Kyykky 180kg x10 ensimmäistä kertaa

13.07.2023 - 18:53

Yksi välietappi on nyt saavutettu kun sain eilen keskiviikkona kyykyssä 180kg painoilla ensimmäistä kertaa kymmenen toistoa. Edellinen kymmenen toiston ennätys oli 170kg millä tein jo jokin aikaa sitten kymmenen toistoa mutta sen jälkeen se vain jäi. Olen viimeisien vuosien ajan tähdännyt tekemään mahdollisimman isoilla painoilla mahdollisimman monta toistoa jotta tottuisin suurempiin painoihin. Yleisesti kyykky treenissä painot millä treenejä teen niin paino alkaa 1:llä. Kaikissa kyykky treeneissä suurin osa painoista on siis sata jotain eikä kaksi sataa jotain.

Minulle on tullutkin tuosta johtuen joku henkinenkin kantti saada tehtyä 200kg alkavia toistoja tai sarjoja. Kyykky menee aina hyvin siihen 180kg / 190kg saakka ja heti kun tangossa on 200kg niin tekeminen alkaa olemaan vaikeaa. Tämän johdosta olen nyt pidempään yrittänyt tehdä kyykky treenissä mahdollisimman paljon 200kg alkavilla painoilla mahdollisimman monta toistoa. Pahimmillaan kun päivä on ollut huono niin on tullut jäätyä yhteen toistoon 200kg painolla.

Tuosta johtuen en ole nyt vuosiin oikein tehnyt pidempiä sarjoja. Oikeastaan olen tehnyt pidempään vain 1 - 3 toiston sarjoja ja joskus jopa viiden toiston. Yhdessä vaiheessa kauan sitten niin tein kyllä kyykky treenejä niin että otin alkuun isoilla painoilla lyhyitä sarjoja minkä jälkeen treenin loppuun madalsin painoja jopa 140kg asti jotta sain tehtyä 7 - 10 toiston sarjoja. Tuokin tyyli sitten jäi johonkin ja varmaan yksi asia oli se että vedin isoilla painoilla vain niin pitkiä ja raskaita treenejä niin puolentoista tunnin jälkeen ei vain jaksa enää oikein enää kyykätä.

Nyt viimeisen kuukauden parin kuuden aikana olen hieman aktivoitunut tuohon vanhaan tapaan takaisin eli isojen painojen jälkeen vähennän painoja ja yritän tehdä pidempiä sarjoja. Tämä ei ollut mitään joka kertaista eikä edes viikkoista mutta aina silloin tällöin. Se minua kuitenkin yllätti että kun yritin ensimmäistä kertaa tehdä niin monta toistoa kun vain sain 180kg painoilla niin sain kahdeksan toistoa. Tuon jälkeen päätin että nyt on aika saada kymmenen toistoa 180kg painoilla joten sitä pitäisi myös hieman treenata. En nyt ulkoa muista teinkö kaksi vai yhden treenin missä tein normaalia kyykkyä 180kg - 200kg painoilla että yritän tehdä yli viisi toistoa.

Tämä sama on hieman tarttunut sitten viikon toiseen kyykky treeniin PTVGYM:llä mutta hieman eri toistomäärillä. Olen nyt yrittänyt tehdä 180kg plus ketjut tai 200kg painoilla plus ketjut niin monta toistoa kun vain saan mutta toistomäärät eivät kuitenkaan ole olleet mitään ihmeellisiä. Nyt tuli viimeksi tehtyä 180kg painoilla plus ketjut niin 4x4 mutta mitään muuta ihmeellistä ei oikein ole tullut saatua aikaiseksi. Yksittäisiä kolmen ja neljän toiston sarjoja mutta tuo viime kerta oli ensimmäinen laatuaan että saan useamman.

Nyt keskiviikkona minulla oli ennen salille menoa suunnitelma tehdä tuo kyykky 180kg kymmenen toistoa. Olin sen päättänyt tehdä ja siihen myös keskityin alusta saakka. Täytyy kyllä sanoa että kun tein lämmittelyitä niin ei se mitenkään kevyeltä tuntunut. Kun tein 180kg painoilla aluksi kahden toiston sarjan niin usko hävisi viimeistään siinä kohtaan. Jo aikaisemmin olin päättänyt etten nosta painoja 200kg joilla olisin tehnyt kahden toiston sarjan. Aluksi ajattelin tekeväni siis 180kg sekä 200kg painoilla kahden toiston sarjat minkä jälkeen sitten tuo 180kg kymmenen toistoa.

Lopulta taistelin tuon 180kg kymmenen toistoa kyykyssä ja täytyy kyllä sanoa että taistelua se oli. Viiden toiston kohdalla tuntui jo ihan kamalalle ja mitä enemmän toistoja tuli alle niin sitä pahemmalta se vain tuntui. Sen jälkeen kun olin saanut tuon kymmenen toistoa niin olin vain tyytyväinen ja sanoin spotterille että auttaa minua saamaan tangon räkkiin mihin sen oikeastaan vain paiskasin turvallisesti. Oikeastaan tuo tangon vieminen räkkiin tuntui olevan lopulta yksi pahimmista asioista.

Loppu viikon treenit eivät nyt niinkään ole mennyt ihan niin kuin olisin suunnitellut tai kuvitellut. Ei siis missään huonossa tai negatiivisessa valossa. Lähinnä pari asiaa ovat olleet hieman erona ja "ihmetyksenä" siihen mitä olisin kuvitellut tai mahdollisesti suunnitellut. Ensinnäkin en ole vielä tällä viikolla tehnyt jalkatreeniä vaikka se oli tarkoitus tehdä torstaina - lauantaina. No tätä kirjoittaessa vielä lauantain treeni on vielä tekemättä, mutta

Viime vuosi päättyi "läskiviikkoihin" ja uusi vuosi alkoi dietillä. Mitä tarkoitan tällä "läskiviikoilla" niin paremminkin bodaus mielessä tankkauksella ja yleisellä tasolla eli normaalisti vapaalla syömisellä. Olin noin puolitoista viikko reissussa Vammalassa ja tänä aikana en miettinyt tai laskenut mitä syön enkä myöskään siitä murehtinut. Tällöin tuli vedettyä ihan perus jouluruokaa laatikoineen, muutamat pizzat joulun jälkeen, suklaata, vihreitä kuulia sekä

Kävin sitten “suunnitellusti” lauantaina sekä sunnuntaina kuntosalilla joten viime vuoden viimeisenä päivänä että tämän vuoden ensimmäisenä päivänä tuli treenattua. Lauantaina eli viime vuoden viimeisenä treeninä tuli tehtyä selkätreeni maastavedolla. Samalla tuo tarkoitti sitä, että tein viikon sisään kahdessa selkätreenissä maastavetoa. En muistaakseni oli näin tehnyt ennen, että tekisin viikon sisään kaksi kertaa maastavetoa. Tälläkin kertaa ennen treeniä

Vuoden viimeiset treenit menossa ja vielä huomenna lauantaina viimeinen päivä minun on tarkoitus jotain mennä tekemään. Olisin ihan hyvin voinut jättää treenit keskiviikkoon ja pitää loppu viikon taukoa treeneistä, mutta kun ei osaa niin ei osaa. Itselläni loppui kuntosalin kerta kortista keskiviikkona kerrat, mutta torstaina menin salille ja ostin lisää kertoja. En olisi saanut treenattua treeniviikkoa sinällään loppuun olkapäätreenin sekä käsitreenin osalta

Tällä viikolla olen käynyt kuntosalilla normaalia aikaisemmin kun on "epänormaali" viikko. En ole kotona enkä ole toimistolla töissä vaan teen työt etänä. Treenit ovat kulkeneet hyvin eikä siinä mitään ihmeellistä sillä olen nykyisin kyllä tottunut treenaamaan eri aikoihin. Ainoa asia mitä olen tässä ihmetellyt onkin ollut treenin jälkeinen väsymys. Olen ollut tämän viikon treenien jälkeen todella väsynyt. Tällä viikolla on nyt kolme treeniä takana ja jokaisen