Aamulla aamulenkki ja illalla kahdenkymmenen toiston maastaveto sarjoja

16.11.2016 - 12:06

Mitä viime viikolla kokeilin sitä tällä viikolla jatkoin. Asia mitä olin vältellyt näillä kahdenkymmenen toiston viikoilla. Maastavedon tekeminen kahdenkymmenen toiston sarjoilla mitä viime viikolla kokeilin ja ajattelin tämän jäävän yhden kerran kokeiluksi. Viime kerrasta olin oppinut sen, että tein liikettä liian suurilla painoilla sekä liikkeen tekeminen oli todella raskasta. Tänään vähensin painoja 120kg:sta 80kg joka oli juuri oikea painomäärä. Tällä kertaa jaksoin tehdä "hyvin" kolme kahdenkymmenen toiston sarjaa. Vaikka painoja oli vähemmän niin yleisellä tasolla liikkeen tekeminen oli edelleen raskasta. Kun on tottunut tekemään maastaveto sarjoja 5 - 7 toistoilla niin jo kymmenen toistoa tuntuu raskaalle. Minulla on ollut jo vuosia maastavedon taktiikkana tehdä 7 toiston sarjoilla "pienempiä" painoja ja suuremmilla painoilla 3 -5 toistoa. Maastaveto on ollut ainoa liike missä minulla ei ole oikein ikinä ollut mitään vakituisia painoja saati sarjoja / toistomääriä. Olen aina tehnyt maastavedon päivän tuntuman mukaan ja tulokset ovat vaihdelleet viikottain. Maastaveto onkin minulle se liike joka menee viikottain erilailla. Välillä pienemmätkin painot tuottavat vaikeuksia ja välillä jaksan tehdä suuremmillakin painoilla isompia sarjoa. Välillä on tullut haettua yksi tai useampi 1 - 3 toiston maksimisarja. Juuri tämän takia nämä pari kahdenkymmenen toiston testiä ovatkin tuottaneet normaalia enemmän vaikeuksia. Jopa kymmenen toiston sarjat ovat olleet minulle maastavedossa harvinaisia ja kun olen niitä tehnyt niin ne ovat laittaneet kropan lujille.

Kahdenkymmenen toiston sarjoihin maastavedossa tarvitaan tekniikkaa mikä minulla on vielä hakusessa. Tänään onnistuin paremmin kuin viime viikolla jolla minulla oli enemmän vaikeuksia liikkeen kanssa. Suuret painot olivat tosiaan yksi syy tähän joka teki myös liikkeestä paljon raskaamman. Maastaveto on muutenkin yksi raskaimpia liikkeitä ja tähän kun lisää kahdenkymmenen toiston sarjat mitkä ei edes mielestäni sovi liikkeeseen niin liikkeestä tulee extra raskas. Maastavedon tekemistä pidemmillä sarjoilla vaikeuttaa tekniikan pysymisen koossa sekä oikeaoppisen hapenoton. Oikeastaan juuri hapenoton kanssa minulla on ollut suurimmat vaikeudet mitkä vaikuttavat myös yleiseen tekniikkaan. Sarjan voi jakaa pienempiin osiin esimerkiksi viiden toiston välein pitää minitauko ihan vain hapenottoa varten. Tänään pienemmillä painoilla tehdessä sain otettua paremmin happea nostojen yhteydessä kun taas viime viikolla minun piti pitää pieniä happitaukoja, mutta tämä johtui juuri isoista painoista. Kun tekeminen on yleisesti raskaampaa niin tällöin myös hapenotto vaikeutuu kun kroppa käy kovemmilla kierroksilla.

Kun tekee maastavetoa pidemmillä sarjoilla kannattaa katsoa millä painoilla lähtee liikettä tekemään. Pienemillä painoilla on hyvä lähteä liikkeelle. Aluksi kannattaa opetella rytmi ja samalla hapenotto. Tekeekö esimerkiksi viiden tai kymmenen "sarjoina". Pienillä painoilla saa myös paremmin pidettyä tekniikan kunnossa ja kun tekniikka on kunnossa niin säästyy erilaisilta vammoilta ja kivuilta. Varsinkin pidemmillä sarjoilla väärin nostetut monet toistot voivat tehdä ikävää jälkeä selkään ja selkä voi olla seuraava päivänä kipeä. Sanoisin kyllä tekniikan väkisinkin rikkuvan kesken sarjan, mutta oikeilla painoilla sitä pystyy helpommin kontrolloimaan. En kuitenkaan suosittele kahdenkymmenen toiston sarjoja maastavetoon.

[[{"fid":"286","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"286","width":"494","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

 

Muuten treeni "kevyesti" jos ei oteta huomioon maastavetoa missä sykkeet paukku kovilla pitkään. Tämä hieman yllätti sillä kävin juoksemassa aamulla noin 5.4km. En olekkaan nyt käynyt pitkään aikaa aamulenkillä kuntosalipäivänä. Pidemällä tähtäimellä tämä voisi olla huonompi suunnitelma käydä juoksemasa useampana aamuna kun illalla on kuntosalin vuoro. Ihan vain sen takia, että kahdenkymmenen toiston sarjoista palautuu hitaammin kuin normaaleista 3x10 seteistä. Aamun juoksu oli vuorossa ihan sen takia, kun päätinkin pitää keskiviikon täytenä lepopäivänä enkä mennytkään illalla juoksemaan jota oli harkinnut.

Selkätreeni

  • Maastaveto 3x20 80kg
  • Yhden käden kulmasoutu tangolla 3x20 10kg
  • "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) 3x20 40kg
  • Ylätalja kahva 3x20 50kg

Viime vuonna ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin samaan aikaan kun ostin 10-kerran kortin oikealle Tampereen Loaded:lle viime vuoden puolella kun ne olivat tarjouksessa. Kävin viime vuoden puolella Vantaan Loaded:lla varmaan 3 kertaa ja loput kerrat kymmenen kerran kortista aktivoiduin lopulta käyttämään keväällä ja alkukesästä. Kesäloman jälkeen kävin vielä kaksi kun minulle oli jäänyt kaksi kertaa kymmenen kerran kortista. Tuon jälkeen ajattelin että käynnit Vantaan Loaded:lla taisi olla siinä.

Normaalisti jalkaprässissä ei sinällään ole mitään mikää ja itse näen jalkaprässin monipuolisena laitteena missä voi helposti pienillä tekniikka muutoksilla muuttaa sitä mihin kohtaan jalkoja jalkaprässi ottaa. On leveää ja kapeampaa otetta, sitten on kelkan yläosassa ja alaosassa otteet minkä lisäksi on vielä sitten enemmän hifistelynä jalkaterän kulman vaihtaminen. Näistä eri jalka-asennon otteista on monessa paikassa hyviä ja selviä kuvia sekä Youtube videoita.

Olen nyt huomannut kesälomasta alkaen jalkatreenien osalta että kun olen tehnyt yhden tai useamman kunnollisen sarjan niin eipä kyseiseen jalkatreeniin tarvitse oikeasti hirveästi muuta tehdä. Jalkatreenin ei tarvitse olla mitään viiden - kuuden liikkeen sitä tätä ja tota treenejä vaikkakin mitä useampia liikkeitä tekee niin sitä monipuolisempi treenistä tulee. Minulla menee siis yleisesti kyykyn tekemiseen puolesta toista tunnista kahteen tuntiin riippuen mihin ja millaisilla painoilla kyykkyä teen. Normaalisti tämän lisäksi tulee vielä tehtyä muita liikkeitä paitsi nyt tässä kesän aikana muutama jalkatreeni on jäänyt pelkkään kyykkyyn.

Perjantaina kun menin PTVGYM:lle tekemään maastaveto treeniä niin minulla taisi olla suunnitelma maastaveto treeniä. En kuitenkaan tiennyt päivän kuntoani kuin vasta treenin edetessä joten tuo suunnitelma oli vain tuollainen heitetty suunnitelma päähän. Kuitenkin tuosta alkuperäisestä "suunnitelmasta" väänsin sitten lopulta lopullisen suunnitelman treenin edetessä. Tällä kertaa käytin 25kg painoja alkupään lämmittelyissä kun viime aikoina olen suosinut 20kg kiekkoja. Tämä ihan sen takia että 25kg kiekkoja oli enemmän siinä lähellä saatavilla kun siinä vierressä oli toisia treenaajia.

Maanantaina tuli tosiaan runtattua räkkivedossa 270kg painoilla kymmenen toistoa mikä oli tietenkin sarjaennätys ja suurimmat painot millä olen tuon kymmenen toistoa räkkivedossa saanut. Tiistaina oli sitten penkki treeni mikä oli aikalailla sitä normaalia kun en oikein tiennyt mitä tehdä. Minulla oli ajatuksia jos toisia mutta päädyin aikalailla sitten tekemään perus treenin isoilla painoilla. Tällä kertaa se tuotti 190kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa minkä lisäksi vielä yhden ykkösen. Ei olla siis missään 200kg penkki kunnossa tällä hetkellä mutta se on ollut nyt tiedossa jo tovin.