Vuoden ensimmäinen treeni kuuden toiston sarjoilla rintaa ja selkää

16.11.2016 - 12:06

Vuoden treenit tuli aloitettua heti ensimmäisenä päivänä vaikka tämä tiesi viidettä päivää putkeen. Tämän päiväinen oli kyllä yhteenaikaan suunnitellumpi treenipäivä kuin eilinen. Eilen meniessäni kuntosalille aloin kyllä suunnittelemaan tälle päivää välipäivää, mutta toisin kävi. Ehkä tämän päivän kuntosalille menoon vaikutti enemmän se, että olin tänään menossa keskustaan katsomaan Creed elokuvaa Tennispalatsiin. Ei tuo elokuviin meno tietenkään automaattisesti kuntosalille meno aina tarkoita, mutta tällä kertaa minulla parempi syy käydä uudestaan Kampin Elixiassa treenaamassa. Tarkistin äsken päivämäärän niin elokuun alussa kävin ensimmäisen kerran tutustumassa Kampin Elixiassa.

Lähtiessäni päivällä keskustaan päin en edes tiennyt vielä menenkö tänään kuntosalille vai en. Tästä syystä otin vain kuntosalikamat vain mukaani jotta pystyin elokuvan jälkeen päättämään menenkö vai en. Olin epävarma asiasta niin oli parempi vain ottaa kamat mukaan niin tällöin pystyi menemään. Ellen olisi ottanut kamoja mukaan niin tällöin en olisi voinut mennä. Sitä mitä menin sitten treenaamaan oli ihan auki. Käytännössä päästessäni kuntosalille en edes vielä tiennyt mitä treenaan. Päätin vain aluksi vielä käydä kuntosalin läpi ja katsoa mitä kaikkea kuntosalilta löytyy ja päättää tämän pohjalta mitä tekisin. Jotain sellaista mitä en oikein normaalisti voisi tehdä. 

En oikein löytänyt montaakaan asiaa mitä olisin voinut tehdä sellaista mitä normaalisti en oikein pysty tekemään. Vinopenkki vapaalla tangolla alkoi kuitenkin siellä kuumottaa ja vielä kun treenasin rintaa viimeksi maanantaina niin tämä alkoi vaikuttaa hyvältä ratkaisulta. Valitsin siis rinnan mitä aloin tekemään, mutta tämän kanssa en vielä suunnitellut muuta. Ajattelin aluksi tehdä rinnan ja tämän jälkeeen mahdollisesti jonkin toisen lihasryhmän tai jättää treeni pelkkään rintaan.

En tiedä miten päädyin tänään tekemään käytännössä kaikki tekemäni sarjat kuuden toiston sarjoilla joita tein viisi sarjapainoilla. Ehkä hieman mietin eilistä olkapää & ojentajatreeniä siinä mielessä, että tein korotussarjoja käyttäen minkä johdosta koko treeniin tuli paljon toistoja. Ajattelin siis vaihtavani tekotyyliä jotta treeneistä ei tulisi ihan samanlaisia. Myöskin rintatreenin tekeminen varsinkin vinopenkissä mahdollisilla pidemmillä tai erikoissarjoilla ilman varmistajaa olisi ollut todella huono ratkaisu.

Treenissä tuli tehtyä kolme liikettä jotka kaikki tuli tehtyä lämmittelysarjat plus viisi kertaa kuusi. Ensimmäinen liike oli vinopenkki vapaalla tangolla mitä viime aikoina olen tehnyt lähinnä vinopenkkilaitteessa. Käytännössä smith-laitteessa tehty vinopenkki on vaihtunut enemmän laitteella tehtyyn nykyisin vaikka välillä vinopenkkiä tulee myöskin tehtyä käsipainoilla ja smith-laitteessa. Vinopenkin jälkeiset liikkeet tein laitteissa sillä ajattelin kokeilla laitevalikoimaa enemmin kuin käyttää smith-laitetta tai käsipainoja. Laitteet vaihtelevat kuntosaleilla kun smith ja käsipainot ovat lähempänä toisiaan vaikka olisivat eri. Laitteet joita tulin käyttäneeksi oli rintaprässi sekä peck-deck.

Rintatreeni

  • Vinopenkki vapalla tangolla 5x6
  • Rintaprässi 5x6
  • Peck-deck 5x6

Rintatreenin jälkeen selkätreeni toisella kuntosalilla

Kolmen rintaliikkeen jälkeen aloin miettimään mitä tekisin seuraavaksi. Vaihtoehtoja oli aluksi kaksi, mutta hetken päästä kolme. Ensimmäiset vaihtoehdot olivat jatkaa treeniä tai lopettaa treeni tähän. Kun aloin miettimään mitä olisin voinut vielä treenata rinnan lisäksi niin hauis ja selkä tulivat mieleen. Hauiksen puolella mietin tekeväni pientä pumppia ja selän puolella ajattelin tehdä samanlaista mitä tein rinnalle tänään. Sitten aloin myöskin miettimään mitä jos vaihtaisin kuntosalia ja tekisin treenin loppuun toisessa paikassa? Mitä järkeä olisi mennä treenaamaan toinen treeni toiseen paikkaan?

Käytännössä paljonkin jos toisella salilla on erilaiset laitteet kuin toisella, mutta olin jo valmiiksi eri paikassa treenaamassa kuin normaalisti. Tämä kuntosalin vaihtaminen tuli siinä mieleen kun viime sunnuntaina mietin tämän viikon treenejä ja ajattelin tänään tekeväni ensimmäisen treenin toisessa paikassa ja toisen muutamien tuntien jälkeen toisessa. Nyt tämä käytännössä vaihtui siihen, että siirryin Kampista Länsiväylälle puolen tunnin aikana eikä mitään tuntea välissä.

Periaatteessa olisin voinut kyllä treenata selän vielä Kampilla, mutta halusin ilmeisesti Länsiväylän infrapunasaunaan niin päätin lähteä sitten sinne treenaamaan. Olisin voinut tehdä saman treenin kyllä Kampissakin eli sinällään ei olisi tarvinnut vaihtaa kuntosalia. Jatkoin selkätreenin samalla kaavalla mitä rintatreenissä eli viisi kuuden toiston sarjaa per liike. Ainoa poikkeus oli t-soutu missä tein kymmenen toiston sarjoja kun en jaksanut nostaa lopulta painoja kuudelle toistolle sopiviksi.

Kulmasoutu tangolla, t-soutu sekä vaakasoutu levyillä käytettävällä laitteella olivat liikevalinnat. Ei maastaveto eikä taljaliikkeitä joten jälleen erikoinen selkätreeni tuli tehtyä. VIimeksi tein juuri tiistaiaamuna hieman erikoisemman selkätreenin jossa käytin liikkeitä joita ei tuli useasti käytettyä.  

Selkätreeni

  • Kulmasoutu vapaalla tangolla 5x6
  • T-soutu 5x10
  • Vaakasoutu 8x6

Dietin aloittamiseen, pitämiseen ja onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Yleisesti pitää olla motivaatiota ja halua diettiä kohtaan. Tähän taas vaikuttaa moni pienempi asia millä saa pidettyä motivaatiota ja halua yllä dietin ajan. Dietin epäonnistuminen voikin näin ollen johtua monista asioista joista suurin on motivaation ja halun loppuminen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja teen tässä pienen listan asioista mitä itse olen omalla kohdallani huomannut. Enemmänkin

Nyt on ollut hieman sellainen trendi treenien saralla, että yleisellä tasolla olen mennyt bodaus linjalla eli pidemmillä sarjoilla joko ihan suorilla tai sitten liike yhdistelmillä supersarjat tai giant-setit. Pidempien sarjojen ohessa olen tehnyt lyhyempiä sarjoja massaliikkeissä kuten kyykky, penkki tai maastaveto. Tykkään vain sekoitella lyhyempiä ja pidempiä sarjoja keskenään jotta treeniin tulee hyvin vaihtelevaisuutta ja treeni ottaa erilailla lihaksiin

Dietti menee ja kulkee "raiteillaan", mutta "cheat-päivät" aloitin ehkä hieman etuajassa. Dieettiä takana nyt hieman yli pari viikkoa ja jo molempina viikkoina olen pitänyt yhden cheat-päivän tai oikeastaan cheat-mealin eli aterian. Toissa viikolla se oli purkki jäätelöä ja viime viikonloppuna hain pizzan sekä ostin pari pussia aakkosia. Oikeaoppisesti tai mikä nyt on oikeaoppista tai oikea tyyli niin tankkauspäivä / cheat-päivä pidetään ensimmäisen kerran

Joo taas se nähtiin kun aloin kaupassa katsomaan murojen ravintoarvoja niin nämä "fitnesstuotteet" ruokakaupassa eivät ole kyllä ihan fitness. Fitness ruokakaupassa purkin tai paketin kyljessä tarkoittaa vain bisnestä ruoka-aineiden valmistajille sillä mitään todellisia fitnesstuotteitana ne eivät ole. Tämä on nyt tullut nähtyä Nestlen kuin Valion "fitnesstuotteiden" kohdalla. Olin tällä kertaa ostamassa muroja ja huomasin Corn Flakesin ja Nestlen fitness

Huomasin tai oikeastaan tajusin alkuviikosta pari asiaa liittyen diettiin. Lähinnä dietti tyylillä jolla olen diettiä nyt suorittanut. Kun en laske rasvoja, hiilareita tai ylipäätänsä makroja tällä hetkellä vaan menen enemmänkin "fiiliksen" mukaan niin kaikkia asioita ei vain huomaa. Kun laskee päivän makroja ja on yleisesti kaavoittanut syömiset "optimaalisesti" niin tällöin ongelma kohdat ovat helpommin korjattavissa tai muutettavissa. Se mitä nyt olen