Parin päivän sisällä kaksi jalkatreeniä hack-kyykky painotteisesti

31.07.2017 - 22:43

Kuntosalitreenin ei todellakaan tarvitse olla mitenkään ihmeellinen jotta se menee hyvin perille tai että olisi hyvä treeni. Treenin ei tarvitse sisältää monia liikkeitä eikä sarjoja tai toistoja tarvitse aina laskea. Myöskin kellon katsomisen saa unohtaa mikä onkin mielestäni yksi huonommista asioista treeniä tehdessä oli kyseessä nyt mikä treeni tahansa paitsi kellotettu treeni. Erikseen kellotettava treeni nyt on ihan eri asia kuin normaalitreeni joten siks normaalin treenin aikana ei pahemmin tarvitsisi katsoa kelloa. Omasta mielestäni treeni menee heti huonommin kun treenin aikana tarvitsee katsoa kelloa. Näin ainakin omalla kohdallani ja kokemuksieni perusteella. Olen ollut sitten salilla tai juoksemassa ja kun olen joutunut syystä tai toisesta katsomaan kelloa niin treeni on mennyt ihan perseelleen.

Maanantain jalkatreeni sisälsi kaksi etureisiliikettä minkä lisäksi tein yhden pohjeliikkeen. Sunnuntain jalkatreeni sisälsi kolme liikettä plus pohkeet. Tein siis kahtena peräkkäisenä päivänä jalkatreenit ja molemmat treenit tuli tehtyä minimaalisilla liikemäärillä. Tämä oli ihan tiedostettu asia, että tulen keskittymään vain pariin liikkeeseen mitä teen x-määrää ja t-toistomäärillä. Joissakin tapauksissa laskin sarjojen toistomäärät mutta tämä tapahtui vain yhdessä liikkeessä. Tämän lisäksi en laskenut sarjojen määriä oikeastaan missään liikkeessä. Tein kaikki liikkeet ihan fiiliksen mukaan niin, että vaihdoin liikettä kun liikkeen tekeminen alkoi painamaan tai se alkoi tuntumaan jo tarpeeksi tehdyltä.

Sunnuntaina tuli tehtyä hack-kyykkyä 120kg painoilla kolme sarjaa joissa tein kaksitoista, kymmenen ja kaksitoista toistoa. Tähän vielä päälle muut sarjat ja lämmittelyt eli kyseinen treeni keskittyi juurikin tuohon 120kg painoilla tekemiseen. Heti maanantaina oli vuorossa samankaltainen juttu, mutta tällä kertaa yritin käyttää vieläkin isompia painoja. Suunnittelin kokeilevani tehdä 140kg ja 160kg painoilla hack-kyykkyä. Tuo tuli epäonnistumaan sillä sain 140kg  painoilla kolme toistoa minkä jälkeen laskin painot 120kg joilla tein x-määrän viiden toiston sarjoja.

 

80kgx10, 100kgx10 & 120kgx12 #hacksquats #legday #legworkout #gym #gymlife #hacksquat

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Ei siis onnistunut seuraavana päivänä hack-kyykyssä painojen nostaminen sellaisiin painoihin joilla ei ole tottunut tekemään. Jos kaikki olisi ollut hieman suunniteltua niin minun olisi kannattanut latoa sunnuntaina ne 140kg ja 160kg painot ja maanantaina tehdä vain pienemmillä painoilla erilaisempia sarjoja. En tullut ajatelleeksi oikeastaan mitään ja suunnitelmani olin asettanut tällä kertaa liian korkealle, mutta mitä sitten? Välillä pitää yrittää vaikka se ei onnistuisikaan, mutta kuitenkin järkevästi. Minulla oli kaikkiin sarjoihin yli 100kg painoilla varmistus ja hack-kyykky on muutenkin sellainen liike mikä on helppo varmistaa minkä johdosta tämänkaltainen yrittäminen on helpompaa kuin muissa liikkeissä.

Juurikin tämänkaltaiset yrittämiset isommilla painoilla millä on tehnyt tai tehdä peräkkäisinä päivinä jotain isoa liikettä sisältää juurikin vaaroja. Juuri tämänkaltaiset yrittämiset isoilla painoilla lisää loukkaantumisen kasvamisen riskiä ja tämänkaltaisien kokeilujen johdosta monet ovatkin loukanneet itsensä. Kannattaakin siis hieman miettiä mitä on tekemässä ja millaisilla painoilla sillä juurikin isoilla painoilla kokeilut ovat ne vaarallisimmat sillä kroppa ei aina kestä niitä painoja joilla ei ole tottunut tekemään.

Itse tiesin hyvissä ajoin, että tulen tekemään seuraavana päivänä uudestaan jalkatreenin ja hack-kyykkyä joten osasin jo alkaa edellisenä päivänä valmistautumaan kyseiseen treeniin. Jos olisin päättänyt tehdä vasta tyyliin salilla uudestaan jalkatreenin niin voi olla, että jotain olisi saattanut käydä. Tuolloin en olisi ollut valmiina juurikin uuteen jalkatreeniin enkä näin ollen olisi saanut aukaistua jalkoja siihen kuntoon, että niillä olisi voinut tehdä jalkatreeniä uudestaan. Olin yleisesti ottaen tietoinen, että tulen tekemään treenin seuraavana päivänä ja yleinen palautuminen toiseen treeniin olisi ollut ihan ei mitään ihmeellistä, mutta toinen jalkatreeni perään oli eri asia. Jos olisin treenannut selkää, rintaa, käsiä tai olkapäitä niin tällöin minun ei olisi tarvinnut keskittyä jalkojen avaamiseen sillä en olisi tarvinnut jalkoja siinä kunnossa missä tarvitsin ne jalkatreenissä. Vaikka välillä tuntuukin sille, että treenaan miten sattuu ja lihasryhmät menevät kanssa miten sattuu niin taustalla on kuitenkin yleinen tieto ja taito saada kroppa kuntoon tulevaa treeniä varten. Minun palautuminen ja siihen liittyvät asiat tulevat mielestäni helposti ja luonnostaan, mutta siitä huolimatta se tarvitsee hieman keskittymistä ja suunnittelua.

Jalat menivät sitten heti huonoon kuntoon kun kerrankin kävi juoksemassa "kunnolla". Lenkin aikana oikeassa takareidessä tai pakaran seudulla tuntui jotain mitä siellä ei olisi kuulunut tuntua. Ajattelin tuon olevan ainoa asia sillä lenkin jälkeen muutoin jalat olivat hyvässä kunnossa. Kuitenkin seuraavana aamuna kaikki oli kuitenkin toisin. Oikea jalka oli siinä kunnossa, että jouduin linkuttaan oikealla jalalla kun kävelin normaalisti. Tämän lisäksi molemmat

Tiistaina tuli tehtyä aivan loistava etureisitreeni vaikka alunperin oli suunnitelmissa, että tiistaina ei tulisi mentyä edes kuntosalille. Kuitenkin päivän mittaan suunnitelmat muuttuivat lopulta siihen, että lopulta etureisitreeni tuli tehtyä. En ollut kyllä suunnitellut treeniä etukäteen mitä tuli tehtyä vaan se hieman meni siihen suuntaan sillä räkit olivat käytössä juuri silloin eikä kyykkyä päässyt heti tekemään. Tämän johdosta ajattelin aloittaa treenin

Kävin nyt tiistai-iltana tekemässä intervalli / hiit treenin juoksumatolla kun pihalla satoi vettä ja sain sitten samalla tehtyä rullailut floam-rollerilla. Käytännössä turha reissu missä kuluikin yllättävän paljon enemmän aikaa kuin kuvittelin, mutta tämä johtui ihan itsestäni. Tiistaina tuli käytyä aamupäivä aikana tekemässä ihan kunnon rintatreeni joten sen puolesta minun ei tarvinnut mennä illalla kuntosalille, mutta jostain kumman syystä sinne jälleen

Kun aloitin tämän dieettini hieman yli kaksi viikkoa sitten niin tein yhden suuren virheen siinä mielessä, että en vaihdellut hirveästi aterioita. Ajattelin vain saavani paremmin selville miten dieetti kulkee jos syö suhteellisen samoja aterioita päivästä toiseen. En tullut ajatelleeksi yhtään sitä, että kun ateriat eivät tule vaihtumaan niin mitä se tarkoittaa henkisesti. Ajattelin nyt pystyväni syömään muutaman viikon käytännössä samoilla aterioilla päivästä

Tiistaina jalkatreeni "venyi" yhteensä kahdeksi ja puoleksi tunniksi mistä treeni osuus oli siinä hieman päälle pari tuntia. Alkuun tuli tehtyä vartin verran crosstraineriä minkä jälkeen jalkatreeni alkoi kyykyllä missä tuli tehtyä suurimmaksi osaksi "isoilla" painoilla viitosia ja tämän jälkeen tekeminen siirtyi enemmänkin pidempiin sarjoihin tai suoriin kymmenen toiston sarjoihin. Kaikki ei todellakaan ollut ihan suunniteltua mutta mitä sitten? Hyvä välillä