Yhteenveto treeniviikosta

16.11.2016 - 12:06

Jälleen yksi treeniviikko takana, jonka piti olla alunperin kevyt. Viikko alkoi maanantaina ~8.4km 5.41min keskipacen aamujuoksulla maratoonarin ja pro-juoksijan kanssa, jotka juoksivat edelläni hieman kovempaa. Juoksin ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin juossut elämäni ensimmäisen puolimaratoonin viikko sitten ja sen huomasi. Noin 3km kohdalla jaloissani alkoi tuntumaan samaa kipua, joka alkoi puolimaratoonin jälkeen seuraavana päivänä ja josta olin juuri päässyt eroon. Kipua lukuunottamatta juoksu kulki "kevyesti" ja jalkakipu uusiutui.

Maanataisin minulla on kuntosalipäivä, mutta olin ajatellut ottaa viikon kevyemmin joten ajattelin etten juokse ja mene kuntosalille samanapäivänä. Kellon lähestyessä 17.30 aloin kuitenkin valmistautumaan kuntosalille lähtöön, kun en pystynyt olemaan ilman treeniä. Kuntosalilla minun piti tehdä vielä kevyempi treeniviikko, mutta tämä epäonnistui jo ensimmäisessä liikkeessä,  kun ladoin penkkiin normaalit painot. Tein myös loput treenistä normaaleilla painoilla enkä huomannut mitään väsymisen merkkejä kropassa ja että olin palautunut aamun juoksusta. Minun piti kirjoittaa rinta & ojentaja treenini, mutta kun aloin miettimään mitä tein niin enhän minä enään muistanut.

Kun olin ajatellut jättää maanantain kuntosalin väliin ja olin kuitenkin mennyt salille niin ajattelin pitää tiistain välipäivänä. Tiistaina töiden jälkeen säädin tätä omaa sivustooni pystyyn ja kuunnellessani trancee di.fm:stä tuli vain pakottava tarve lähtee kuntosalille. Ennen 18.30 olin jo sitten kuntosalilla ja aloittanut olkapää & hauis treenin huppari päällä, huppu päässä ja musat korvilla pystypunnerruksella smithissä. Treeni oli mennyt hyvin, koska kävellessäni kotia kohti olkapäissä sekä hauiksessa tuntui pientä kipua.

Keskiviikkona lopulta pidin sitten sen välipäivän mikä piti pitää tiistaina ja torstaina oli vuorossa selkäpäivä kuntosalilla. Selkäpäivä alkoi normaaliin tapaan maastavedolla, jota en nyt sitten ollut tehnyt muutamaan viikkoon johtuen puolimaratoonista ja viimeviikkoisesta kevyestä viikkosta. En tiedä johtuiko se tauosta, mutta maastaveto oli kevyen tuntuista ja muutenkin selkätreeni meni yleisesti hyvin. En nyt sitten viitsi kirjoitella selkätreenistä yksityiskohtaisempaa treeniä, koska en niitä muistakaan kirjoittanut.

Tällä viikkoo treenit meni yleisellä tasolla hyvin ja mukavasti. Jätin tällä viikolla tarkoituksellisesti jalkatreenin kuntosalilla väliin johtuen pienistä jalkakivuista. En ole vielä varma onko puolimaratoonin onnistumisella tässä asiaa vai se, että treenimäärät ovat olleet normaaleja pienempiä muutaman viikon. Kuntosalilla tuli yleisesti taas huomattua, että maanantaina ja tiistaina oli paljon enemmän treenaajia kuin torstaina.

 

 

 

Eilen lauantaina tuli tehtyä ensimmäinen maastaveto treeni kahteen viikkoon. Tämä treeni oli alunperin tarkoitus tehdä perjantaina mutta päätinkin tehdä silloin yhteisen jalkatreenin kaverin kanssa. Olen kyllä kahden viikon aikana tehnyt räkkivetoja sekä lohko maastavetoja jollain tavalla mutta ihan 100% teholla tai intensiivillä en. Tämä kaikki pohjautuu siihen että tunsin jo tuossa jokin aika sitten että alaselässä tuntui jonkinlaista rasitusta ja ajattelin että nyt on vain parempi pitää ainakin maastavedosta hieman taukoa.

Eilen perjantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa oikea jalkatreeni missä ensimmäisen liikkeen jälkeen alkoi tehdä jo pahaa. Oikeasti tein kyllä hieman vastaavan kovan jalkatreenin edellisenä lauantaina Roihupellon PTVGYM:llä missä tuli käytyä pitkästä aikaa. Ensiksi tein normaaliin tapaan kyykkyä mitä seurasi sitten vyökyykky, vaaka jalkaprässi ja heiluri hack-kyykky. Tuo kyseinen jalkatreeni oli aikalailla sitä luokkaa mitä nyt noita kovempia jalkatreenejä olen tehnyt. Niitä tulee aina silloin tällöin tehtyä mutta ero nyt eiliseen on silti merkittävä.

Eilen lauantaina tuli käytyä tekemässä jalkatreeni PTVGYM Roihupellossa. Yllätys yllätys että päädyin menemään PTVGYM Roihupeltoon jälleen kerran yksin vaikka alkuperäinen tarkoitus oli mennä yhdessä tutun kanssa ja mahdollisesti myös kaveri olisi voinut mahdollisesti tulla mukaan. No minä kun olen niin huonoa treeniseuraa ettei kukaan ikinä lähde mukaan. Tämä on tullut huomattua tässä parin vuoden aikana kun itse olen aktivoitunut käymään "paremmilla" kuntosaleilla treenaamassa ja olen aina silloin tällöin yrittänyt saada jotain mukaani. 

Tällä viikolla varsinkin PTVGYM:llä on huomannut että nyt on menossa joku lomaviikko. Muutenkin PTVGYM:llä huomaa helposti kun on menossa loma-aika tai näin niin kuin nyt niin lomaviikko. Huomasin tämän jo viime viikon lauantaina ja nyt niinä muutamina päivinä kun PTVGYM:llä kävin treenaamassa. Se asia minkä siis huomaa ovat nuoret salilla siinä noin jotain varmaa 15 - 18 vuoden ikäisiä joita nyt tällä viikolla on oikein vilissyt PTVGYM:llä.

Asia minkä nopeasti huomasin sen jälkeen kun aloin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:lle aktiivisesti hieman yli puolitoista vuotta sitten? Pimeämpinä vuoden aikoina huomaa sen että jotkut ihmiset ajavat ilman valoja pimeässä. Tätät asiaa ei huomaa valoisempina ajankohtina mutta esimeriksi taas eilen Hehä 2:lla yksi vanha pieni auto ajoi ilman etuvaloja ja tullessani yksi pakettiauto ajoi Turunväylää Kehä 2:lla ainakin ilman takavaloja sekä pakettiauto oli vielä tumma eli vielä vaikeammin huomattavissa.