Selkätreeniä kahdessa osassa Sats Medgorgarplatsenilla

16.11.2016 - 12:06

Ruotsiin mentäessä minulla ei ollut oikeastaan mitään erikoisia suunnitelmia sen suhteen miten tai mitä treenaan. Käytännössä oli vain tiedossa se, että tulen treenaamaan neljänä päivänä kaksi kertaa päivässä. Tämä tarkoitti siis kahdeksaa treeniä ja samalla myöskin ihan ”normaalia” treeniviikkoa. Oletuksena minulla oli suunnitelmissa treenata ihan normaali treeniviikko läpi eli treenata kaikki lihasryhmät läpi.

Ensimmäinen treeni oli käytännössä heti kun pääsin perille Tukholmaan. Laiva oli perillä noin kello 10 paikallista aikaa ja hotelliin pääsi kirjautumaan ”vasta” kello 15. Tässä olikin ihan loistava paikka mennä kuluttamaan aikaa kuntosalille joten  suuntasin heti itseni Sats Medborgarplatsenille mikä oli muutenkin ihan hotellin vieressä. Hotellista katsoen kuntosali oli ihan seuraavalla kadulla.

Tämä oli minulla alusta asti suunnitelmissa kun aloin suunnittelemaan reissua, että menisin heti ensimmäisenä treenaamaan. Tämä oli suunnitelmissa ihan kahdestakin syystä. Ensinnäkin pääsin kuluttamaan aikaa ennen kuin pääsin hotelliin eikä minun tarvitsisi ihan koko aikaa kulkea kaikki kamat mukanani. Toiseksi kun luvassa oli kuitenkin tuplatreenipäivä niin treenien väliin oli saatava aikaa.

Löysin kuntosalin suhteellisen helposti ja tämän jälkeen "prosessi" meni niin kuin Suomessakin. Ensiksi respasta kysymään vain miten kirjaan itseni sisälle sekä mistä löydän pukuhuoneen. Tämän jälkeen vain pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet minkä jälkeen hieman tutustumaan kuntosaliin. Samalla siinä sitten piti miettiä hieman mitä sitä alkaisi edes treenaamaan?

Ensimmäinen treeni Ruotsissa sekä Medgorgarplatsenilla

Minä kun en ollut suunnitellut yhtään mitään etukäteen niin käytännössä minun piti hyvinkin nopeasti päättä miten aloitan viikon treenit. Tämä päätös oli sinällään ”merkittävä” kun en oikein tiennyt mitä kaikkea Medgorgarplatsenilla oli ja mitä ei. Sitten kun ei tiennyt mitä kaikkea muilla kuntosaleilla oli tai ei ollut joilla minun oli tarkoitus käydä. Lähinnä siis siltä kannalta, että kun alkoi treenaamaan jotain tiettyä lihasryhmää, mutta toisella kuntosalilla olisikin ollut joku laite / tanko / väline mitä olisi halunnut käyttää.

Käytännössä tiesin hyvin nopeasti millä treenillä voisin aloittaa, mutta en ollut ihan varma tästä. Tähän asiaan oli vaikuttanut Instagramista bongaamani kuva minkä näin kun ”tutustuin” ennen reissua muutamaan kuntosaliin joilla suunnittelin käyväni. Siinä mielessä oli hyvä tutustua Instagramin kautta kuntosaleihin sillä hyvin suuremmalla todennäköisyydellä siellä oli muutakin kuin wc:ssä otettuja selfieitä kuten täällä Suomessa. Ruotsalaiset kun laittavat jakoon muitakin kuvia ja videoita kuin wc:ssä otettuja selfieitä. Tiesin Instagramin perusteella Medgorgarplatsenin kuntosalilta löytyvän trap-tanko eli maasataveto tanko joten halusin päästä tätä kokeilemaan hyvinkin nopeasti. En vain ollut ihan varma haluaisinko aloittaa treenaamista alaselkätreenillä ja  maastavedolla, mutta näin lopulta tapahtui.

Maanantaina päivällä tuli aloitettua treenaaminen alaselkätreenillä ja maastavedolla. Tämän jälkeen tuli vielä  tehtyä ihan alaselkälaitetta. Tämä oli nyt samalla ensimmäinen treeni Ruotsissa sekä ensimmäinen treeni missä pääsin käyttämään trap-tankoa eli maastaveto tankoa. Trap-tanko on siis sellainen minkä ”sisällä” seistään eli reiällä oleva tanko mikä menee kropan molemmilta puolilta. Tangossa on käsikahvat eli paikat mistä pidetään kiinni. Trap-tangon ja normaalin tangon suurin ero maastavedossa on se, että trap-tangolla tanko ei ole kropan edessä vaan käytännössä kropan tasalla. Kädet ovat koko ajan kropan sivussa ja tanko nousee suoraan ylös.

Normaaliin tankoon verrattuna liikkeen aikana ei tarvitse miettiä missä se tanko tulee eli kuinka paljon tangon ja kropan välissä on tilaa. Ja ainaki minä huomasin, että trap-tangolla oli sinällään ihan mukava tehdä maastavetoa kun tanko ei raapinut sääriä. Varsinkin kun en ottanut reissulle mukaan pitkiä treenihousuja. Olin myöskin yllättynyt siitä, että olin heti sinuiksi tangon kanssa vaikka tämä oli ensimmäinen kerta kun tein trap-tangolla. Heti ensimmäisestä toistosta alkaen tekniikka pysyi mielestäni kasassa eikä ollut sellaista normaalia hakemista kuten yleensä minulla on uusien asioiden kanssa.

Tällä kertaa en lähtenyt yrittämään mitään maksimi tuloksia vaan otin tankoon ihan ok painot millä tein sitten koko ajan seitsemän toiston sarjoja. En oikeastaan osaa yhden kerran perusteella lähteä vertailemaan trap-tangolla tehtyä maastavetoa normaaliin tankoon. Mielestäni trap-tangolla on helpompi tehdä maastavetoa kuin normaalilla tangolla. Myöskin trap-tanko tuntui turvallisemmalta tekotavalta kuin normaali tanko. En ole ihan varma, mutta minusta tuntui asennon olevan trap-tangolla hieman pystympi kuin normaalilla tangolla. Myöskin käsien asennon johdosta trap-tangolla ei muodostu mitään etukenoon menemistä. Sitä kumpi ottaa paremmin perille niin en oikein osaa sanoa.

Trap-tangolla tehdyn maastavedon jälkeen menin tekemään vielä muutaman sarjan alaselkälaitetta. En tiedä paljonko laitoin painoja, mutta toistomäärät olivat varmaan kahdentoista ja kahdenkymmenen välillä. Tein siis tässä hieman pidempiä sarjoja kuin muuten koko viikolla.

Alaselkätreeni

  • Maastaveto
  • Alaselkälaite

Illalla loput selkätreenistä Medgorgarplatsenilla

Illalla olikin sitten vuorossa keski- & yläselkä. En jaksanut vielä maanantaina lähteä metrolla seikkailemaan mihinkään toiselle kuntosalille joten myöskin illan treeni tuli mentyä tekemään Medgorgarplatsenille. Olin jo päivällä tutustunut kuntosaliin joten tiesin suurinpiirtein mitä tulisin illalla tekemään. En kuitenkaan ihan niin tarkasti kiertänyt kuntosalia jotta olisin tiennyt ihan tarkkaan mitä vaihtoehtoja kuntosalilla oli tai ei ollut.

Illalla päädyin tekemään ihan normaalisti treenin eli ihan summamutikassa liikkeiden valitseminen. Katsoa mitä vaihtoehtoja oli ja mitä oli milläkin hetkellä vapaana. Yritin kuitenkin tehdä pääsääntöisesti sellaisia liikkeitä tai variaatioita treenin alkuun joita en nyt normaalisti ainakaan usein pääse tekemään. Halusin treenin sisältävän hieman kaikenlaista laitteista vapaisiin painoihin jotta treeni pysyi normaalimpana eikä niinkään testataampa tätä ja tätä. Olen noita testataan tätä ja tätä treenejä tehnyt kun olen käynyt testaamassa uutta salia ja tuollaisessa treenissä on aina vaaransa. Joko treenistä ei tule mitään tai sitten se on liian säätämistä. Tälläistä en halunnut kokeilla tällä reissulla kertaakaan vaan ennemmin menin ihan perusliikkeillä kuin liiallisella testaamisella.

Selkätreeni

  • pulldown laite
  • kulmasoutu
  • vaakasoutu
  • kulmasoutu käsipainoilla
  • alatalja kädet erillään kääntäen

Maanantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa sarjaennätyksiä kun sain tehtyä penkissä 120kg painoilla 34 toistoa. En edes muista paljonko edellinen 120kg toistomäärä ennätys oli joten en tiedä monellako toistolla tuo parani. Kesällä sain tehtyä omalla 110kg painoilla 43 toistoa ja 140kg painoilla 20 toistoa mitkä jäivät nyt mieleen. Tuon jälkeen olen sitten tehnyt 150kg painoilla 16 toistoa ja kokeillut myös toistaa 110kg tehtyä 43 toistoa saaden 41 toistoa?

Tällä viikolla tein kevyempiä ja normaalista poikkeavia treenejä ihan vain sen takia että halusin säästellä kroppaa. Sen johdosta päädyin myöskin tällä viikolla jättämään normaalit PTVGYM käynnit pois ja kävin poikkeuksellisesti maanantaista - perjantaihin lähisalilla. Torstaina päätin mennä lähisalille vaikka tarkoitus oli mennä PTVGYM:lle kun ajattelin että voin tehdä kyllä saman treenin sielläkin. Perjantaina olin valmistelemassa menoa PTVGYM:lle kunnes ajattelin että yhtä hyvin voin mennä lähisalille kun kerran olen tekemässä kevyemmän treeenin? Katsoin myös kelloa ja huomasin että kello ei ole ihan niin paljoa että sen puolesta kerkiän treenaamaan lähisalille.

Mitä nyt olen ymmärtänyt niin flunssakausi on alkanut? Näin olin lukevinani jostain mutta tätä en oikein ole huomannut ainakaan omalla työpaikallani enkä nyt muutenkaan mutta enhän normaalisti tälläisistä asioista tiedä mitään. Kuitenkin jos näin on niin ihmettelen sitä asiaa että tällä viikolla olen huomannut kuntosalilla kröh kröh äänet. Ensin kuulin alkuviikosta kun joku tuli salilta parkkipaikoille niin hirveä kröh kröh kuului vaan koko ajan. Tuon jälkeen olen sitten varsinkin pukuhuoneessa kuullut samaa kröh kröh.

Joo o. Tuli yllätettyä itseni eilen salilla sitten kertaheitolla. Aluksi oli taas niin miettimistä ja pohtimista jo se mihin edes menen treenaamaan? Päädyin sitten muutaman muun extempore tapauksen johdosta menemään ihan lähisalille. Tiistaina olin myös siellä kun taas maanantaina kävin PTVGYM:llä ja onnekseni olin päätynyt siihen ratkaisuun. Maanantaina ilmeisesti toinen lähisaleista oli niin tiukassa että huh huh ja kuulin tämän kahden suusta tiistaina niin se kyllä sitten pitää paikkaansa. Tiistaina oli lähisalilla poikkeuksellisesti väkeä suhteellisen paljon mitä siellä on ollut mutta tämä ei tullut yllätyksenä kun pihalla satoi vettä.

Viime vuonna ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin samaan aikaan kun ostin 10-kerran kortin oikealle Tampereen Loaded:lle viime vuoden puolella kun ne olivat tarjouksessa. Kävin viime vuoden puolella Vantaan Loaded:lla varmaan 3 kertaa ja loput kerrat kymmenen kerran kortista aktivoiduin lopulta käyttämään keväällä ja alkukesästä. Kesäloman jälkeen kävin vielä kaksi kun minulle oli jäänyt kaksi kertaa kymmenen kerran kortista. Tuon jälkeen ajattelin että käynnit Vantaan Loaded:lla taisi olla siinä.