10km lenkki aamulla ja selkätreeni illalla

16.11.2016 - 12:06

Eilen tuli pidettyä välipäivä pitkästä aikaa keskiviikkona. Olen viime viikkoina käynyt yleensä aamuisin polkemassa kuntopyörää ja tätä ennen pidin keskiviikot yleensä välipäivinä. Alkuvuodesta välipäiviä tuli pidettyä keskiviikkona, lauantaina sekä sunnuntaina. Tänä aikana tein tuplatreeniviikkoja kuntosalilla. Monet välipäivät olivat alkuvuodesta hyvä asia sillä tuplatreenit olivat minulle uusi juttu ja tällöin olisin saattanut onnistua saamaan itseni ihan puhki nopeasti. Pikkuhiljaa välipäiviä väheni aina siihen pisteeseen että ainoa täysivälipäivä oli lauantai. Keskiviikon välipäivä oli siis vaihtunut aamulla kuntopyörällä polkemiseen ja / tai iltapäivällä hallijuoksuun. Sunnuntain välipäivä on nyt parin viime viikon aikana vaihtunut keskiviikko aamun tapaan kuntopyörälle mutta puolet pidempään treeniaikaan. Käytännössä yhden päivän välipäivä viikkoja on siis ollut pari ja parin päivän useampia. Yleensä olen yrittänyt pitää ainakin sen yhden välipäivän viikkoon mikä on ollut suhteellisen helppoa paitsi silloin kun olen innostunut juoksemaan jolloin juoksuja on osunut usemammin suunnitelluille välipäiville.

Eilen olisin varmaankin mennyt aamulla polkemaan kuntopyörää kuntosalille mutta eilen iltana tullut jalkapeli ja sitä kautta myöhäinen nukkumaan meno muutti suunnitelmat siten että halusin nukkua pidempään. Jos olisin lähtenyt aamulla kuntosalille niin tämän aamutreenin tarkoitus olisi ollut vain kevyt polkeminen jotta olisin saanut jalkoja aukaistua eilisen jalkatreenin jälkeen. Huomasin hallikaudella että keskiviikon kevyempi polkeminen auttoi jalkojen aukeamiseen juoksua varten varsinkin jos olin menossa juoksemaan "heti" keskiviikko iltapäivänä eli jalkapäivän jälkeisenä päivänä. Vaikka minulla oli eilen välipäivä niin jalat olivat aamulla hieman kankeat vielä tiistain jalkatreenistä. Suurimmat "kivut" ja kankaudet olivat poissa mutta silti jaloissa tuntui jalkatreeni painavan hieman. Tietenkin alkuviikosta oli jo pari 10km aamulenkkiä takanakin joten nämäkin vaikuttivat varmaan tämän päivän aamulenkkiin.

Tämän aamun aamulenkki oli hieman vaihteleva koska aluksi tuntui että jalat rullaavat ihan hyvin mutta hetken päästä jalkoja tuntui painavan. Tuntui että tämäkin oli ihan vaiheittaista mikä tuntui kokoajan erilailla. Välillä tuntui että löysin hyvän rennon rytmin mutta hetkenpäästä tuntui taas painavan enemmän. Vauhdissa tämä ei tuntunut vaikuttavan sillä juoksuvauhti pysyi lähes tulkoon samoissa ellei jopa välillä nopeentunut. Yleisesti ajatellen aamulenkki meni melkein identtisesti ajallisesti kuten tiistaiaamuna. Huomenna perjantaina olisi tarkoitus vielä tehdä neljännen kerran tällä viikolla sama 10,2km aamulenkki.

Aamulla tapahtui sitten sellanen asia että olin unohtanut ottaa pyyhkeen mukaani. Eipä tämä asia sitten yhtään oikein haitannut kun sain itseni kuivattua ilman minkäänlaista pyyhettä. Aluksi suurimmat kuivaukset pienellä paperikasalla jonka jälkeen kuivasin hiukset sekä hieman muuta kroppaa hiustenkuivaajalla. Tämän jälkeen vielä lopuksi käytin paperi loppukuivaukseen joka onnistui hyvin. Prosessi meni hyvin ja huomasin sen että tarvittaessa pärjää myöskin ilman pyyhettä tietyin varauksin kunhan muita välineitä sattuu löytymään.

Mango-vanilja mehumaito + banaani + banaani jogurtti smoothie

Tänään iltapäivällä toimistolta päästyäni ja ennen kuntosalille menoa minun piti syödä jotain niin ajattelin kokeilla nyt eräänlaista smoothieta jolle en nyt osaa antaa sitä oikeaa nimeä. Aineksina käytin mango-vanilja mehumaito 1dl + banaani 1kpl + banaani jogurtti pikkupurkki eikä muuta. Aika pelkistetty mutta tällä kertaa en laittanut mitään muuta sekaan. Kun olen muutenkin tehnyt joskus smoothieta niin ei niissä hirveän montaa ainesta ole ollut ja muutenkin aika simppeleitä ne ovat olleet. Tämän lisäksi söin vielä yhden ruisleivän kun tuo smoothie oli suhteellisen kevyt.

[[{"fid":"363","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Illan selkätreenissä näkyi aamulenkin vaikutus

Mietin jo aamulla aamulenkillä miten aamun lenkki tulee vaikuttamaan illan selkätreeniin. Olen melkein joka päivä viikolla kun olen käynyt aamulla vetämässä 10km aamulenkin niin illalla huomannut tämän vaikutusta. En mielestäni paljoa mutta hieman ja varsinkin mitä pidemmälle treeni on mennyt. Yksi välipäivä ei tässä nyt niin ihmeitä tehnyt ja kuitenkin pohjalla oli jo maanantain sekä tiistain treenit eli 20km lenkkeilyä sekä kaksi kuntosalitreeniä. Tänään vielä kolmas 10km lenkki tälle viikolle niin mielesäni tämä alkoi näkyä jo ensimmäistä liikettä tehdessä. Ei ihan vielä ensimmäisillä lämmittely sarjoilla eikä ensimmäisellä kunnon sarjalla mutta sitten tuntui vain että ei jaksa ihan normaaliin tapaan. En nyt kuitenkaan tiedä mikä on enään se normaali. Kyseessä oli maastaveto eikä minulla ole maastavetoon oikein sellaista normaalia toistomääriä / sarjoja vaan jokainen kerta on aina omanlainen. Tämän jälkeen seuraavassa liikkeessä huomasin jo enemmän väsymystä mutta painot minulla saattoi olla myös hieman korkeat pidemmille sarjoille sekä siihen että minulla oli pidempi aamulenkki alla. En ole tällä viikolla kuntosalitreeneissä ottanut sinällään aamulenkkejä huomioon painoja valitessa vaan olen yrittänyt tehdä vain millä jaksan.

Illan suunnitelma oli kova johon minulla ei loppujenlopuksi riittänyt tehot. Tiesin tämän jo hyvissä ajoin joten en pilannut treeniä yrittämällä jotain mihin tänään en pystynyt. Suunnitelma oli aloittaa maastavedolla kuten aloitinkin mutta alkuperäinen tarkoitus oli paukuttaa mahdollisimman isoilla painoilla niin paljon sarjoja kuin mahdollista. Sarjojen pituuksilla ei olisi ollut niin välilä vaan olisin yrittänyt tehdä vain niin paljon kuin menee jonka jälkeen lyhyt tauko ja tehnyt uudestaan. Tälläinen suunnitelma pitäisi toteuttaa vain silloin kun ei ole aamulenkkejä tai edes sitä yhtä jo pohjalla. Tälläinen "rääkki" tarvitsee vain niin paljon tehoja tai sitten pitäisi hieman tinkiä painoista. Tehdä lähelle "maksimi" mutta ei ihan.

Maastaveto meni tänään normaaliin nähden varmaan parhaiten kun loput liikkeistä tuntuivat menevän väsyneesti. Tähän tietenkin vaikutti se asia että maastavetoon meni tänään paljon energiaa sekä tehoja. Ehkä minulla oli vain osassa liikkeitä hieman liikaa painoja varsinkin siihen nähden että tein pidempiä sarjoja, mutta välillä on vain vaikea saada painot osuaan oikeaan. Saa nyt nähdä miten huomenna treenit menee ja mietintä on enemmänkin illan kuntosalitreenissä kuin aamun aamulenkissä. Luulen aamulenkin vielä menevän samalla tavalla kuin vaikka tänään mutta se miten tulen illalla jaksamaan on ihan eri asia. Voisinhan tietenkin tehdä huomen aamulla lyhyemmän aamulenkin jolloin saisin säästetyksi iltaa varten ehkä huom ehkä enemmän virtaa tai sitten sillä ei ole väliä paljonko juoksee.

Selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x7, 140kg x7, 3x5 180kg
  • Kulmasoutu tanko vastaote 3x20 80kg
  • Supersarja 3x alatalja leveä 70kg x10 + alatalja kapea 70kg x10
  • Ylätalja leveä 3x20 50kg
  • Lat Rope Yankers 3x20 21.25kg

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.