700kg yhteistulos kyykky, penkki ja maastaveto

06.04.2018 - 22:27

En ole oikeastaan ikinä miettinyt kyykyn, penkin ja maastavedon yhteistulosta mutta sanotaanko noin vuoden - puolentoista vuoden aikana olen hieman alkanut miettimään sitä. Tämäkin alkoi siitä kun aloin saamaan kyykyn, penkin sekä maastavedon ennätyksiä paremmaksi ja paremmaksi. Ihmiset alkoivat kyselemään minulta tämän johdosta mikä minun yhteistulos on joten aloin sitä laskemaan ja samalla tajusin kuinka paljon se on. Kun luku alkoi ylittämään 650kg yhteistuloksen niin tällöin hieman aloin miettimään 700kg yhteistulosta, mutta viimeistään 670kg kohdalla aloin tosissani miettimään 700kg tulosta.

Itse olen vain miettinyt yksittäisten liikkeiden tuloksia enkä niinkään yhteistulosta joten tästä johtuen en ole sitä oikein edes miettinyt. Itselleni on ollut "tärkeämpää" yksittäisten liikkeiden ennätykset sillä voihan paremmilla tuloksilla sitten hieman "egoilla" kun eihän niillä muuten oikeastaan mitään merkitystä ole paitsi itselleni. Olen aina vain harmitellut kyykyn tulosta mikä on tälläkin hetkellä kolmikon huonoin. Niin minulla on penkki edelleenkin parempi kuin kyykky, mutta viimeaikoina kyykky on parantunut suhteessa penkkiin enemmän.

Vaikka nyt sainkin 700kg yhteistuloksen niin en silti siihen ole tyytyväinen. Maastavedossa haluaisin päästä 300kg kerhoon sekä etenkin kyykky pitäisi olla parempi kuin penkin ennätys. Kyykyn pitäisi olla vähintään 250kg luokkaa suhteessa nykyiseen penkin ennätykseen jotta olisi siihen edes jollain tavalla tyytyväinen. Ainoa asia miksi olen tällä hetkellä kyykyn ennätykseen tyytyväinen on juurikin tuo, että sain 700kg yhteistuloksen rikki. Muutoin 210kg tuloksen saaminen penkissä ei niinkään merkkaisi niin paljon mitä se tällä merkitsee. 

Tiistaina uusi penkki ennätys 220kg

En tiedä miksi tiistaina penkin tekeminen oli niin kevyttä mitä se oli. En edes miettinyt mitään ennätyksiä tekiessäni penkkiä, mutta olin kuitenkin päättänyt tehdä ihan raakana ilman slingshottia. Viime viikolla kun tein "paluun" penkkiin kolmen viikon tauon jälkeen tein vallan slingshot penkkiä. Tuolloin sain tehtyä muutamia sarjoja 210kg painoilla ja pari toistoa 220kg painoilla. Jotenkin tuosta päättelin, että nyt voisi kokeilla tehdä penkkiä ihan normaalisti. Tämä olikin sitten hyvä ratkaisu ja mitä suurempiin painoihin pääsin niin aloin huomaamaan, että tänään on hyvä päivä. Sinällään ihmeellistä koko touhussa oli se, että 200kg nosto oli kaikista heikoin. Tämän jälkeen tein heti yrityksen uudesta penkkienkasta 215kg minkä jälkeen yritin vielä nostaa 220kg sillä 220kg kuullostaa paremmalle kuin 215kg. Myöskin spotterini sanoi, että minun kannattaa yrittää nostaa 220kg minkä sitten nostinkin. Jälkeenpäin alkoi hieman harmittamaan miksi en sitten kokeillut suurempia painoja tai vaihtanut slingshottiin ja yrittänyt jotain vielä suurempaa. Toisaalta parempi lopettaa onnistuneeseen ennätykseen kuin epäonnistumiseen saati loukkaantumiseen.

Keskiviikkona uusi kyykky ennätys 210kg

En tiedä johtuiko kaikki kyykkyyn liittyvä edellisen päivän uudesta penkki ennätyksestä mutta olin lähes samalla asenteella liikkeellä. Hyvät ja normaalit lämmöt alle minkä jälkeen muutama toisto painoilla ja enemmän rautaa tankoon. Sitten kun olin päässyt 170kg painoihin ja sain niillä omasta mielestäni kevyen kakkosen niin aloin vain ajattelemaan 210kg painoja. Syy oli vain ja ainoastaan 700kg yhteistulos. Tiesin tiistain penkin jälkeen, että tällä hetkellä yhteistulokseni oli 690kg ja helpoin tie 700kg tulokseen oli kyykky. Tämä ajoi minut sitten nostamaan painot 170kg suoraan 210kg joilla tuli kuulemma ihan helppo ykkönen vaikka omasta mielestäni ei se ollut ihan niin helppo.

Mitä seuraavaksi?

Se mitä tapahtuu tämän 700kg yhteistuloksen saamisen jälkeen niin ei mitään ihmeellistä vaan jatkan ihan samaa mitä aina ennenkin. En ole tähänkään asti jahdannut oikeastaan mitään tuloksia vaan enemminkin ne on vain tullut. No tietenkin olen aina halunnut penkata 200kg ja sen olen saanut ja maastavedossa on tietenkin vielä 300kg saamatta eli se on vielä hakusessa mutta ei nyt ihan niin hakusessa. Mitä kyykkyyn tulee niin siinä en ole tietoisesti hakenut mitään muuta kuin sitä 200kg rajaa sillä se oli todella pitkään alle 200kg kun muut tulokset ovat olleet jo pitkään yli 200kg.

Kuitenkin tämän tietyn rajan saaminen helpottaa tietoisesti asioita ja voi "taas" ottaa hieman rennommin eikä tarvitse miettiä niinkään tuloksia kun olen jo saanut tämänkaltaisen tuloksen itselleni. Eihän tämä mikään virallinen tulos ole mutta en minä nyt sellaista tarvitse kun kuitenkin jokaisesta nostosta on edes video todisteena ja olen itse suoriutunut nostosta mielestäni ihan hyvin. Kyllä nyt sen tiedän, että tulokset tippuvat jos aletaan pilkkua viilaamaan ja mennään ottamaan niitä ihan oikeilla säännöillä, mutta minulle riittää kyllä salitulokset ihan näin.

Pitkään tätä on tehty ja pikkuhiljaa painoja saatu nostettua ylöspäin eli ei tämä ihan hetkessä ole tullut. Tietenkin noin viimeisen puolentoista vuoden aikana - kahden vuoden aikana olen kylläkin saanut valtavan harppauksen eteenpäin teknisesti ja tulosvarmuuden kanssa. Kuitenkin painot ovat kuitenkin olleet nousussa enemmän tai vähemmän koko ajan mikä kannattaa muistaa ja ehkä myöskin tämän takia paikatkin ovat kestäneet paremmin. Kun nousu on tapahtunut pidemmällä aikavälillä niin paikat ovat tottuneet tiettyihin kuormiin ememmän kuin se, että painot olisivat nousseet lyhyessä aikaa paljon.

Tällä viikolla tuli tehtyä maastavedossa kuin kyykyssä lyhkäisiä sarjoja, mutta hieman eri syistä. Maastavedossa käytin kolmen toiston sarjoja ja kyykyssä kahdesta toistosta seitsemään toistoon. Keskiviikkona vai oliko se torstaina kun minulla oli selkätreeni vuorossa niin minulla oli alaselän kanssa hieman häikkää. Tämän johdosta ajattelin ottavan mahdollisimman suurella painolla lyhyitä sarjoja. Ajattelin pidempien sarjojen rasittavan enemmän selkää kuin

Täytyy kyllä sanoa, että foam roller on asianmukainen väline. Jos vaan osaisi kunnolla sitä käyttää, mutta pikkuhiljaa sillä oppii rullaamaan. Itse olen nyt lähinnä selkää rullannut kun se on ollut hieman jumissa / kipeähkönä viime viikon sunnuntaista lähtien. Välillä se on ollut ihan hyvin kunnossa, mutta varmaankin keskiviikon kyykkäämiset hieman laittoi sitä heikompaan suuntaan. Kun en sitten millään voinut olla kyykkäämättä mikä olisi ollut parempi ratkaisu

Ai ai väsymystä ja pieniä kipuja ja siihen päälle vielä Super Bowl 51. Taas on vuodesta se aika kun on Super Bowl eli suomeksi sanottuna yö mikä pitää valvoa. En muista kuinka monta Super Bowlia olen katsonut mutta niitä on suhteellisen monta. Viime vuosina enemmän kuin aikaisemmin nuoruudessa. En oikein tiedä miksi olen viime vuosina alkanut katsomaan Super Bowlia tai miksi en katsonut aiemmin enempää Super Bowleja mitä olen katsonut. No nykyään Super Bowl

Ihmeellistä mutta totta. Minulla oli treenin aikana korkeammat sykkeet ja huonompi olo perjantain treenissä kuin lauantain treenissä. Ei siis päivissä mitään ihmeellistä, mutta perjantaina tein käsitreenin ja lauantaina jalkatreenin. Juuri tuo asia laittoi ihmetyttämään, että fyysisesti perjantain käsitreeni tuntui kovemmalta kuin lauantain jalkatreeni. Toisaalta lauantai-iltana jalkojani särki treenin jälkeen kun perjantaina huonompi olo sijoittui vain treenin

Viime viikolla tuli vedettyä 13 treeniä eikä tällä viikolla näytä menevän yhteen sen huonommaksi. Viime viikolla keskiviikkoaamu oli ainoa hetki jolloin en käynyt treenaamassa. Kaksi aamutreeniä meni juoksiessa, kaksi uiden sekä kaksi kuntosalilla. Näin sain aamutreeneistä erilaisia eikä kaikki ollut sitä samaa. Myöskään aamun aerobiset treenit juoksun tai uinnin saralla ole olleet mitään sellaisia kuin aikaisemmin eli raskaita tai "ylipitkiä". Kun olen pitänyt