Suosittelen käyttämään johtolistaa / kaapelikourua piilottamaan johtoja

13.07.2024 - 16:42

Tänään minulle tuli ihan yhtäkkiä mieleeni että vaikka olen hirveästi kirjoitellut hifistä ja kotiteatteri asioista niin en ole tainnut edes mainita johtolistaa / kaapelikourua. Olen käyttänyt johtolistaa / kaapelikouruja heti ensimmäisestä kotiteatteri asennuksesta saakka tavalla tai toisella. Aikoinaan ensimmäisessä 7.1 kotiteatteri asennuksessa kuljetin johdot johtolistassa neljälle takakaiuttimille sekä videotykille. Tein tämän vielä katon kautta sillä tuolloin se oli käytännössä ainoa järkevä tapa viedä kaikki johdot siististi ja symmetrisesti. Ongelma tuossa huoneessa oli se että huoneen oikeassa nurkassa oli ovi ja suorin tapa viedä johdot oli katon kautta. Niimpä kuljetin kaikkien neljän kaiuttimen ja videotykille menevien johdot johtolistaa pitkin katossa.

Kuullostaa helpolle ja yksinkertaiselle? Yksinkertaista se oli ja tietyissä tapauksissa se säästi johtojen pituuksissa kun katon kautta johdon tarpe oli vähäisempi. Helppo onkin sitten väärä sana sille miten noidan asennus sujui sillä se ei ollut helppoa saada johtoja pysymään johtolistassa samalla kun yritin saada johtolistaa kiinni. Kun johtolistaan laittoi neljän kaiuttimen johdot minkä lisäksi sinne taisi mennä kaksi johtoa videotykille niin johdot kuitenkin painovat sen verran että aina kun olin saanut osan johtolistaa kiinni niin jostain kohtaan johtolista alkoi purkaantua johtojen painosta. Siinä muutaman kerran jouduin laittamaan saman kohdan uudestaan kiinni kun johtolista alkoi purkaantua johtojen painosta.

Lopulta kun olin saanut johtolista projektin valmiiksi ja kaikki johdot olivat johtolistan sisällä niin sen jälkeen kaikki olikin siistiä ja helppoa. Minun ei tarvinnut asennuksen jälkeen kertaakaan koskea johtolistaan vaan seuraava kerta kun koskin johtolistaan oli se kerta kun purin kotiteatterin muuttaessani Espooseen. 

Jotolista olohuone

Kuitenkin tuo oli itselleni sellainen kokemus että aina kun on mahdollista käyttää johtolistaa / kaapelikourua niin käytän sitä. Tällä hetkellä minulla on johtolistaa makuuhuoneessa, olohuoneessa sekä parvekkeella. Makuuhuoneessa on muutama eri johtolista jotka piilottavat ja kuljettavat nettipiuhaa sekä jatkojohtoa pc:lle. Olohuoneessa on useampia johtolistoja kuljettamassa kaiutinjohtoja eripuolilla olohuonetta. Parvekkeelle lisäsin viime loppukesästä johtolistan kuljettamaan jatkojohdon parvekkeen toiselle puolelle.

Olen nyt käynyt hakemassa Bauhausista johtolistoja tarpeen mukaan kun siellä on monipuolinen valikoima ja johtokaapelit ovat edullisia. Toisissa johtokaapeleissa on itsessään teippiosa millä johtolistan saa kiinnitettyä ja toisissa johtolistoissa ei ole joihin olen sitten laittanut kaksipuolista teippiä. Johtolistaa ostaessa kannattaa ottaa huomioon se asia että ostaa oikean kokoista johtolistaa sillä itselle on käynyt myöskin niin että olisi pitänyt vain ostaa se yhden isompi johtolista. Sain kyllä tupattua tarvittavat johdot johtolistaan mutta hyvin tiukkaa se teki. Itse olen aina yrittänyt ostaa juuri sopivaa johtolistaa sillä haluan sen mahdollisimman piiloon.

Johtolistan hyviä puolia

  • Johdot saa piiloon
  • Johdot eivät pyöri tiellä
  • Siivoaminen on helpompaa

Johtolistan huonoja puolia

  • Johdon vaihtaminen on työlästä
  • Uuden johdon asentaminen on työlästä
  • Johtojen pituus ei välttämättä riitä
    • Pitää mahdollisesti hankkia pidempiä johtoja

Johtolista mitä kannattaa ottaa huomioon?

Johtolistaa ostaessa kannattaa tehdä kunnon suunnitelmat ja ottaa monet asiat huomioon sillä yllätyksiä voi tulla vastaan. Myös itselleni on tullut yllätyksiä matkalla joiden takia olen joutunut tekemään valintoja.

  • Kuinka isoa johtolistaa tarvitset?
  • Kuinka paljon tarvitset ja mitäkin johtolistaa?
    • Mitä johtoja menee mihinkin?
  • Riittääkö nykyiset johdot johtolistaan?
    • Kannattaa ottaa huomioon että laitteiden johtojen pituudet eivät välttämättä riitä

https://www.bauhaus.fi/search/?q=kaapelikouru&productListPgNo=1

johtolista parveke

Niin monesti olen moittinut HBO Nordic palvelua sen heikosta kuvan & äänenlaadusta, että päätin nyt testata eri striimauspalveluiden eroja. Tässä kyseisessä vertailussa on mukana HBO Nordic, Primevideo sekä Viaplay ja yleisenä testauksen materiaalina käytin Bosch (2014) televisiosarjaa mikä löytyy tällä hetkellä kolmesta palvelusta. Bosch televisiosarja löytyy tietenkin Primevideo palvelusta minkä kyseinen sarja onkin ja tämän lisäksi sarja löytyy myös Viaplayn

Yhdessä vaiheessa ennen kuin oikeasti oikeasti mietin 4K:hon siirtymistä niin tulin miettineeksi sitä asiaa, että mikä olisi hyvä 4K bluray-soitin? Tällä kertaa kun LG OLED 55 C8 hankinta tuli hieman extemporeen hankittua Gigantin kesäalesta niin olin päättänyt pärjätä hetken aikaa Apple TV 4K:lla (Netflix, Primevideo & iTunes) ilman 4K bluray-soittimen hankintaa. Tietenkin olin hieman katsellut millaisia 4K bluray-soittimia olisi tarjolla kun aikoinaan mietin

Kun mietin 4K:hon siirtymistä niin tiesin sen vaativan useamman laitteet päivittämistä 4K aikaan. Samalla olin hyvin tietoinen siitä etten tulisi päivittämään kaikkia laitteita televisiota, vahvistinta, Apple TV:tä & bluray-soitinta samaan aikaan vaan siirtymä vaihe olisi vaiheittain. Yhdeksi ongelma kohdaksi näin aluksi Apple TV 4K:n sillä se sisältää vain yhden HDMI ulostulon ja kun olin päivittämässä vain televisiota niin miten saisin monikanavaäänet

Tuli sitten "viimein" siirryttyä 4K aikaan kun hain Gigantin alesta LG OLED 55 C8 4K television aikalailla extemporeen, mutta eihän sitä ikinä tiedä etukäteen koska tulee hyviä tarjouksia. Toisaalta nyt viimevuosina on kyllä tullut itselleni "sopivia" tarjouksia juurikin silloin kun olen kesälomalla ja poissa kotoa. Niin kävi tälläkin kertaa kun siirryin 4K aikaan LG OLED 55 C8 televisiolla. Toisaalta tässä oli ihan hyvää aikaa tehdä päivän television vienti

Tulin hommanneeksi Sonos One kaiuttimen JBL Extremen tilalle lähinnä iPad käyttöön sen jälkeen kun hieman innostuin Sonos Beam soundbarista. Viikko pari sitten tuli hommattua äitille Sonos Beam soundbar televisioon ja siitä tulikin kirjoitettua Sonos Beam kokemuksia. Yllätyin Sonos Beamissä sen helppokäyttöisyydestä sekä hyvästä äänenlaadusta niin aloin miettimään itselleni Sonos Play:n tai Sonos Onen ostoa. Juuri viime viikolla Amazoonissa oli Prime-päivä ja