt oikein kunnon loppuvenytystä. Jälkeenpäin huomasin tämän asian videolta. Ei tämä nyt sinällään mitään haitannut sillä tuntuma liikettä tehdessä meni oikeaan kohtaan. Sarjojen jälkeen tuntui, että on tehnyt maastavetoa hyvällä tavalla. Mitään ihmeellisiä kipuja tai huonoja tuntumia ei ollut. Myöskin alaselkä oli paremmassa kunnossa kuin viimeksi jolloin tuli tehtyä supersarjana maastavetoa ja räkki-vetoja. Tämä auttoi ja helpotti todella paljon kulmasoudun tekemistä maastavedon jälkeen kun pystyin olemaan kunnolla oikeassa asennossa.

Kulmasoudussa tulikin sitten käytettyä hieman enemmän erikoistekniikoita. Pieniä korotussarjoja, pyramiidin tynkää sekä max kymmenen sekunnin tauot. Vielä loppuun tuli tehtyä pari ihan kunnon normaalia sarjaa hieman pienemmillä painoilla. Erikoistekniikat vain olivat syöneet aika paljon voimia ja jaksamista niin oli parempi ottaa normaaleihin sarjoihin suorilta vain pienet painot jotta tuntuma meni selkään eikä käsille.

Itse tykkäsin tehdä kulmasoutua kymmenen sekunnin tauoilla. Kolme kymmenen toiston sarjaa joiden välissä noin kymmenen sekunnin tauko. Kymmenen toistoa minkä jälkeen laskin tangon räkkiin ja kun kymmenen sekuntia oli kulunut niin tämän jälkeen uusiksi sama. Pari ensimmäistä sarjaa menivät aina ihan hyvin, mutta viimeinen kolmas sarja alkoi jo painamaan. Kun tuli tehtyä tälläin paussien kanssa niin otin käyttöön stepperin jolloin pystyin tekemään liikettä räkin "päällä" enkä joutunut liikkumaan taakse ja takaisin eteen räkille. Tällöin pystyin aloittamaan tauon heti ja seuraavan sarjan heti. Muutoin tauko alkaisi kun tanko on räkissä tai osa tauosta kuluisi siihen, että saa tangon räkkii. Stepprin kanssa pystyi vain nostamaan ja laskemaan tangon.

Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä supersarjana ylätaljaa missä tuli tehtyä kapealla kahvalla eteen ja leveällä otteella niskan taakse. Niskan taakse tyyli tuntui rinnassa varsinkin ylävenytyksen aikana. Muutoin tuntui että tekeminen olisi vain kevyttä vaikka tästä huolimatta tekeminen oli raskasta.

Selkätreeni

  • Sumomaastaveto
  • Kulmasoutu
  • Supersarja Ylätalja kapea + Ylätalja niskan taakse
  • Alatalja

Viime viikolla lähdin hakemaan maanantaina räkkivedossa 270kg painoilla kymmentä toistoa kun olinhan saanut sitä edellisellä viikolla juuri ja juuri tehtyä kymmenen toistoa 260kg painoilla. Niin miksi en nyt sitten seuraavalla viikolla saisi kymmentä toistoa kymmenen kiloa painavammalla 270kg:lla? Niin kaikki tämä kymmenen toistoa juttu alkoi oikeastaan kesän treeneistä kun sain vedettyä räkkivedossa 300kg painoilla viisi toistoa. Tuon lisäksi kun olin alkanut muutenkin tekemään pidempiä sarjoja esimerkiksi kyykyssä missä sain aluksi 180kg painoilla kymmenen toistoa ja minkä sain nostettua 200kg painoihin.

Olen nyt pikkuhiljaa yrittänyt vaihtaa kahden maastaveto treenin viikot yhteen maastaveto treeniin ja toiseen treeniin missä teen räkkivetoa tai lohko maastavetoa. Ihan vain sen takia että jos vaikka tulokset alkaisivat nousemaan ja erityisesti jos vaikka kroppa pysyisi hieman paremmin kasassa. Täytyy kyllä sanoa että kun teen kaksi maastaveto treeniä viikkoon niin se kyllä tuntuu kropassa tavalla tai toisella. Myöskin se on vaikuttanut eritoten kyykky treeneihin kun alaselän kanssa on ollut palautumisen vaikeuksia. Tämän taas huomasi eilen lauantaina kun menin tekemään kyykky treeniä PTVGYM:lle ketjuilla.

No niin tulihan se sieltä vaikka aluksi sille ei tuntunutkaan. Tämän viikon keskiviikkona sain kyykättyä 200kg painoilla ensimmäistä kertaa ikinä kymmenen toistoa. Tämä on ollut tavoitteeni ainakin tämän vuoden keväästä alkaen ja mahdollisesti jopa vuosi kausia. Olen saattanut joskus aikoinaan vuosia sitten haaveilla kyykkääväni 200kg painoilla kymmenen toistoa mutta tuolloin se oli kaukainen haave. En edes silloin tainnut saada kyykättyä 200kg tai jos sain niin se oli hikisesti se yksi - kolme toistoa. Nyt kun keväällä asettelin muutamia välitavoitteita kyykkyyn niin olin tainnut silloin saada pitkästä aikaa 180kg kahdeksan toistoa?

Tällä viikolla tuli tehtyä viikon molemmissa jalka- & kyykkytreenissä sarjaennätyksiä kun keskiviikkona tein normaalissa kyykyssä ja eilen lauantaina ketjukyykyssä uudet sarjaennätykset. Muutoinkin molemmat jalkatreenit olivat aika identtisiä keskenään sillä keskiviikkona kerkisin tekemään kaksi liikettä ja lauantaina päätin jättää jalkatreenin kyykkyyn. Tällä viikolla tuli tehtyä siis todella suppeat jalkatreenit mutta toisaalta kumassakin jalkatreenissä sarjaennätyksien jälkeen olin todella puhki. Tämän johdosta lauantaina sitten päätin lähteä suoraan kotiin kyykyn jälkeen.

Miksi suurin osa penkkaajista kuseilee? Miksi juuri suurin osa PTVGYM:llä penkkaajista kuseilee? Sitä en tiedä ja sen haluaisin tietää? Kyseessä on siis se että penkkiä tehdessä käytetään lukkoja tai klipsuja tangossa ettei painot tippuisi tai liikkuisi tangossa. Itse olen pitänyt tätä asiaa kuseiluna koko sen ajan kun kuntosalilla olen käynyt sen joku 18 vuotta ja siihen päälle muutamat kesät jääkiekon kesätreeneissä. Itse totuttauduin ja minut myöskin koulutettiin ettei penkissä käytetä lukkoja tai mitään klipsejä kun käytännössä tanko saa tulla kyllä niin jumalattoman vinosti jos painot oikeasti alkavat liikkua vaarallisesti.