Välillä on vain parempi unohtaa sarja- sekä toistomäärät treenissä

21.05.2017 - 09:49

Treenasin keskiviikkona jalat joko oikealla tavalla tai sitten liian kevyesti sillä seuraavina päivinä en oikeastaan tuntenut mitään ihmeellistä jaloissa. Tämä oli vain positiivinen asia sillä jalkatreenin jälkeen illalla olevat jalkasäryt eivät ole mukavia ja seuraavina päiväni on muutenkin mukavampi olla kun jalkoihin ei satu tai ne eivät ole jumissa. Myöskin torstaina tehty maastaveto oli paljon helpompi ja parempi tehdä kun maastavedon ala-asentoo meneminen ei tuntunut kamalalle.

Käytännössä keskiviikon jalkatreeni oli hieman pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Toistomäärät sarjojen välillä vaihtelivat käytännössä 10 - 30 toistoon riippuen monesko sarja oli menossa. Liikkeiden sarjojen määriä ei tullut laskettua kuten ei oikeastaan toistojakaan. Omasta mielestäni jalat ja kädet on vain parempi tehdä eikä miettiä mitä tiettyjä toistomääriä. Juuri näissä treeneissä on yleisellä tasolla kaikki liikkeet sellaisia joita voi vain tehdä joko täydelliseen failureen tai lähes failureen. Itse olen alkanut lopettamaan sarjan siinä vaiheessa jos huomaan jossain 20 toiston kohdalla, että näitähän menee vielä vaikka kuinka. Jos näin tapahtuu niin seuraavaan sarjaan vain hieman enemmän painoja. Kuitenkin noin 30 - 40 toiston sarjat ovat jo yksinkertaisesti liian pitkiä ja pidän mielummin sarjat siinä 15 - 25 toiston haarukassa.

Sinällään tässä tyylissä näkee progressiivion mutta toisaalta tämä ei sovi kaikille sillä ensimmäisien sarjojen jälkeen voi joko joutua laskemaan painoja tai toistomäärät tippuvat. Toisaalta olen siirtynyt jo aikaa sitten pois tietyistä sarjamääristä kuten myöskin toistomääristä. Olen vain ajatellut asiaa siten, että miksi lopettaa liikkeen tekeminen kesken tai vajaaksi jollain tietyllä esimerkiksi kolme x kymmenen toistoa?

Toisaalta asetan tietyissä liikkeissä jotain toistohaarukoita jolloin yritän saada toistomäärän asettamaani haarukkaan. Näin tulee tehtyä esimerkiksi yksittäisissä liikkeittä kuten maastavedossa ja kyykyssä tai sitten kun yritän tehdä liikettä isommilla painoilla enemmän "runttaamalla". Olen vain huomannut, että maastavedon tekeminen on helpompaa kun ajattelen jotain toistomääriä kun vain alkaisin tekemään ja tämän saman olen huomannut myöskin kyykyssä. Näin ollen sarjat tulee tehtyä helpommin ihan loppuun kuin jättäisi ne kesken.

Tämä on siis vain yksi vaihtoehto monista ja näin ei tietenkään aina kannata treenata. Kun treenaa vailla sarja- tai toistomääriä niin siinä on omat hyvät ja huonot puolensa kuten myös "perustyylillä" kolme kertaa kymmenen. Itse vain ajattelen asiaa siltä kannalta, että on vain parempi mennä päivän kunnon mukaan myös siinä mielessä, että unohtaa toistomäärät. Päivän kunnon mukaan voi ottaa painot tekee sitten kolme kertaa kymmenen tai muulla tyylillä. Kun sarjat tekee enemmän failure tyyliin niin suurempi vaikeus on löytää oikeat painot sekä sarjojen toistomäärät voivat vaihdella paljon.

Yleensä toistomäärät laskevat progressiivisesti ellei heti niin pian riippuen millaisia palautuksia pitää. Palautuminen on siinä mielessä tärkeässä roolissa, että pidempi aika auttaa saamaan jaksamaan paremmin mutta lyhyempi palautumisaika pitää paremman pumpin mutta tiputtaa toistomääriä. Näin onkin parempi miettiä asiaa siltä kannalta, että millaisen treenin haluaa. Haluaako enemmän pumppaavamman / rasvaa polttavamman treenin vai hakeeko enemmän pidempiä sarjoja suuremmilla painoilla?

Yleisillä tasolla treenin aikana ei muutoinkaan ole tarvetta treenata niitä jokaista liikettä läpi kun voi keskittyä tekemään muutamaa. Jos tietyt liikkeet soveltuvat itselle hyvin ja ottavat hyvin niin miksi jättää näiden tekeminen siihen normaaliin kolmeen sarjaan? Myöskään lihakset eivät tiedä mitä liikkeitä teet sillä ainoastaan tiedät itse mitä teet. Aina välillä tulee tehtyä itse tai huomattua, että jotkut tekevät hirveästi eri liikkeitä mutta käytännössä nämä liikkeet ottavat lähes samaan kohtaan. No toisaalta liikkeiden vaihtaminen tuo vaihtelua mutta miksi vaihtaa liikettä jos se ottaa samaan kohtaan? Mielummin teen niitä parempia liikkeitä enemmän jotka tiedän menevän perille paremmin kuin vaihdan liikettä ihan vaihtamisen ilosta.

Kuntosalitreenin ei todellakaan tarvitse olla mitenkään ihmeellinen jotta se menee hyvin perille tai että olisi hyvä treeni. Treenin ei tarvitse sisältää monia liikkeitä eikä sarjoja tai toistoja tarvitse aina laskea. Myöskin kellon katsomisen saa unohtaa mikä onkin mielestäni yksi huonommista asioista treeniä tehdessä oli kyseessä nyt mikä treeni tahansa paitsi kellotettu treeni. Erikseen kellotettava treeni nyt on ihan eri asia kuin normaalitreeni joten siks

Jalat menivät sitten heti huonoon kuntoon kun kerrankin kävi juoksemassa "kunnolla". Lenkin aikana oikeassa takareidessä tai pakaran seudulla tuntui jotain mitä siellä ei olisi kuulunut tuntua. Ajattelin tuon olevan ainoa asia sillä lenkin jälkeen muutoin jalat olivat hyvässä kunnossa. Kuitenkin seuraavana aamuna kaikki oli kuitenkin toisin. Oikea jalka oli siinä kunnossa, että jouduin linkuttaan oikealla jalalla kun kävelin normaalisti. Tämän lisäksi molemmat

Tiistaina tuli tehtyä aivan loistava etureisitreeni vaikka alunperin oli suunnitelmissa, että tiistaina ei tulisi mentyä edes kuntosalille. Kuitenkin päivän mittaan suunnitelmat muuttuivat lopulta siihen, että lopulta etureisitreeni tuli tehtyä. En ollut kyllä suunnitellut treeniä etukäteen mitä tuli tehtyä vaan se hieman meni siihen suuntaan sillä räkit olivat käytössä juuri silloin eikä kyykkyä päässyt heti tekemään. Tämän johdosta ajattelin aloittaa treenin

Kävin nyt tiistai-iltana tekemässä intervalli / hiit treenin juoksumatolla kun pihalla satoi vettä ja sain sitten samalla tehtyä rullailut floam-rollerilla. Käytännössä turha reissu missä kuluikin yllättävän paljon enemmän aikaa kuin kuvittelin, mutta tämä johtui ihan itsestäni. Tiistaina tuli käytyä aamupäivä aikana tekemässä ihan kunnon rintatreeni joten sen puolesta minun ei tarvinnut mennä illalla kuntosalille, mutta jostain kumman syystä sinne jälleen

Kun aloitin tämän dieettini hieman yli kaksi viikkoa sitten niin tein yhden suuren virheen siinä mielessä, että en vaihdellut hirveästi aterioita. Ajattelin vain saavani paremmin selville miten dieetti kulkee jos syö suhteellisen samoja aterioita päivästä toiseen. En tullut ajatelleeksi yhtään sitä, että kun ateriat eivät tule vaihtumaan niin mitä se tarkoittaa henkisesti. Ajattelin nyt pystyväni syömään muutaman viikon käytännössä samoilla aterioilla päivästä