Kolmas treenipäivä putkeen mikä tuli huomattua kropassa

16.11.2016 - 12:06

Kolmas päivä putkeen kuntosalilla ja huomasin tämän asian treenin edetessä sekä varsinkin treenin jälkeen päästessäni kotiin. Olin todella väsynyt ja kropassa tuntui, että oli tullut treenattua. Vaikka nyt kolmantena päivänä oli vuorossa olkapäät sekä hauis niin silti koko kropassa tuntui jo treenin aikana. Ei käytännössä ihme tiistain maastavetojen jälkeen.

Tällä kertaa aloitin treenin pystypunnerruksessa käsipainoilla ja halusin yrittää tehdä liikettä pitkästä aikaa 50kg käsipainoilla. Tämä oli hieman arvelluttavaa sillä viime kerralla kun tein 50kg käsipainoilla niin vasenpaan olkapäähän tuli jotain vaikka liikettä tehdessä mikään ei tuntunut menneen pieleen. Ainoa asia mitä tapahtui oli vain se, että vasen käsi ei tullut vain yhtä hyvin kuin oikea.

Tällä kertaa treenin aikana ja treenin jälkeen olkapäässä ei tuntunut mitään ylimääräistä mikä tarkoitti vain sitä, että kaikki meni normaalisti ja olkapää on palautunut normaaliin. Ainoa asia mikä oli heikosti oli se, että 50kg käsipainot olivat raskaat ja tekeminen oli sitä myöden raskasta. Sain kyllä tehtyä kolme noin seitsemän - kahdeksan toiston sarjaa, mutta aika paljon tarvin niissä varmistajan apua. Omilla ei tullut niin kuin on aikanaan tullut, mutta tämä ei ollut kyllä ihme kun viime kerran 50kg tehdyistä toistoista oli kauan aikaa. Tämä kuitenkin nyt toimi hyvänä pohjana tulevaa varten mikä olikin tämän tarkoitus tällä kertaa. Ajattelin kyllä ensimmäisen ja toisen sarjan jälkeen laskevani hieman painoja, mutta halusin nyt tehdä kolme sarjaa 50kg painoilla, että sain rakennettua tuota pohjaa.

Tämän jälkeen treeni jatkui tämän viikon trendiä jatkaen eli isoilla painoilla. Ainoa liike missä jouduin laskemaan painoja ensimmäisen sarjan jälkeen oli vipunostojen tekeminen vinottain vinopenkissä. Aloitin liikkeen 12,5kg käsipainoilla, mutta huomasin näiden painojen olevan aivan liikaa minkä jälkeen laskin painot 7,5kg. Näillä painoilla sain liikkeen menemään paremmin olkapäille. Vipunostojen tekeminen vinopenkissä sivuttain on muutenkin sellainen liike ettei siihen kamalasti voi edes ottaa painoja. Tällä kertaa liike oli myöskin treenin neljäs eli pohjilla oli jo hyvä määrä toistoja.

Treenasin tällä kertaa hauiksen erilailla mitä olin suunnitellut. Olin ajatellut treenaavani hauiksen suhteessa pienemmillä painoilla kuin olkapäät, mutta päädyinkin treenaamaan hauiksen isoilla painoilla. Itse olen vain huomannut saavani hauistreenin paremmin perille kun olen käyttänyt pienempiä painoja sekä enemmän toistoja tai erikoissarjoja käyttäen. Tälläkin kertaa huomasin eron tehdessäni isoilla painoilla sihen miten nyt olen hauista muutamat viikot treenannut sillä en saanut poltetta mitä olen pienemmillä painoilla tehdessä saanut. Tämän johdosta palaan kyllä ensi viikolla taas tekemään hauista erilailla kuin muita lihasryhmiä joita tulee nyt jatkettua toistaiseksi suuremmilla painoilla.

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus
  • Hauiskääntö istuen
  • Heijaustus vipunsotot
  • Vipunostot vinopenkissä sivuttain
  • Hauiskääntö z-tanko
  • Yhden kädene vipunosto takaolkapäille talja
  • Hauiskääntö taljassa maaten
  • Vipunostot takaolkapäille käsipainoilla pää tuettuna penkissä

 

Kolme viikkoa tai oikeastaan viikonloppua siinä meni kun pääsin käymään ensimmäistä kertaa uudella Vantaan PTVGYM Tiksi:llä. Ensimmäisenä viikonloppuna oli talven ensimmäiset huonot ajokelit kun lunta satoi ja jopa Pitäjänmäen PTVGYM:lle meneminen tuntui olevan hieman normaalia haasteellisempaa kelien suhteen. Niimpä ajattelin että parempi siirtää meno ensi viikkoon kun säät ovat parempia ja näin myös olikin. En kuitenkaan saanut tuona viikonloppuna ketään mukaan ja kun lauantaina oli tarkoitus lähteä salille niin lähes automaattisesti lähdin Pitäjänmäen PTVGYM:lle mitään miettimättä.

Olen tehnyt jo pidempään kyykyn pysäytyskyykkynä tai ainakin olen yrittänyt tehdä pysäytyksen alhaalla. Aina tämä ei ole ihan onnistunut suuremmilla painoilla ja välillä kun olen tuntenut pysäytyksen kyykkyä tehdessä niin videolta katsottuna kyykky ei ole ihan näyttänyt että siinä olisi pysäytystä tai ainakaan sellaista mikä "laskettaisiin" pysäytykseksi. Se miksi vaihdoin normaalin kyykyn tekemisen pysäytyskyykkyyn kesällä oli yksinkertaisesti vahvistaa kyykyn suurta heikkoutta eli syvyyttä. 

Päätin tuossa muutama viikko sitten että aloitan jalkatreeneissä takareisi priorisoinnin mikä oli yksi niistä monista asioista joita päätin kokeilla. Tämä oli noin neljä viikkoa sitten minkä jälkeen minulla oli viikon tauko treeneistä kun menimme töistä etäviikoksi Pyhtäälle mökille. Tuon viikon jälkeen minun oli tarkoitus aloittaa tai oikeastaan muuttaa monia asioista treeneissä. Onko sitten näiden parin viikon aikana tehnyt niin?

Pitänyt jo kirjoittaa kyykystä muutamia viikkoja mutta en ole vain jaksanut ja ehtinyt. En ole myöskään yhtään varma olenko tästä asiasta jo kirjoittanut tai siis montako kertaa? Kuitenkin aloitin tuossa kesällä joskus tekemään vyötöntä kyykkyä pitkästä aikaa. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vöytä sillä totutin itseni aina tekemään kyykkyä vyön kanssa oli kyseessä sitten pienet tai suuret painot. Samalla olen nyt tehnyt vallan pysäytyskyykkyä tai ainakin pyrkinyt pysäyttämään alhaalla liikkeen edes hieman. Tämän avulla olen saanut etenkin korjattua kyykyn syvyyttä mikä on ollut minulle ongelma.

Viime viikon lauantaina tuli käytyä Tampereella Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuilla Tätä Tampereen reissua varten muutin koko viikon treenien järjestystä sillä suunnittelin tällä kertaa mitä haluan tehdä Tampereen Loaded:lla minkä lisäksi piti myöskin hieman miettiä mitä on järkevää tehdä. Lähinnä nyt siltä kannalta että aluksi on meno Tampereelle minkä jälkeen piti käydä ensiksi syömässä ja sitten Hifihuoneen Hifi & HIGH END messuille. Ennen kuin pääsisin Tampereen Loaded:lle niin minulle tulisi paljon kävelyä ja seisomista ennen treeniä.