Uusi penkki ennätys 180kg ja loput treenistä 8x8 seteillä

16.11.2016 - 12:06

Lähdin tämän päivän treeniin ihan testi mielessä rinnan puolella. Olin ajatellut tekeväni penkkiä 8x8 seteillä, mutta en oikein tiennyt olkapään kestävyyttä. Olkapää on koko ajn tuntunut paremmalta joten tänään päätin vain ottaa rauhallisesti painoja enemmän ja katsoa miten olkapää kestää alaspäin menevän venytyksen. Tämän pohjalta ajattelin sitten päättää päivän painot sarjojen tekemiseen. Olin tänään melkein samassa tilassa kuin tiistaina eli suhteellisen rentona. Viimeksi kun tein maastavedossa uuden ennätykseni 235kg niin tein samalla viikolla myöskin uuden penkkiennätykseni 175kg. Tällä viikolla kun sain nostettua maastavetoon uuden ennätyksen 240kg niin kyllä minulla taisi olla takaraivossa mietinnässä uuden penkkiennätyksen yritys. Kun tänään nostin 120kg ensimäistä kertaa niin se toimi lähinnä testipainoja olkapäätä varten jonka pohjalta tein ratkaisuja. 120kg tuntui kevyelle sekä olkapäässä en huomannut mitään ihmeellistä. Tämän johdosta nostin painot 150kg mikä oli tänään ratkaiseva paino. 150kg määritti tänään paljon sillä tämän pohjalta tein lopulliset päätökset ja kun tämä paino nousi todella kevyesti tiesin heti kokeilevani uutta ennätystäni 180kg.

180kg oli samalla alkuvuodesta asettamani tavoite kuntosalille. Oikeastaan se ainoa tavoite tälle vuodelle minkä olin asettanut. Loppujenlopuksi 180kg nousi mielestäni todella hyvin ja voisikin sanoa, että 185kg voisi nousta ainakin. Samalla nostaessani 180kg sain tämän vuoden tavoitteet eli ainoan tavoitteeni suoritetuksi. Vaikka olen hakenut penkkiin nyt 180kg tulosta niin samalla olen lähtenyt treenaamaan hyvin koko kroppaa ja nostaa yleisesti kaikkien lihasryhmien painoja yleisesti. Kun saa nostettua yleisesti lihasryhmien eri liikkeiden painoja niin se samalla helpottaa myöskin penkin tekemistä.

[[{"fid":"479","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_folder[und]":"75"},"type":"media","attributes":{"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

180kg ennätyksen jälkeen jatkoin penkin tekemistä vielä sillä tarkoitus oli vielä tämän jälkeen tehdä 8x8 seteillä penkkiä. Laskin sarjapainoiksi 120kg jolla aloin tekemään 8 toiston sarjoja. Neljä ensimmäistä sarjaa menivät ilman isompia ongelmia, mutta viidennellä sarjalla alkoivat vaikeudet. Viidennen sarjan viimeiset toistot olivat jo raskaita mihin tarvitsin hieman apuja. Tämän johdosta laskin painoja 10kg:lla, mutta olisin voinut laskea myöskin painot 100kg. Kolme sarjaa siis 110kg:lla joista pari ensimmäistä meni ihan ok siihen nähden, että takana oli jo viisi kahden toiston sarjaa. Kahdeksas sarja olikin sitten jo se väsynein ja tämä oli helposti arvattavissa. Tämän johdosta tiesin jo ennakoiva viimeistä sarjaa ja pystyin suunnittelemaan tekemisen varmistajan kanssa etukäteen. Lähdin suunnitelmalla nostaa puolet kunnolla eli neljä toistoa jonka jälkeen loput tekemään negatiivisenä toistona. Jaksoinkin tehdä viisi toistoa suhteellisen hyvin joten kolme viimeistä nostoa menivät negatiivisena.

Penkki oli tämän päivän treenissä se "ihmeellisin" liike ja treenin loput liikkeet olivat sitä "normaalia". No päivän toinen rintaliike oli sellainen mitä en ollut tehnyt aikaisemmin enkä ole tainnut nähdä sitä missään videoissakaan joten en tiedä mistä sen tänään keksin. Yläristikkäistalja tuettuna vinopenkissä eli hieman erilainen yläristikkäistalja. Painoja otin liikkeeseen hieman liian vähän kun otin sellaiset painot joilla olin tehnyt normaalia yläristikkäistaljaa. En edes kesken tekemisen nostanut painoja sillä kun olin tekemässä ensimmäistä kertaa liikettä mitä en ollut aikaisemmin tehnyt niin ajattelin vain hioo tekniikkaa. Nopeasti verrattuna yläristikkäistaljan ja yläristikkäistalja tuettuna vinopenkissä erona on se, että tuettuna voi ottaa enemmän painoja juurikin tuon tuen takia. Tuettuna liikkeen tekemisessä ei tarvitse huolehtia tasapainosta jolloin liikkeessä voi keskittyä vain tekemiseen kun paino makaa koko ajan penkin päällä.

Tänään oli tarkoitus tehdä kolmantena rintaliikkeenä vipunostot alavinopenkkissä, mutta huomasin housujeni luistavan liikaa. Tämän johdosta päädyin tekemään vipunostot vinopenkissä. Alavinopenkissä olisin tehnyt sen takia kun oliko juuri viime viikolla kun tein liikettä ensimmäistä kertaa. Ilmeisesti tällöin minulla oli eri housut jalassa jotka eivät luistaneet niin paljon mitä Gasp-treenihousut. Liikkeen vaihdossa ei ollut sinällään mitään huonoa sillä en ole vipunostoja vinopenkissäkään useasti tehnyt. Yleensä olen tehnyt vipunostot ihan normaalisti penkissä maaten joten olen vain hakenut vinopenkeissä tekemillä variaatioilla vaihtelevaisuutta.

[[{"fid":"478","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":"","field_folder[und]":"71"},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Ojentajan puolella tämä päivä meni aika perustreenillä. Viime viikolla huomasin tehdessäni kick-backiä käsipainoilla juuri käsipainoilla olevan variaation olevan huono. Käsipainoilla tehtynä en vain saanut liikkeeseen hyvää tuntumaa joten tänään kun päätin tehdä kick-backiä niin oli helppo päätyä tekemään sitä taljassa. Taljassa tehtynä saan liikkeeseen enemmän painoja sekä pystyn pitämään liikkeen liikeradan ja tekniikan parempana sekä myöskin näiden asioiden takia saan myöskin enemmän painoja.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Penkki 70kg x8, 120kg x2, 150kg x1, 180kg x1, 120kg 5x3, 110kg 3x3
  • Ranskalainen punnerrus 42,5kg 8x8
  • Yläristikkäistalja tuettuna vinopenkki 30kg 8x8
  • Ojentajapunnerrus naru tuettu vinopenkissä 70kg 8x8
  • Vipunostot vinopenkissä 20kg 8x8
  • Kick-back 40kg 8x8
  • Peck-deck 80kg 8x8
  • Yhden käden ojentajapunnerrus vastaote 40kg 8x8

Tuli vedettyä pitkästä aikaa hiit- / intervallitreeni, mutta tällä kertaa ennen varsinaista treeniä mikä oli tällä kertaa käsitreeni. En tiedä miksi vedin kyseisen HIIT-treenin ennen varsinaista treeniä, mutta yksi syy voi olla hyvinkin se, että käsitreeni oli enemmänkin höpöhöpötreeni. Nimittäin päivällä oli suunnitelmissa ensiksi tehdä rintatreeni mutta tämä suunnitelma peruuntui ja mietin jopa treenin väliin jättämistä. Kuitenkin minulla oli koko päivän

Tulin yllättyneeksi kun sain tällä viikolla nostettua penkistä kevyesti 180kg ja tehtyä 200kg painoilla kolme toistoa pakkoina. Olisi saattanut saada 200kg painoilla kyllä helposti sen viisi toistoakin, mutta minun oli tarkoitus alunperin kokeilla vain sitä yhtä nostoa. Tulin vaihtaneeksi kesken kaiken sen mitä lopulta tein eikä tuo ollut yhtään suunniteltua niin ehkä parempi jättää toistot kolmeen. Kaikki muuttui kesken noston vain sen takia kun varmistaja

Kuntosalitreenin ei todellakaan tarvitse olla mitenkään ihmeellinen jotta se menee hyvin perille tai että olisi hyvä treeni. Treenin ei tarvitse sisältää monia liikkeitä eikä sarjoja tai toistoja tarvitse aina laskea. Myöskin kellon katsomisen saa unohtaa mikä onkin mielestäni yksi huonommista asioista treeniä tehdessä oli kyseessä nyt mikä treeni tahansa paitsi kellotettu treeni. Erikseen kellotettava treeni nyt on ihan eri asia kuin normaalitreeni joten siks

Jalat menivät sitten heti huonoon kuntoon kun kerrankin kävi juoksemassa "kunnolla". Lenkin aikana oikeassa takareidessä tai pakaran seudulla tuntui jotain mitä siellä ei olisi kuulunut tuntua. Ajattelin tuon olevan ainoa asia sillä lenkin jälkeen muutoin jalat olivat hyvässä kunnossa. Kuitenkin seuraavana aamuna kaikki oli kuitenkin toisin. Oikea jalka oli siinä kunnossa, että jouduin linkuttaan oikealla jalalla kun kävelin normaalisti. Tämän lisäksi molemmat

Tiistaina tuli tehtyä aivan loistava etureisitreeni vaikka alunperin oli suunnitelmissa, että tiistaina ei tulisi mentyä edes kuntosalille. Kuitenkin päivän mittaan suunnitelmat muuttuivat lopulta siihen, että lopulta etureisitreeni tuli tehtyä. En ollut kyllä suunnitellut treeniä etukäteen mitä tuli tehtyä vaan se hieman meni siihen suuntaan sillä räkit olivat käytössä juuri silloin eikä kyykkyä päässyt heti tekemään. Tämän johdosta ajattelin aloittaa treenin