Tuplatreenit jatkuivat jalkojen osalta aamutreenillä sekä iltatreenillä

16.11.2016 - 12:06

Ihmeellistä miten jaksan treenata aamulla vaikka edellisenä päivänä on takana kovat treenit. Ennen kuin aloitin aamukuntosalitreenit niin mietin miten edes jaksan treenata aamulla, mutta tällä hetkellä ihmettelen miten jaksan näin loistavia aamutreenejä. Vielä kun päivään tulee kaksi treeni enkä pelkästään käy vain aamuisin treenaamassa niin päivään tulee kaksi kuntosalitreeniä ja homma alkaa taas alusta aamulla. Tietenkin keskiviikko on tästä poikkeus jolloin en käy kuntosalilla, mutta neljänä päivänä viikossa aamulla kuntosalitreeni + illalla kuntosalitreeni. En ole ajallisesti enkä myöskään liikemäärällisesti tehnyt aamulla pitkiä treenejä joten en osaa sanoa miten jaksamisen kävisi kun liikkeitä tulisi treeniin enemmän. Luulisin väsymisen olevan nopeampaa aamulla kuin illalla jolloin kropassa on vähemmän puhtia. Myöskään kroppa ei ole ehtinyt saamaan tarpeeksi ravintoa pitkäkestoiseen treeniin. Tietenkin jos esimerkiksi heräisi pari tuntia ennen aamutreeniä niin tällöin ehtisi myös syömään tukevammin jolloin aamupala ehtisi laskeutua hyvin ennen treeniä.

Vaikka olenkin nyt jaksanut tehdä kovia aamutreenejä niin ensiviikolla ainakin on aika pitää taukoa tuplatreeneistä. Sitä menenenkö sitten tekemään treenin aamulla vai illalla en ole vielä miettinyt. Voi olla että juuri aamutreenit ovat ne mitkä tulevat jäämään väliin, koska tällöin pystyn nukkumaan pidempään tai pystyn tällöin käymään mahdollisesti lenkillä. Lenkkeily kun on nyt jäänyt vähemmälle juurikin kuntosalin tuplatreenien takia. Olen myös miettinyt sellaistakin suunnitelmaa, että kävisin aamulla kuntosalilla, mutta en tekisitkään voima / kuntosalitreeniä vaan polkisin pyörää ja tekisin vatsalihaksia ja tai jotain aerobista. Tämä suunnitelma tulee etenemään varmaankin sen pohjalta millaiset kelit tulevat jatkumaan sekä kuinka ahkerasti tulen käymään hallissa juoksemassa. Pihalle en viitsisi mennä liukastelemaan ja halliinkin ostin "vain" yhden 10-kerran juoksukortin mikä tulisi käytettyä nopeasti täyteen ja tällöin pitäisi melkeimpä ostaa lisää kertoja. Näistä juoksukerroista tulee vain suhteellisen kalliita ja hallijuoksussakin on omat rajoitteensa eli kannattaako niitä kertoja ostaa ihan niin paljon?

Onneksi hallissa on 400m rata, mutta ei siinäkään nyt hirven pitkiä lenkkejä jaksa alkaa juoksemaan. Juokseminen on aika yksitoikkoista kun juoksee samaa 400m rataa ympäri uudelleen ja uudelleen. Hallissa on kyllä mahdollisuus lähteä juoksemaan alakertaan jolloin reitistä tulisi noin 800m mutta itselläni on hieman huonoja kokemuksia alakerran kovasta lattiasta. Alakerrassa kun on eri "pinnoite" eli melkeimpä betonilattia vaikka ei se normaalikaan ihan kovin pehmeäkään ole. Olen vain saanut alakerran betonilla jalat hieman kipeiksi minkä jälkeen en olekkaan käynyt siellä juoksemassa. Yksitoikkoisuuden lisäksi kun kiertää samaa 400m rataa ympäri ja ympäri niin kaarteet tulevat olemaan aina vasemmalle mistä saattaa tulla ongelmia jalkoihin. Muutenkin kaarre juoksu on hieman omanlaisensa tyyli ja tämä korostuu ainakin silloin kun vauhtia on enemmän.

Vaikka hallissa on puutteensa niin tykkään käydä siellä juoksemassa kunhan ei käy liikaa. Hallissa kun voi juosta lyhyissä trikoissa sekä t-paidalla paksujen vaatteiden sijaan. Myöskään naama tai muu kroppa ei  jäädy. Hapen saanti on huonompaa hallissa sekä myöskin ilma josta olen saanut hieman päänsärkyäkin. Hallissa on hyvä tehdä nopeatempoisia treenejä kuten intervalleja mitä on vaikea tai mahdoton tehdä pihalla. Vaikka hallissa on tylstä juosta pidempiä lenkkejä niin 8km - 12km lenkit menevät kyllä siinä ja siinä, mutta jo 15km tekee jo tiukempaa. Kunhan on hyvät musiikit vain korvilla niin matka ei ole ihan niin tylsä vaikka tylsäähän se on. Juuri hallin "ongelmien" takia olenkin miettinyt aamutreenin tekemistä kuntosalilla kuntopyörällä ja muutenkin aerobisena. En siis korvaanana vaan lisänä jolloin voi esim vaihdella päivän mukaan.

Aamutreeni jalat

Eilen aamulla tein aivan mahtavan aamutreenin enkä myöskään illalla pahemmin säästellyt. Vaikka eilinen meni suhteellisen vähällä yleisliikemäärällä niin päivä oli yleisesti raskas. Eilen illalla tulikin mietittyä mitä / miten teen aamutreenin kun vuorossa oli jalkapäivä ja olin illlalla väsynyt. Jaksaisinko tehdä vielä toisen peräkkäisen aamun aamutreenin samalla tavalla kuin eilen vai meneekö treeni ihan väsyneenä alusta loppuun? Mietin eilen illalla tekisinkö aamun treenin pienillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla vai tekisinkö isommilla kymmennen toiston sarjoja. Siinä oli kysymys mihin en miettinyt vastausta ja kun lähdin aamulla tekemään treeniä niin lähdin tekemään sitä ihan voimien mukaan.

Aloitin treenin kyykyn tekemisellä kuten viimeksikin. Tällä kertaa en lähtenyt tekemään kyykkyä syväkyykkynä vaan normaalilla tavalla. Katsoin paino kerrallaan miten jaksan ja lisäsin tarpeen mukaan painoja. Lähdin tekemään samalla korotus tavalla kuin aikoinaan eli 15kg painot päihin ja 15kg painot lisää sarjan jälkeen. Tästä siis muodostui 50kg, 80kg ja päätös painot 110kg. En ole tällä tavalla tehnytkään vähään aikaan, mutta joskus tein kyseisellä tavalla pidempään. Tällöin painojen nostoista tulee tasainen ja minulle sopiva jolloin ei tule liian monia painoja käytyä läpi. 

Kyykyn jälkeen jatkoin yhden jalan prässiä missä tein sarjat putkeen ilman taukoja. Viisi kymmennen toiston sarjaa ilman taukoja eli viisikymmenentä toistoa per jalka. Painojen ollessa 100kg ei ollut edes toivoakaan tehdä kymmenentä sarjaa eli sataa toistoa. Painoja olisi pitänyt olla puolet vähemmän jotta sata toistoa olisi onnistunut. 75kg painoilla en tiedä olisi sata toistoa mennyt, mutta käytännössä tällä ei ollut väliä kun en lähtenyt hakemaan sataa toistoa. Yleensä vain olen hakenut sadan toiston settejä kun olen lähtenyt tekemään yhden jalan prässiä ilman taukoja. Mielestäni tämä tyyli tehdä sarjat putkeen ilman taukoja tuo yhden jalan prässiin paljon extraa ja etenkin sitä että treenistä tulee raskasta. Myöskin tämä tyyli muuttaa liikkeen tekemisen enemmän aerobisemmaksi vaikka kuten tänään painoja oli suhteellisen paljon tähän tarkoitukseen. Pienemmillä painoilla ja juuri sadan toiston yhteismäärällä liike onkin hyvä jos hakee aerobimaista tekemistä.

Lopetin treenin tietenkin "normaaliin" jalkapäivän lopetusliikkeeseen eli etureidet korotus- & tiputussarjana. Tänään tuo setti meni viime kertaista helpommin tai ainakin niin luulin. Tein tänäänkin korotukset "vain" 10kg korotuksina 5kg sijaan kun aamulla en vain jaksa tehdä tätä "normaalilla" tyylillä. Enhän tätä 5kg korotus tyyliä ole kokeillut, mutta tiedän etten jaksa tällä tyylillä nostaa painoja 100kg jossa kohtaa teen käännöksen tiputussarjaan. Tietenkään tuo 100kg ei ole mikään se paino mihin teen kyseistä settiä vaikka siitä on sellainen muodostunutkin vaan oikea tyyli on nostoaa painoja siihen asti kun toistoja vain tulee. Tämän jälkeen vain lähteä tekemään tiputuksina takaisinpäin.

Jalkatreeni aamu

  • Kyykky 50kg x10, 80kg x10, 3x10 110kg
  • Yhden jalan jalkaprässi 5x10 ilman taukoja 100kg
  • Etureidet: 10kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

 

Iltatreeni jalat

Tänään oli käytännössä sama tilanne kuin eilen. Aamulla megatreeni jonka jälkeen iltatreeniä piti miettiä miten se kannattaa tehdä. Minulla oli pieniä visioita siitä mitä illalla ajattelin tehdä, mutta mitään suurempia en miettinyt. Tarkoitus oli tehdä sama / melkein samanlainen treeni kuin viimeksi. No samanlainenhan siitä tuli ilman yhden jalan jalkaprässiä minkä tein jo aamulla. Muuten liikkeet olivat samat ja myöskin tekotavat lukuunottamatta takareisiä maaten laitteessa. Takareidet maaten tein korotussarjana kun viimeksi tein sen ihan normaalilla tyylillä. Viimeksi tein viisi liikettä iltatreenissä ja tänään tein neljä. Mietin kyllä vähän aikaa jos olisin jättänyt liikkeet kolmeen kuten aamulla tein kolme liikettä. Olisin voinut jättää sumo kyykyn käsipainoilla välistä tai viimeisen takareisiliikkeen. Viime viikolla tuli tehtyä 4 + 5 liikettä ja tänän 3 + 4. Riipppuen mitä liikkeitä tekee niin sen mukaan kannattaa katsoa liikemäärät. Tänään illalla viisi liikettä olisi ollut kyllä aivan liikaa kun jo neljäkin tuntui olevan siinä rajoilla.

Menin tänään salille sillä mielellä, että kuntosalilla olisi ollut tänänä samanverran väkeä kuin viime viikolla. Toisin kuitenkin oli ja juuri niihin aikoihin kun aloitin treenin väkeä tuntui olevan suhteellisen paljon. Kun kello oli mennyt noin vartin eteenpäin niin tilanne oli parempi kun väkeä oli pikkuhiljaa lähtenyt. Silti kuntosalilla oli mielestäni enemmän väkeä kuin viime viikolla mikä oli pienoinen yllästys kun olin jo ajatellut alkuvuoden ruuhkan vain laskevan viikko toisen jälkeen. Itse sain ihan hyvin treenattua ja paikat olivat vapaina vaikka lopussa takareisikoneilla olikin "tungosta". Onneksi siinä välillä pystyi hyvin tekemään. Yksi asia oli mihin en tietenkään itse viikannut mitään kun keskityn vain tekemään omaa juttua niin sumo kyykyn tekeminen syvänä käyttäen penkkejä. En tiedä mahtoiko porukka ihmitellä kun iso äijä nousi kahden penkin päälle. Varsinkin kun kyseessä on niinsanotusti naisten liike niin se saattoi laittaa mietityttämään. Hyvä aerobisempi kyykkyliike ja varsinkin kun minulla oli aamulla alaselän kanssa hieman ongelmia. Sumo otti kyllä hieman alaselkään mutta ei niin paljon kuin aamulla kyykky.

Jalkatreeni ilta

  • Pohkeet istuen 2x 25kg tiputussarja 10 toistoa 125kg -> 25kg
  • Syväsumokyykky käsipainolla 3x25 25kg
  • Takareisipotku 3x20 40kg
  • Takareidet maaten 10kg korotussrarja 30kg -> 60kg

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.