Treenimotivaatio lähtenyt rajoituksien johdosta

14.03.2021 - 11:36

Jotain kokemuksia ja ajatuksia rajoituksien aikana tunnin kuntosalitreeneistä on tullut jo kirjoiteltua, mutta ajattelin kirjoitella lisää näin parin viikon treenien jälkeen. Ensimmäisenä täytyy sanoa, että oma treeni motivaatio lähti heti ensimmäisen treenin aikana. Aluksi tosiaan mistä jo kirjoittelin tuntui hyvälle, että kuntosalille edes pääsee ettei tule ihan täydellistä taukoa. Kaikki kuitenkin muuttui heti ensimmäisen treenin aikana kun huomasin treenistä lähteneen rentouden, innon ja tilalle tulleen kiireisyyden sekä tietynlaisen pakon tunteen.

Olen keskittynyt tunnin treeneissä yhteen liikkeeseen minkä jälkeen kaikki muu on ollut vain plussaa. Selkätreenissä maastavetoon, rintatreenissä penkkiin ja jalkatreenissä kyykkyyn. Rajatun ajan takia olen joutunut karsimaan lämmittelyistä todella paljon minä johdosta sitä aina miettii treeniä tehdessä kestääkö paikat? Kuitenkin kaikki isot liikkeet olen yrittänyt tehdä niin normaalisti kun vain voin ja jos on tuntunut sille, että pääsen isoihin painoihin niin olen tehnyt isoilla painoilla. Kuitenkin treeniä tehdessä on aina enemmän kysymysmerkkejä kuin normaalisti.

Ensimmäinen asia on siis lämmittely ja sitä kautta myöskin millaisilla nousuilla liikettä alkaa tekemään? Toisekseen rajatun ajan takia sekä varsinkin rajattujen kertojen takia treeneille kertyy enemmän onnistumisen tarvetta. Kun pääsee kolme kertaa viikossa tekemään tunnin treenin niin treeniin kohdistuu todella paljon tarvetta onnistua. Tämä on hyvin vaikeaa sillä jo treeni motivaationi on todella alhainen tällä hetkellä. Rajattu treeni määrä rajatulla ajalla minkä lisäksi treenit pitää varata mikä tuo yhden muuttujan lisää. Mihin aikaan ja minä päivänä treeniajan saa? Lisäksi kun on tietty aika olla kuntosalilla niin se menee lopulta vain odotteluksi, koska se oma vuoro nyt olikaan.

Liikaa muuttujia ja kelloon sidonnaisia asioita mitkä ovat vain syöneet oman treenimotivaation. Tämän lisäksi kun itselläni on vielä menossa keittiöremontti ja sitä kautta yli puolet asunnosta ei käytössä niin tällä hetkellä kaikki on vain vastaan. Viime vuoden puolella ja vuoden vaihteessa kun keittiöremontti asiat laitettiin lukkoon ja aikataulut selvisivät niin ajattelin, että sentään salilla pystyy viettämään aikaa. Kaikki muuttui kuitenkin toisin kun ravintolat meni kiinni ja salille pääsee kolmena iltana viikossa tunniksi. Onneksi sentään ruokaa pystyy tilaamaan kotiin mutta mielummin sitä kävisi paikan päällä syömässä.

Mitä olen muiden tekemistä siinä seurannut kun itse olen pitänyt taukoa niin monet tuntuvat kiirehtivän tunnin aikana niin monta liikettä kuin vain suinkin ehtivät. Tuntuu sille, että yrittävät käydä koko kropan läpi tai jotain. Itse en tähän touhuun lähtenyt vaan yritän pitää niin paljon normaalista kiinni kuin mahdollista. Se vain näyttää niin epätoivoiselta kun siinä vieressä hirveellä kiireellä tehdään asioita tai jopa tehdään eri liikkeitä putkeen. Itselläni ei vain riittäisi motivaatiota tohon yhtään sillä tuollainen johtaa vain, että on koko ajan kiire ja siitä myös lisääntyy stressi ehtiä tekemään asioita.

Yksi asia mistä olen ollut harmissani on se, että kun salille pääsee kymmenen kerrallaan niin aina kuntosalilla ei ole edes kymmentä treenaajaa. Pahimmillaan olen laskenut, että itseni lisäksi kuntosalilla on ollut viisi eli yhteensä kuusi ihmistä vaikka varaus on näyttänyt 10/10. Todella harmillista, että ihmiset vain varaavat aikoja eivätkä sitten edes peruuta aikoja elleivät ole tulossa. Vai onko joukossa tosiaan vain niitä ketkä varaavat ajan eikä ole edes tulossa vaan kunhan saavat tehtyä harmia niille ketkä haluaisivat tulla? Tiedän monia ketkä eivät ole saaneet treeniaikoja kun varaussysteemi on näyttänyt 10/10.

Eilen lauantaina poikkesin Turun PTVGYM:in kautta kun palasin kotiin. Tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja ensimmäinen jalkatreeni Turun PTVGYM:llä. Ensimmäisen kerran kävin Turun PTVGYM:llä pari vuotta sitten jolloin tein maastaveto & selkätreenin. Tuolloin minulle jäi hyvä muistikuva Turun PTGYM:stä mutta miten asian laita oli nyt toisella kerralla? Kuitenkin viime kerrasta oli pari vuotta aikaa niin mielipiteet ja kokemukset ovat muuttuneet kun olen käynyt tällä välin Tampereen PTVGYM:llä, Roihupellon PTVGYM:llä sekä Vantaan Loaded:lla tällä välin. 

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä toista kertaa ikinä Tampereen PTVGYM:llä jossa tuli tehtyä ensimmäistä kertaa maastavetoa sekä selkätreeni. Minulla on vielä Tampereen Loaded:lla muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä mutta ajattelin poiketa vaihteeksi Tampereen PTVGYM:lle kun en ole siellä kuin kerran aikaisemmin käynyt. Myöskin Tampereen PTVGYM:lle oli Helsingistä tullessa hieman helpompi tulla ja aikaakin säästyi hieman. Myöskin minulla oli tarkoitus tehdä maastavetoa sekä halusin katsoa Tampereen PTVGYM:n selkälaitteet läpi kun en ollut aikaisemmin tehnyt selkätreeniä siellä.

Piti jo kirjoitella viime viikonloppuna mutta en kerinnyt enkä myöskään jaksanut alkaa kirjoittelemaan. Viime viikolla minun oli alunperin tarkoitus käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä neljä kertaa mutta päädyin käymään kolme. Viime viikon keskiviikkona minun oli tarkoitus käydä tekemässä viikon ensimmäinen kyykky- / jalkatreeni PTVGYM:llä mutta päädyin lopulta menemään tekemään sen treenin toiselle lähisalille. Päätin lopulta mennä lähisalille kahdesta eri syystä jotka olivat että halusin hieman löysäillä kun ei tuntunut hyvälle päivälle ja muistaakseni toinen syy taisi olla yleisurheilun EM-kisojen viimeinen kisapäivä?