Selkätreeni piti tehdå kroppaa kuunnellessa

16.11.2016 - 12:06

Tänään illalla kuntosalilla lähdin treenaamaan ihan kropan mukaan enkä lähtenyt yrittämään mitään ihmeellisiä sarjoja ainakaan maastavedossa. Tällä viikolla on tullu käytyä lenkillä tähän päivään mennessä joka päivä. Vaikka lenkkien pituudet olleet "vain" viitisen kilometriä niin kyllä neljä vitosta jossain tuntuu varsinkin kun en ole mikään kevyt rakenteinen saati juoksija. Lenkkien lisäksi kropassa tuntui tiistain jalkatreeni vielä aika paljon vaikka vaikutus oli suurempi aamulla aamulenkillä kuin illalla kuntosalilla. Lenkillä sekä kuntosalilla otin huomioon tämän viikon treenit joten aamulenkinkin tarkoitus oli rento / hidastempoinen lenkki. Ennen tämän illan selkätreeniä takanani oli siis kaksi kuntosalitreeniä sekä viisi lenkkiä, koska treeniviikkoni alkaa sunnuntaista. Oikeastaan minulla taitaa nyt olla joku kuuden - kahdeksan päivän putki lenkkeilyssä. En lähde tätä tarkistamaan, mutta nyt parin viikon aikana ei ole tullut montaa päivää jolloin en olisi käynyt lenkillä. Nämä lenkit ikävä kyllä laskee kuntosalista tehoja, mutta toisaalta haluaisin saada juoksu tavoitteeni täyteen mikä tarvitsee nyt ahkeraa lenkillä käymistä. Kevään takareiden poksahdus sekä polkupyörän hommaaminen kesällä teki ison loven lenkkeilyyn. Toisaalta asialla oli puolensakin joista olen jossain vaiheessa täällä jo kirjoitellutkin ja palaan tähän varmaankin viimeistään siinä vaiheessa kun kirjoittelen vuoden juoksuista yhteenvetoa.

Juuri lenkkien takia jouduin hieman miettimään tämän päivän maastavetoa. Tekisinkö edes maastavetoa vai tekisinkö good morningia. Päädyin kuitenkin tekemään maastavetoa, koska oikeasti selkätreeniä ilman maastavetoa ei vain tunnu selkätreeniltä. Joskus alkutaipaleella en pahemmin maastavetoa tehnyt, koska en sitä oikein osannut / muuten kokeillut tehdä. Pikkuhiljaa liikkeestä vain kehittyi selkäpäivän avausliike ja nykyään on vaikea jättää maastavetoa väliin. Tänään ei siis ollut syytä miettiä mitään ylipitkiä sarjoja, tiputussarjoja, korotussarjoja saati pyramiideja. Sen sijaan päädyin tekemään ihan normaaleita vitosia. Alkulämmöistä loppupainoihin vitosilla. Vaikka yleisti tekee pidempiä sarjoja niin massaliikkeitä / ihan raskaimpia liikkeitä ei silti tarvitse tehdä pitkillä sarjoilla. Olen kyllä tähän hieman syyllistynyt koittaessani muutaman viikon maastavetoa kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Tänään aloitin 100kg:lla jonka jälkeen tein vielä 130kg:lla vielä yhden lämmittelysarjan. Varsinaiset painot olivat tänään 160kg joilla tein kolme viiden toiston sarjaa.

Maastavedon jälkeen tein pienen tauon jälkeen kulmasoutua tangolla. Tänään tein kuitenkin sellaisen vaihdoksen, että tein kulmasoudun vastaotteella myötäotteen sijaan. Tästä onkin kauan aikaa kun olen tehnyt kulmasoutua vastaotteella. Nyt ei kyllä tule yhtään edes mieleen, koska olen viimeksi tehnyt vastaotteella. Olenkohan joskus hieman kokeillut vai pitääkö mennä oikeasti jopa vuosia taaksepäin? Saattaa olla, että pitää mennä vuosia taaksepäin kun olen viimeksi tehnyt kulmasoutua vastaotteella. Vastaotteella tehtynä sain ihan hyvän tuntuman selkään, mutta sitä en osaa heti sanoa sainko paremman. Olen kyllä kuullut, että ainakin muutamat saavat paremman tuntuman vastaotteella kuin myötä otteella. Ehkä nyt voisi olla aika vaihtaa kulmasoudun tekeminen vastaotteella tehdyksi.

[[{"fid":"308","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Seuraavaksi vuorossa oli normaali "Lat Rope Yankers" minkä jälkeen tein vielä molemmat taljat. Alatalja meni viimeisenä liikkeenä ihan normaalisti, mutta ylätaljaan otin hieman erikoisemman tavan. Aluksi kymmen toistoa eteen, joka jälkeen 5kg tiputus ja tämän jälkeen kymmenen toistoa taakse. Tämän jälkeen 5kg korotus lähtötilanteensa eli 10kg korotus nykytilanteesta ja vuorostaan kymmenen toistoa eteen. Edestä taas taakse 5kg tiputuksella viime "taka" painoista eli nykytilanteesta 10kg tiputus. Kummallekkin puolelle tuli tehtyä neljällä eri painoilla joten aloitustilanteensta neljä tiputusta ja kolme nostoa.

Selkätreeni

  • Maastaveto 1x5 100kg, 1x5 130kg, 3x5 160kg
  • Kulmasoutu tangolla vastaote 3x20 80kg
  • "Lat Rope Yankers" 3x20 40kg
  • Ylätalja eteen 5kg korotus, taakse 5kg tiputus lähtien 45kg korotukset 60kg ja tiputukset 25kg
  • Alatalja 3x20 60kg

Viime vuonna ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin samaan aikaan kun ostin 10-kerran kortin oikealle Tampereen Loaded:lle viime vuoden puolella kun ne olivat tarjouksessa. Kävin viime vuoden puolella Vantaan Loaded:lla varmaan 3 kertaa ja loput kerrat kymmenen kerran kortista aktivoiduin lopulta käyttämään keväällä ja alkukesästä. Kesäloman jälkeen kävin vielä kaksi kun minulle oli jäänyt kaksi kertaa kymmenen kerran kortista. Tuon jälkeen ajattelin että käynnit Vantaan Loaded:lla taisi olla siinä.

Normaalisti jalkaprässissä ei sinällään ole mitään mikää ja itse näen jalkaprässin monipuolisena laitteena missä voi helposti pienillä tekniikka muutoksilla muuttaa sitä mihin kohtaan jalkoja jalkaprässi ottaa. On leveää ja kapeampaa otetta, sitten on kelkan yläosassa ja alaosassa otteet minkä lisäksi on vielä sitten enemmän hifistelynä jalkaterän kulman vaihtaminen. Näistä eri jalka-asennon otteista on monessa paikassa hyviä ja selviä kuvia sekä Youtube videoita.

Olen nyt huomannut kesälomasta alkaen jalkatreenien osalta että kun olen tehnyt yhden tai useamman kunnollisen sarjan niin eipä kyseiseen jalkatreeniin tarvitse oikeasti hirveästi muuta tehdä. Jalkatreenin ei tarvitse olla mitään viiden - kuuden liikkeen sitä tätä ja tota treenejä vaikkakin mitä useampia liikkeitä tekee niin sitä monipuolisempi treenistä tulee. Minulla menee siis yleisesti kyykyn tekemiseen puolesta toista tunnista kahteen tuntiin riippuen mihin ja millaisilla painoilla kyykkyä teen. Normaalisti tämän lisäksi tulee vielä tehtyä muita liikkeitä paitsi nyt tässä kesän aikana muutama jalkatreeni on jäänyt pelkkään kyykkyyn.

Perjantaina kun menin PTVGYM:lle tekemään maastaveto treeniä niin minulla taisi olla suunnitelma maastaveto treeniä. En kuitenkaan tiennyt päivän kuntoani kuin vasta treenin edetessä joten tuo suunnitelma oli vain tuollainen heitetty suunnitelma päähän. Kuitenkin tuosta alkuperäisestä "suunnitelmasta" väänsin sitten lopulta lopullisen suunnitelman treenin edetessä. Tällä kertaa käytin 25kg painoja alkupään lämmittelyissä kun viime aikoina olen suosinut 20kg kiekkoja. Tämä ihan sen takia että 25kg kiekkoja oli enemmän siinä lähellä saatavilla kun siinä vierressä oli toisia treenaajia.

Maanantaina tuli tosiaan runtattua räkkivedossa 270kg painoilla kymmenen toistoa mikä oli tietenkin sarjaennätys ja suurimmat painot millä olen tuon kymmenen toistoa räkkivedossa saanut. Tiistaina oli sitten penkki treeni mikä oli aikalailla sitä normaalia kun en oikein tiennyt mitä tehdä. Minulla oli ajatuksia jos toisia mutta päädyin aikalailla sitten tekemään perus treenin isoilla painoilla. Tällä kertaa se tuotti 190kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa minkä lisäksi vielä yhden ykkösen. Ei olla siis missään 200kg penkki kunnossa tällä hetkellä mutta se on ollut nyt tiedossa jo tovin.