Kyykyssä pidempiä sarjoja ja sarjaennätyksiä

24.07.2023 - 15:02

Viime viikon trendi oli käytännössä pidemmät sarjat. Käytännössä kaikki viime viikon treenit sisälsivät normaalista poiketen myös yhden tai useamman pidemmän sarjan. Nämä pidemmät sarjat olivat sen päivän treenin se juttu. Olin jopa suunnitellut näitä etukäteen ennen salille menemistä mutta en nyt kuitenkaan liian paljon mutta kuitenkin jossain kohtaan sitä päivää. Myöskin otin aina tuohon kuitenkin päivän kunnon tarkistelun enkä vain lähtenyt paukuttamaan sitä mitä olen ajatellut tekeväni.

Varsinkin kyykyssä nämä eivät olleet nyt niin poikkeavia jos katsoo mitä viime aikoina olen kyykyssä tehnyt verrattuna vaikka maastavetoon tai penkkiin. Toisaalta penkissä tulee aina silloin tällöin tehtyä "aivopieruja" mutta maastavedossa ei niinkään. Viikon ensimmäisessä jalkatreenissä en niinkään hakenut pidempää tai pidempiä sarjoja mutta viikon viimeisessä treenissä lauantaina kaikki oli haettua.

Keskiviikkona tein käytännössä kyykky treeniä ihan normaaliin tapaan ja normaaleilla korotuksilla vailla sen suurempaan suunnitelmaa. Kuitenkin sitten kun pääsin lopulta 205kg painoihin niin sain ajatuksen tehdä pidempää sarjaa eikä vain aina jotain 1-3 toiston sarjoja. Myöskin 205kg kohdalla ajoin taas ajattelemaan että "normaali" 220kg - 230kg painoilla tehty 1-3 toistoa ei nyt edes auta sen kummemmin. Olen noita 1-3 toiston sarjoja 220kg - 230kg painoilla nyt tehnyt jo hieman liiaksi ja 240kg tarvitsee jo hyvän päivän että lähden edes tekemään.

Näin ollen sain päähäni jostain luvun kuusi. En tiedä mistä tuo luku kuusi tuli mutta päätin lähteä hakemaan kuutta toistoa 205kg painoilla. Ehkä kuusi tuli siitä että en nyt kymmentä saa ja kahdeksankin voisi olla vielä liikaa. Viisi toistoa on nyt aikalailla sellainen "normaali" mitä tulee tehtyä niin miksi ei nyt sitten kuutta? Päädyin siis tekemään sen kuusi toistoa enkä yhtään yli mikä on nyt ollutkin viime viikon trendi muutoksen. 

Keskiviikon kuusi toistoa 205kg painoilla tuntui vaikeammalle miltä se videolta näytti mutta olin kuitenkin tyytyväinen siihen enkä tuolloin viitsinyt lähteä hakemaan enempää sarjojakaan. Lauantaina kun oli viikon toinen jalkatreeni ja kyykky niin tuossa vaiheessa oli hieman pakottava tunne tehdä jotain sarjaennätystä. Olin viikon jokaisessa treenissä maanantaista perjantaihin tehnyt jonkinlaisen sarjaennätyksen niin ajatuksissa oli vain ajatus saada sarjaennätys myös lauantaina.

Ajattelin mitä tein keskiviikkona viikon ensimmäisessä jalkatreenissä ja yritin suhteuttaa sitä tähän toiseen treeniin. Päädyin suunnitelmaan tehdä 200kg painoilla kymmentä toistoa. Tuo tuntui sinällään hieman vaikealta kun olin juuri tehnyt vain 205kg painoilla kuusi toistoa ja kun viikko pari sitten tein ensimmäistä kertaa kymmenen toistoa 180kg painoilla. Siitä huolimatta lähdin hakemaan kymmenen toiston sarjaa 200kg painoilla.

Kuudennen toiston kohdalla tajusin viimeistään että kymmenen toistoa on utopiaa tällä kertaa niimpä ajattelin ottaa vielä yhden toiston jotta saan seitsemän toistoa. Tuo sarja oli jo sarjaennätys sillä se oli ensimmäinen kerta kun sain 200kg painoilla seitsemän toistoa. Kuitenkin jätin painot tankoon ja mietin pitkään samalla kun palauduin tuosta sarjasta että tekisinkö toisen sarjan? Noin 20 minuuttia myöhemmin olin saanut tehtyä toisen seitsemän toiston sarjan 200kg painoilla.

Tuon jälkeen olinkin jo enemmän puhki ja väsynyt minkä johdosta meinasin jo lähteä salilta pois. Näin en kuitenkaan tehnyt vvaan menin tekemään höntsää etureisikoukistus laitteeseen minkä jälkeen olinkin jo valmiimpi tekemään hack-kyykkyä ja pohkeita.

Tällä viikolla tuli tehtyä maastavedossa kuin kyykyssä lyhkäisiä sarjoja, mutta hieman eri syistä. Maastavedossa käytin kolmen toiston sarjoja ja kyykyssä kahdesta toistosta seitsemään toistoon. Keskiviikkona vai oliko se torstaina kun minulla oli selkätreeni vuorossa niin minulla oli alaselän kanssa hieman häikkää. Tämän johdosta ajattelin ottavan mahdollisimman suurella painolla lyhyitä sarjoja. Ajattelin pidempien sarjojen rasittavan enemmän selkää kuin

Täytyy kyllä sanoa, että foam roller on asianmukainen väline. Jos vaan osaisi kunnolla sitä käyttää, mutta pikkuhiljaa sillä oppii rullaamaan. Itse olen nyt lähinnä selkää rullannut kun se on ollut hieman jumissa / kipeähkönä viime viikon sunnuntaista lähtien. Välillä se on ollut ihan hyvin kunnossa, mutta varmaankin keskiviikon kyykkäämiset hieman laittoi sitä heikompaan suuntaan. Kun en sitten millään voinut olla kyykkäämättä mikä olisi ollut parempi ratkaisu

Ai ai väsymystä ja pieniä kipuja ja siihen päälle vielä Super Bowl 51. Taas on vuodesta se aika kun on Super Bowl eli suomeksi sanottuna yö mikä pitää valvoa. En muista kuinka monta Super Bowlia olen katsonut mutta niitä on suhteellisen monta. Viime vuosina enemmän kuin aikaisemmin nuoruudessa. En oikein tiedä miksi olen viime vuosina alkanut katsomaan Super Bowlia tai miksi en katsonut aiemmin enempää Super Bowleja mitä olen katsonut. No nykyään Super Bowl

Ihmeellistä mutta totta. Minulla oli treenin aikana korkeammat sykkeet ja huonompi olo perjantain treenissä kuin lauantain treenissä. Ei siis päivissä mitään ihmeellistä, mutta perjantaina tein käsitreenin ja lauantaina jalkatreenin. Juuri tuo asia laittoi ihmetyttämään, että fyysisesti perjantain käsitreeni tuntui kovemmalta kuin lauantain jalkatreeni. Toisaalta lauantai-iltana jalkojani särki treenin jälkeen kun perjantaina huonompi olo sijoittui vain treenin

Viime viikolla tuli vedettyä 13 treeniä eikä tällä viikolla näytä menevän yhteen sen huonommaksi. Viime viikolla keskiviikkoaamu oli ainoa hetki jolloin en käynyt treenaamassa. Kaksi aamutreeniä meni juoksiessa, kaksi uiden sekä kaksi kuntosalilla. Näin sain aamutreeneistä erilaisia eikä kaikki ollut sitä samaa. Myöskään aamun aerobiset treenit juoksun tai uinnin saralla ole olleet mitään sellaisia kuin aikaisemmin eli raskaita tai "ylipitkiä". Kun olen pitänyt