Jalkapäivän jälkeen aamulenkkiä

16.11.2016 - 12:06

Aina kun on tehnyt hyvän jalkatreenin niin sen vaikutukset huomaa kyllä seuraavana päivänä. Jos jalkatreenin jälkeisenä päivä ei huomaa edellisen päivän treeniä niin treeni on tehty väärin tai liian kevyesti. Huomasin jo sängystä noustessani, että jalat sekä kroppa ei ole 100% kunnossa joten pakkasinkin kassiini aamulla vain aamulenkille tarkoitettut vaatteet ja jätin suosiolla intervalliin tarkoitetut vaatteet pois. "Juoksin" aamulenkin rennosti ja vielä neljän kilometrin jälkeen minun keskipace oli jotain 6.51. Viidennen kilometrin lopulla lisäsin vauhtia ja pace olikin jo lähempänä kuutosta jolloin pro-juoksija jonka kanssa olin juoksemassa sai minut kiinni. Loppumatkan yritin vain roikkua mukana. Olin siis pro-juoksijan kanssa juoksemassa joka juoksi parin kilometrin koukkauksen alkuun ja otti minut kiinni paria kilometriä ennen loppua.

 

Päädyin tänään tekemään sen mitä viime viikolla ajattelin tehdä, mutta katsoin sen silloin hieman liian raskaaksi silloin. Tämän viikon treenipäivät poikkeavat hieman normaalista, kun en ole menossa perjantaina kuntosalille. Myöskin tämän viikon sunnuntai tulee jäämään väliin joka tarkoittaa jälleen maanantaille treeniä. Perjantaina kun en ole menossa treenaamaan tämä tarkoitti tiistain vaihtamista nyt maanantaille jolloin maanantain välipäivä siirtyi

Tein tänään hieman erilailla mitä olen nyt sunnuntaisin tehnyt kun olen käynyt kuntosalilla. Söin vasta kuntosalitreenin jälkeen kun nyt olen jo pidempään syönyt ennen kuntosalitreeniä. Tämän johdosta menin myös kuntosalille tänään aikaisemmin kuin yleensä sunnuntaisin kun olen syönyt ennen treeniä. Vielä kun tähän lisää sen, että kävin aamulenkillä niin tänään oli hieman erilainen sunnuntain kuntosalitreeni. Tämän johdosta aloin miettimään jaksamista eli

5,6km aamulenkki takana. Lumessa ja jäässä tarpottu lenkki oli raskas ja hieman piti katsella missä kohtia tietä meni sillä paikoitellen tie oli liukas. Varsinkin lumiauralla käydyt kohdat olivat liukkaita ja paikoitellen kengät lipsuivat suhteellisen paljon. Tällä kertaa minulla oli käytössä talvikäyttöönt tarkoitetut kengät. Asics Fuji Sensor kengät mitkä ovat talvijuoksukengät, mutta joissa ei ole piikkejä. Yleiseltä olemukselta kengät muistuttavat kooltaan

Tänään illalla kuntosalilla lähdin treenaamaan ihan kropan mukaan enkä lähtenyt yrittämään mitään ihmeellisiä sarjoja ainakaan maastavedossa. Tällä viikolla on tullu käytyä lenkillä tähän päivään mennessä joka päivä. Vaikka lenkkien pituudet olleet "vain" viitisen kilometriä niin kyllä neljä vitosta jossain tuntuu varsinkin kun en ole mikään kevyt rakenteinen saati juoksija. Lenkkien lisäksi kropassa tuntui tiistain jalkatreeni vielä aika paljon vaikka vaikutus

Suunnitelmat tuntuivat muuttuvan eilisestä monta kertaa tämän päivän lenkkien suhteen. Tänään oli kuitenkin vuorossa kuntosalilla jalkatreeniä joten tämä piti ottaa huomioon. Alkuperäinen suunnitelma taisi olla aamulenkki. Tämä suunnitelma muuttui iltapäivälenkiksi eilen illalla kun nukkumaan meno hieman venyi ja ajattelin pidemmän nukkumisen olevan parempi ratkaisu. En muista missä vaiheessa taas iltapäivälenkki muuttui lenkin väliin jättämiseen tänään