Suosittelen käyttämään johtolistaa / kaapelikourua piilottamaan johtoja

13.07.2024 - 16:42

Tänään minulle tuli ihan yhtäkkiä mieleeni että vaikka olen hirveästi kirjoitellut hifistä ja kotiteatteri asioista niin en ole tainnut edes mainita johtolistaa / kaapelikourua. Olen käyttänyt johtolistaa / kaapelikouruja heti ensimmäisestä kotiteatteri asennuksesta saakka tavalla tai toisella. Aikoinaan ensimmäisessä 7.1 kotiteatteri asennuksessa kuljetin johdot johtolistassa neljälle takakaiuttimille sekä videotykille. Tein tämän vielä katon kautta sillä tuolloin se oli käytännössä ainoa järkevä tapa viedä kaikki johdot siististi ja symmetrisesti. Ongelma tuossa huoneessa oli se että huoneen oikeassa nurkassa oli ovi ja suorin tapa viedä johdot oli katon kautta. Niimpä kuljetin kaikkien neljän kaiuttimen ja videotykille menevien johdot johtolistaa pitkin katossa.

Kuullostaa helpolle ja yksinkertaiselle? Yksinkertaista se oli ja tietyissä tapauksissa se säästi johtojen pituuksissa kun katon kautta johdon tarpe oli vähäisempi. Helppo onkin sitten väärä sana sille miten noidan asennus sujui sillä se ei ollut helppoa saada johtoja pysymään johtolistassa samalla kun yritin saada johtolistaa kiinni. Kun johtolistaan laittoi neljän kaiuttimen johdot minkä lisäksi sinne taisi mennä kaksi johtoa videotykille niin johdot kuitenkin painovat sen verran että aina kun olin saanut osan johtolistaa kiinni niin jostain kohtaan johtolista alkoi purkaantua johtojen painosta. Siinä muutaman kerran jouduin laittamaan saman kohdan uudestaan kiinni kun johtolista alkoi purkaantua johtojen painosta.

Lopulta kun olin saanut johtolista projektin valmiiksi ja kaikki johdot olivat johtolistan sisällä niin sen jälkeen kaikki olikin siistiä ja helppoa. Minun ei tarvinnut asennuksen jälkeen kertaakaan koskea johtolistaan vaan seuraava kerta kun koskin johtolistaan oli se kerta kun purin kotiteatterin muuttaessani Espooseen. 

Jotolista olohuone

Kuitenkin tuo oli itselleni sellainen kokemus että aina kun on mahdollista käyttää johtolistaa / kaapelikourua niin käytän sitä. Tällä hetkellä minulla on johtolistaa makuuhuoneessa, olohuoneessa sekä parvekkeella. Makuuhuoneessa on muutama eri johtolista jotka piilottavat ja kuljettavat nettipiuhaa sekä jatkojohtoa pc:lle. Olohuoneessa on useampia johtolistoja kuljettamassa kaiutinjohtoja eripuolilla olohuonetta. Parvekkeelle lisäsin viime loppukesästä johtolistan kuljettamaan jatkojohdon parvekkeen toiselle puolelle.

Olen nyt käynyt hakemassa Bauhausista johtolistoja tarpeen mukaan kun siellä on monipuolinen valikoima ja johtokaapelit ovat edullisia. Toisissa johtokaapeleissa on itsessään teippiosa millä johtolistan saa kiinnitettyä ja toisissa johtolistoissa ei ole joihin olen sitten laittanut kaksipuolista teippiä. Johtolistaa ostaessa kannattaa ottaa huomioon se asia että ostaa oikean kokoista johtolistaa sillä itselle on käynyt myöskin niin että olisi pitänyt vain ostaa se yhden isompi johtolista. Sain kyllä tupattua tarvittavat johdot johtolistaan mutta hyvin tiukkaa se teki. Itse olen aina yrittänyt ostaa juuri sopivaa johtolistaa sillä haluan sen mahdollisimman piiloon.

Johtolistan hyviä puolia

  • Johdot saa piiloon
  • Johdot eivät pyöri tiellä
  • Siivoaminen on helpompaa

Johtolistan huonoja puolia

  • Johdon vaihtaminen on työlästä
  • Uuden johdon asentaminen on työlästä
  • Johtojen pituus ei välttämättä riitä
    • Pitää mahdollisesti hankkia pidempiä johtoja

Johtolista mitä kannattaa ottaa huomioon?

Johtolistaa ostaessa kannattaa tehdä kunnon suunnitelmat ja ottaa monet asiat huomioon sillä yllätyksiä voi tulla vastaan. Myös itselleni on tullut yllätyksiä matkalla joiden takia olen joutunut tekemään valintoja.

  • Kuinka isoa johtolistaa tarvitset?
  • Kuinka paljon tarvitset ja mitäkin johtolistaa?
    • Mitä johtoja menee mihinkin?
  • Riittääkö nykyiset johdot johtolistaan?
    • Kannattaa ottaa huomioon että laitteiden johtojen pituudet eivät välttämättä riitä

https://www.bauhaus.fi/search/?q=kaapelikouru&productListPgNo=1

johtolista parveke

4K:hon siirtyminen on ollut itselläni aikaa vievä ja suhteellisen hidas sekä vaikea prosessi. Kun satun olemaan hifiharrastaja niin sitä lähestulkoon aina haluaisi olla nykyajassa niin siihen nähden siirtymiseni 4K:hon on ollut hidasta. Toisaalta en ole pitänyt kiirettä asian suhteen sillä laitteisto on ollut alkuun kallista ja muutoinkin tuntuu sille, että tekniikka hakee vielä itseään. HDR (High Dynamic Range) on syy tähän ja myöskin sellainen asia mistä

Täällä olisi vähän käytetty JBL Xtreme bluetooth kaiutin myynnissä 100€ hintaan.

Hifin puolella olen skipannut täysin soundbar äänijärjestelmät sillä itselläni ei ole ollut niille käyttöä. En ole ollut oikein tietoinen tarjonnasta enkä myöskään ole ollut perillä niiden laadusta. Nyt hieman alle viikon olen päässyt testaamaan Sonos Beam soundbaria ja täytyy kyllä sanoa, että olen ollut hieman väärässä. Soundbar tuli ajankohtaiseksi kun äitini televisiolle piti keksiä jokin tapa saada ääntä paremmaksi helposti ja suhteellisen edullisesti

Tuli tuossa viime viikolla ostettua Bose Sportsound free nappikuulokkeet ja tulikin niistä kirjoitettua Bose Sportsound free kokemuksia. Ensi kokemukset olivat enemmän tai vähemmän positiivisia ja ajattelin vielä kirjoittaa muutaman negatiivisen asian Bose Sportsound free kuulokkeista. Bose Sportsound free bluetooth nappikuulokkeet ovat yleisellä tasolla loistavat kuulokkeet musiikin kuunteluun treenatessa muutamaa poikkeusta ottaen. Muuta asia tulee nyt

Tällä viikolla tuli hommattua Bose Sportsound free nappikuulokkeet suhteellisen nopealla aikataululla. En niinkään käyttänyt hirvesti aikaa miettimiseen ja pohtimiseen vaan tein nopeasti päätökset. Kaikki lähti siitä liikkeelle, että minun Powerbeats 2 nappikuulokkeet hajosivat kolmannen kerran. Aikoinaan toisen puolen korvaan menevä osuus katkesi ja ajattelin saada sen korjattua pikaliimalla. Näin tapahtuikin ja rikkoutunut puoli pysyikin tovin aikaa