Aamulla olkapäätreeni ja illalla hauistreeni

16.11.2016 - 12:06

Jatkoin tänään samaa kaavaa mitä käytin viime viikolla eli kahden lihasryhmän päivänä tein aamulla toisen lihasryhmän ja illalla toisen. Tänään se tarkoitti aamulla olkapäätreeniä ja illalla hauistreeniä. Viime viikolla tein treenit toisinpäin joten hain vaihtelua treeniin tekemällä treenit toisinpäin. Tulin hieman suunnitelleeksi mitä tänään voisin tehdä kummassakin treenissä, mutta toteutus oli sitten toinen mitä olin suunnitellut. Tein molemmat treenit loppujenlopuksi ihan tuntuman mukaan ja illan treeniin vaikutti myöskin se mitkä paikat olivat vapaana kun tein treeniä. Illalla nimittäin kuntosalilla oli jälleen normaaliin maanantaiseen tapaan paljon väkeä vielä kahdeksan aikaan johon tähtäsin meneväni. Ajattelin kahdeksalta olevan jo hieman vähemmän väkeä, mutta käytännössä hiljaisempaa alkoi olemaan vasta vartin yli. Juuri kun olin aloittamassa treeniä niin tuntui sille, että kaikki paikat olivat käytännössä täynnä.

Aamuisin on rauhallista treenata ja aamulla on melkein aina sama porukka

Jos vertaan alkuvuoden aamun kuntosalitreenejä näihin muutamaan viikkoon jolloin olen käynyt aamuisin kuntosalilla niin samaa porukkaa siellä käy. En nyt ihan kaikkia muista ketä kävi alkuvuodesta aamuisin kuntosalilla ja ketä ei käy nyt, mutta hyvin monta samaa henkilöä siellä on nyt aamuisin ollut kuin oli alkuvuonna. Tämä ei ole sinällään yllätys sillä ihmiset käyvät yleensä tiettyyn aikaan kuntosalilla ympärivuoden. Tietenkin on poikkeuksia niissä jotka käyvät aina eri aikoihin salilla, mutta enemmän on näitä vakioaika henkilöitä. Jos tekee testin ja käy alkuvuodesta tiettyyn aikaan kuntosalilla niin loppuvuodesta siellä on samaan aikaan samat henkilöt jos vain he ovat jatkaneet käydä kuntosalilla.

Olen tottunut käymään aamuisin juoksemassa ja nyt myös kuntosalilla joten minulle aamu treenaaminen ei ole uutta. Kun ei oteta huomioon yleisesti aamutreenaamisesta aiheutuvia asioita vaan keskitytään pelkästään treenaamiseen. Aamuisin on sinällään kiva treenata sillä yleisesti ottaen kaikki paikat / laitteet ja painot ovat vapaina ja mitään ruuhkia ei ole. Näin ollen aamun treenin voi vapaammin suunnitella siltä kannalta mitä on tekemässä. Tietenkin aamulla on omat puutteensa ja pahin on se, ettei sieltä saa oikein ketään varmistamaan ellei kukaan ole mukana aamulla. Tämä onkin mielestäni ainut huono asia aamun kuntosalitreeneissä.

Tietenin aamutreenaamiseen kuuluvat ne huonot puolet miksi varmaan moni ei käy aamulla ainakaan nyt kuntosalilla. Aikaisin herääminen on suurin miinus sillä aikaisin heräämiseen vaikuttaa muukin asia kuin se, että monelta olet menossa treenaamaan. Aamuisin pitää ottaa huomioon syömiset, valmistautuminen sekä matkat treenipaikalle mikä vaikuttaa siihen, koska oikeasti pitää herätä. Tietenkin yksi tärkeä syy koska pitää herätä ja olla kuntosalilla vaikuttaa se, koska treeni pitää olla tehtynä eli koska pitää olla esimerkiksi töissä. Itse voisin mennä myöhemmin aamulla kuntosalilla, mutta tätä en ole vielä kokeillut sillä toisaalta haluan olla aamulla suhteellisen aikaisin töissä sillä haluan toisaalta päästä aikaisemmin pois.

Itselleni on riittänyt herätä tunti ennen treenin alkamista, mutta tämäkin on tarvinnut totuttelemista mikä on vain tullut kun olen opetellut tähän tapaan. Alkuvuodesta heräsin noin puolitoista tuntia ennen treenin alkua, mutta nyt olen halunnut nukkua niin pitkään kuin olen voinut. Äkkiseltään aloittaa treenaaminen tunti heräämisen jälkeen voi olla sokeeraavaa ja tuntua olevansa vain väsynyt. Minulle on myöskin ajan mittaan syntynyt tietty rutiini valmistautua aamutreeneihin joten minulla ei mene aamulla kauaakaan valmistautua.

Olkapätreeni

  • Supersarja 4x Pystypunnerrus x10 + Vipunostot sivulle kyljetään vinopenkissä x10
  • Supersarja 4x Vipunostot takaolkapäille maaten vinopenkissä x10 + Vipunostot sivulle istuen ilman tukea x10
  • Supersarja 4x Pystysoutu kahva x10 + Takaolkapääsoutu selän takana smith x10
  • Takaolkapäät laitteella korotus & tiptutussarja

Illalla syksyisessä säässä kuntosalille tekemään hauistreeniä

Syksy alkaa pikkuhiljaa olemaan sillä pihalla tulee ja vettä sataa. Siitä huolimatta menen vielä pyörällä kuntosalille, koska olen katsonut tämän olevan silti kätevin tapa. Oikeanlaiset vaatteet vain päälle niin ei tule kylmä ja treenivaatteet pysyvät kuivina. Tälläinen sää on vielä hyvä verrattuna talven sohjoon tai koviin pakkasiin joten mielummin vielä näin.

Illan hauistreeniäkin olin hieman suunnitellut ja jotain teinkin mitä olin suunnitellut. Yksi uudemmista variaatioista oli tehdä tuettua hauiskääntöä z-tangolla siten, että istuin penkillä ja kyynerpäät ottivat tuen reisistä. Yleensä olen tehnyt vastaavaa liikettä käsipainoila, mutta tänään yritin tehdä hieman uutta. Olen tämänkin variaation nähnyt Youtuben ihmeellisestä maailmasta vähän aika sitten joten siksi tämä liike oli mielessä. 

Yleisesti illan hauistreeni sisälsi monta tuettua hauiskääntöliikettä vaikka näin en treenin aikana tullut ajatelleeksi asiaa. Näin se vain välillä menee kun ei oikein ajattele treenejä hirveästi vaan yrittää tehdä treenin tunnon mukaan. Tietenkin illan liike valintoihin vaikutti myöskin mitkä paikat / laitteet ja painot olivat vapaina varsinkin treenin alussa. Toisaalta hyvä näin, että tuli tehtyä enempi tuettuja hauisliikkeitä sillä välillä tuettuja hauisliikkeitä ei tule tehtyä ollenkaan. Eikä muutenkaan tuetuissa hauisliikkeissä ole mitään huonoa vaan päin vastoin ne ovat jopa raskaampi sillä huijaaminen on mahdotonta / vaikeaa. 

Hauistreeni

  • Hauiskääntö 7-7-7 x10 + Tuettu hauiskääntö käsipainoilla scott-penkissä x10
  • Hauiskääntö z-tanko tuettu kädet reisiä vasten x10 + Hauiskääntö käsipainoilla x10
  • Hauiskääntö taljassa tangolla selkätuettuna vinopenkissä x10 + Hauiskääntö taljassa selällä maaten penkissä x10
  • Hauiskääntö käsipainoilla hammer vapaa käsi yläällä tekevällä 2 toistoa

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.

Kyykky on kulkenut tämän vuoden puolella kummallesin hyvin siihen nähden kun muistissa on vain viime vuoden viimeinen treeni missä tein kyykkyä ja se treeni päin persettä. Lähdin tuolloin jopa heti kyykyn jälkeen pois kuntosalilta kun tuntui sille että mitä järkeä jatkaa jalkatreeniä kun kerran kyykkykään ei edes kulje. Tuohon surkeaan jalka- & kyykkytreeniin päätin viime vuoden treenit mutta jotenkin sitten tänä vuonna ainakin näin alkuvuodesta kyykky on kulkenut. Kyykky on kulkenut jopa paremmin kuin ikinä vaikka mitään ennätyksiä ei ole tullut tehtyä enkä ole vielä kyllä toistanut viime vuotisia loistavia kyykky treenejä.