Suunniteltu kevyt jalkatreeni muuttui raskaammaksi jalkatreeniksi

16.11.2016 - 12:06

Ajattelin aluksi tehdä hieman kevyemmän jalkatreenin sillä vielä tällä viikolla viime lauantaina hack-kyykyt tuntuivat jaloissa. Kun jaloissa tai nyt siis lähinnä etureisissä tuntui vielä viime jalkatreeni niin ajattelin ottaa hieman varoen juuri sen takia etteivät ne nyt menisi ihan kamalaan kuntoon. Toisaalta ajattelin myöskin asiaa toisinpäin eli jalkatreeni voisi aukaista jalat kuten monet kerrat seuraava treeni on aukaissut paikat jotka ovat olleet jumissa. Monta kertaa olen täälläkin tainnut mainita sen asian, että siellä missä paikat ovat menneet huonon kuntoon niin siellä ne myöskin ovat tulleet kuntoon. Monesti kun kuntosalitreenin jälkeen paikat ovat olleet jumissa niin seuraavan treenin jälkeen paikat ovat auenneet.

Tällä viikolla olen muutoin käynyt noin kahdeksan aikaan illalla kuntosalilla, mutta perjantaina tuli mentyä vartin yli kuusi. Ajattelin salilla olevan perjantaiseen tapaan hieman hiljaisempaa ja niin alakerrassa näyttikin olevan. Asia oli kuitenkin yläkerrassa eri sillä molemmat vapaat tangot, smith-laite sekä jalkaprässi olivat kaikki käytössä. No vapaille tangoille en niin kään olisi suunnannut kun kyykkyjen tekeminen oli suunniteltu jättää väliin, mutta jalkaprässi tai smith olisi ollut hyvä aloitus paikka.

Onneksi liikevarastoa löytyy ja käytössä ei ole mitään ihmeellisiä treeniohjelmia sekä olen entistä enemmän sotkenut liikkeiden teko järjestystä treeniän välillä ettei tuosta sitten tullut loppujenlopuksi mitään ongelmaa. Kun kerran vapaat tangot, smith sekä jalkaprässi olivat käytössä niin suuntasin sitten käsipainoaluelle. Toinen vaihtoehto olisi ollut palata alakertaan tekemään etureisikonetta tai takareisikonetta mitkä ainakin olivat silloin vapaana kun yläkertaan menin. Periaatteessa samalla kun päätin aloittaa jalkatreenin käsipainoilla niin tämä tiesi kyllä heti kevyemmän jalkatreenin muuttumista raskaammaksi jalkatreeniksi.

[[{"fid":"480","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Bulgarilainen askelkyykky on liike mitä itse en ole saanut koskaan tehtyä helposti tai kevyesti. Pelkällä smith-laitteessa tehtykin bulgarialainen askelkyykky on minulle raskasti eikä siinä tarvitse muutenkaan mitään isoja painoja olla. Käsipainoilla en ole koittanut tehdä bulgarialaista askelkyykkyä pienillä painoilla sillä haen liikkeen tasapainoa käsipainoilla. Jos yrittäistin tehdä bulgarialaista askelkyykkyä ilman painoja niin en tiedä miten saisin tasapainon pysymään eli tulisiko tekemisestä yhtään mitään? Olen myöskin miettinyt kokeilevani tehdä bulgarialaista askelkyykkyä kahvakuulilla, mutta nyt ei ollut aika tähän kokeiluun. Luulisin tasapainon olevan se isoin juttu käsipainoilla tehtyessä verrattuna kahvakuulaan, mutta tähän saan vastauksen vasta tekemällä kahvakuulalla.

Bulgarilaisen askelkyykyn kanssa supersarjana tein normaalia askelkyykkyä käsipainoilla kun nämä kaksi liikettä oli helppo tehdä perä jälkeen. Käytännössä vaihtaa vain hieman asentoa ja jatkaa vain tekemistä sillä käytin molemmissa liikkeissä samoja  käsipainoja eli en ottanut käsipainoja pois Versa Gripseistä. Käytin nyt samalla ensimmäistä kertaa Versa Gripssejä jalkatreeniä tekiessä ja toista kertaa käsipainoilla. Vetoremmejä olisin voinut kanssa ihan hyvin käyttää, mutta halusin nyt kokeilla miten Versa Gripssit toimivat käsipainojen kanssa tehdessä. Suurin etu oli ainakin otteen nopeampi irroittaminen käsipainoista verrattuna vetoremmeihin.

[[{"fid":"452","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Tämän jälkeen tekeminen jatkui melko perussetiltä mitä olen nyt supersarjojen kanssa jalkoja treenannut. Supersarjana jalkaprässissä etureisipainotteinen ja takareisipainotteinen, pohkeet istuen ja pohkeet jalkaprässissä, sumokyykky ja kapeakyykky smithissä sekä etureidet sekä yhden jalan takareidet. Aika perusliikkeitä joita olen nyt supersarjoissa käyttänyt sekä sellaisia hieman "kevyempiä" liikkeitä joista siis puuttui kyykyt. Ajattelin kokeilevani tällä kertaa vaaka hack-kyykkyä, mutta jätin sen tällä kertaa tulevaisuuteen. Muutenkin olin ajatellut jättäväni tuon viimeisen supersrajan etureidet sekä yhden jalan takareidet väliin kun jaloissa tuntui jo painavan ja varsinkin smith-laitteessa tehdyt kyykyt supersarjana olivat raskaita vaikka painoa minulla oli 5kg kummassakin päässä. Voi tuntua ihmeelliseltä, että kyykyssä 5kg päissä tuntuu kamalan suurelta painoilta.

Jalkatreeni

  • Supersarja 3x Bulgarilainen askelkyykky käsipainoilla x10 + Askelkyykky käsipainoilla
  • Supersarja 3x Etureisipainotteinen jalkaprässi x10 + Takareisipainotteinen jalkaprässi x10
  • Supersarja 3x Pohkeet istuen x10 + Pohkeet jalkaprässissä x10
  • Supersarja 3x Sumokyykky smith x10 + Kapeakyykky smith x10
  • Supersarja 3x Etureidet x10 + Yhden jalan takareidet x10

Löysin itseni lauantai-iltana "viimein" Tampereen PTVGYM:ltä. Viimein siksi että minun oli tarkoitus mennä alunperin PTVGYM Tampereen avaisiin mihin en lopulta mennyt. Myöskin syys - lokakuussa minun oli tarkoitus tehdä Tampereen keikka testaamaan PTVGYM Tampere mutta tätäkään reissua ei tullut myöskään tehtyä. Lopulta päätin että kun tulen jouluksi Vammalaan niin silloin viimeistään käyn PTVGYM mutta nyt tuli jo tälläinen extempore käynti Vammalaan jo ennen joulua niin nyt oli hyvä hetki käydä testaamassa PTVGYM Tampere.

Eilen perjantaina tuli käytyä tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Tämä oli nyt poikkeuksellisesti tämän viikon ensimmäinen ja viimeinen treeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Laitoin lähi ketjusalin jäädytykseen nyt joulukuuksi niin kävin siellä sitten treenaamassa torstaihin saakka ja nyt tänään lauantaina no se jää nyt yllätykseksi. Tämän kuun aikana olen kuitenkin niin paljon pois kotoa että katsoin että minun ei ole järkevä maksaa lähiketjusalin jäsenyyttä ja voin yhtä hyvin käydä tekemässä kaikki treenit sitten PTVGYM:llä.

Tässä on nyt noin puolitoista viikkoa tullut treenattua sen jälkeen kun minulla oli puolen toista viikon tauko treeneistä. Olimme töistä yhden viikon Pyhtäällä mökillä minkä jälkeen minulla oli pientä kröhää ja päätin olla menemättä pariin päivään treenaamaan. Tuon paluu viikon puolikkaan päätin ottaa kevyemmin kun ajattelin että en ehkä ole ihan vielä 100% kunnossa eikä nyt muutenkaan ole hyvä vetää itseänsä ihan piippuun ekoissa treeneissä. 

En tiedä kuinka paljon se vaikutti tällä viikolla asiaan että en ottanut ihan täysillä treenejä tällä viikolla jolloin en ajatellut treenejä tuloksellisesti. Tällä viikolla keskityin enemmänkin palaamaan treenien pariin puolen toista viikon tauon jälkeen ja päätarkoitus oli päästä enemmänkin kiinni treenaamiseen kuin miettiä mitä tuloksia sitä haetaan. Vaikka yritänkin olla keskittymättä treeneissä käytettäviin painoihin niin paljoa niin kyllä niitä tulee aina kuitenkin tavalla tai toisella mietittyä. Kuitenkin jokaisessa treenissä katson ja tunnustelen päivän kunnon minkä pohjalta rakentelen treeniä mutta tällä viikolla huomasin tietyllä tapaa rentouden. Rentouden siihen että en edes yrittänyt koviin tuloksiin.

Helsingin PTVGYM:llä meni sitten Pitäjänmäelle tai Roihupeltoon niin molemmilla kuntosaleilla näkee ihan samoja piirteitä eli kuntosalit ovat eräällä tapaa epäsiistejä. Wc:n haisee vanha kusi ja lattioilla lainehtii myös kusi minkä lisäksi suihkuihin on pitänyt laittaa lappu että älkää kusko suihkun lattioille. Kertoo kyllä aika paljon minkälaista treenaajaa saleilla käy. Tämän lisäksi laitteet ja välineet ovat nykyään olleet aikalailla rikki vuoron perään.