Raskas treeniviikko: Alaselkää Maastavedolla sekä räkki-vedolla

16.11.2016 - 12:06

Torstaina oli vuorossa raskastreeni ja samalla sekä ajallisesti että liikemäärällisesti lyhin treeni. Torstaina oli vuorossa alaselkä ja tällä kertaa kuntosalille menoaikakin oli viikon aikaisin. Torstaina treeni alkoi jo kello 15:sta ihan muista syistä ja tämä oli vain paras kellon aika treenille. Sinällään tuolla kellon ajalla ei ollut vaikutusta treeniin tai siihen miten se toteutettiin. Käytännössä minulla oli aikataulu milloin minun piti lähteä keskustaan, mutta tämän johdosta varasin treeniin aikaa.

Treeni alkoi kello 15:sta ja minun piti nyt viimeistään lähteä keskustaan päin kahtakymmentä vaille viisi kun minun piti olla Kampilla kello 17 aikoihin. Kun treeni lopulta päättyi huomasin kellon olevan 16 pinnassa joten aikaa oli jopa yli. Tämän johdosta ehdin käymään hyvin saunassakin joten osasin varata aikaa hyvin. En edes katsonut kelloa treenin aikan kertaakaan vaan ajattelin vain treenata ja katsoa mitä kello näyttää kun treeni loppuu. Tällöin minulle ei tullut mitään paniikkia kellon suhteen ja kun tänään oli vuorossa alaselkä niin kiirehtimen olisi vaikuttanut treeniin erittäin paljon negatiivisesti.

Alaselkätreeni käytännössä kahdella liikkeellä

Alaselkätreeni oli periaatteessa kahden liikkeen treeni, mutta käytännössä käytin kolmea liikettä. Treenin alkuun sekä loppuun otin hieman alaselkälaitetta jolla otin mukavan alku- sekä loppulämmittelyn. Torstaina tulin tehneeksi oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä rackpulls liikettä eli räkki-vetoa selälle. Räkki-vetoa en ollut aikaisemmin tehnyt kunnolla sillä olen vain tehnyt maastavetoa. Toiset tuntuvat tekevän maastavetoa kun taas toiset räkki-vetoa tai sitten ei kumpaakaan. Luulisin valtaosan jättävän väliin kyseiset liikkeet sillä ainakaan räkki-vetoja en ole nähnyt monenkaan ihmisen tekevän kuntosalilla. Maastavetoja olen nähnyt enemmänkin naisten tekevän joten eikö miehet oikein treenaa alaselkää?

Onko sitten maastaveto liian vaikea tai liian vaarallinen liike? Mielestäni ei. Kunhan vain aluksi tekee maastavetoa pienillä painoilla ja opettelee tekniikkaa siten että joku on siinä opastamassa ainakin alkuvaiheessa. Maastavedossa näkee hyvin paljon mitä erikoisempia tyylejä ja usein näen mielestäni jotain maastavedon ja räkki-vedon ydistelmää jossa tankoa ei laskeja alasasti. Tällöin liikkeen koko tempo nopeutuu, liikerata alkaa kärsiä kun toistot menevät eri korkeudelle sekä mielestäni alaselkä saa hieman liikaa iskua. En kyllä tiedä miten selkä käyttäytyy kyseisellä tekniikalla, mutta itse en näin ainakaan tekisi vaan maastavedossa lasken painot ihan maahan asti. Jos ei jaksa nostaa maasta niin sitten vähentää painoja.

Räkki-vetoja varten katsoin päivän aikana yhden vai pari Youtube pätkää sillä halusin varmistaa liikeradan ja tekniikan. Olen kyllä ollut tietoinen miten liikettä tehdään ja millainen liikerata siihen on, mutta halusin nyt vain varmistaa etten ala tekemään liikettä heti väärin. En myöskään osannut arvioida räkki-vedon ottamisesta selkään, mutta ainakin maastavedon jälkeen tuntuman sai alaselkään hyvinkin helposti. Yritin jollain laillla hidastaa alasvientiä jotta sain paremman tuntuman alaselkään ja ylösviennissä yritin pitää vain selän suorana. Mietin omaa liikerataani kyllä kokoajan tekiessäni siltä kannalta että olisiko minun pitänyt viedä tankoa hieman alemmas?

Ala-asennossa eli lähtötilanteessa tanko oli lähes polvieni tasolla eli hieman polvien alapuolella, mutta ei paljoakaan. Olisko tangon pitänyt olla hitusen enemmän polvien alapuolella niin sitä hieman mietin lähes koko ajan. Toisaalta tanko ei nyt ollut ainakaan liian ylhäällä ja sain liikkeen kohdistumaan alaselkään enkä takareisille joten ainakin sen puolesta liikerata vaikutti olevan hyvä. Hieman liian alhainen lähtötilanne niin takareidet alkaisivat töihin selän ohessa. Juuri tämä eroittaakin räkki-vedon ja maastavedon. Räkki-veto ottaa vain selkään kun maastaveto on monipuolisempi liike ottaen lähes koko kroppaan.

Alaselkätreeni

  • Maastaveto
  • Räkki-veto

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.