Sunnuntaina kuntosalilla sunnuntai treenaajien kanssa

16.11.2016 - 12:06

Niin tyypillistä. Aloinko jo viime sunnuntaina, mutta kuitenkin alkuviikosta aloin miettimään tänään alkaneen treeniviikon teemaa. Perjantaina päättyi kolmas viikko kahdenkymmenen toiston sajoilla ja hieman tästä syystä aloin miettimään pitäiskö nyt tehdä väliin yksi erilasempi viikko. Ihan vain sen takia ettei tulisi mitään todellista hyytymistä vastaan, koska en ole tehnyt näin pitkään kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Välillä kun on ollut hieman hyytymistä, mutta hyytymiset ovat tainneet johtua lähinnä liian suurista painoista. Mietinnässä oli kevyen viikon tekeminen ja kymmenen toiston sarjoilla tekeminen. Tänään aloittaessani uutta treeniviikkoa en kuitenkaan ollut miettinyt yhtään mitään vaan jatkoin kahdenkymmenen toiston sarjoja.

Yksi asia minkä olen huomannut nyt kun olen tehnyt pidempiaikaisesti pidempiä sarjoja on se, että osaan ottaa helpommin ne pienemmät painot joilla jaksan tehdä kolme kahdenkympin sarjaa. Ensimmäisellä viikolla sitä jaksoikin tehdä suuremmilla painoilla, mutta tämän jälkeen suunta on ollut hieman alaspäin ja kun tätä ei jostain syystä tajunnut niin sarjojen välillä sai vaihtaa painoja. Nyt osaa ottaa suoraan pienemmät painot ja vaikka ensimmäinen sarja voi tuntua todella helpolle niin ainakin se viimeinen voi tuottaa vaikeuksia. Jos ensimmäinen sarja tuntuu jo hieman vaikealta tai ei mene helposti niin silloin tietää ettei kolmannella sarjalla tule kahtakymmentä toistoa. Kun ensimmäinen sarja menee helposti niin sillioin jaksaa tehdä kolme kahdenkymmenen toiston sarjaa. Näin asia vain on.

Tänään oli salilla suhteellisen paljon ihmisiä joita en ole ikinä nähnyt treenaamassa. En tiedä käyvätkö he muulloin treenaamassa kuin sunnutaisin tai aikana jolloin käy vähän ihmisiä ja tekeminen oli myöskin sitä luokkaa. Liikkeen tekemistä ties millain ja hirveällä kiireellä. Sitten muutaman oli aivan pakko steppailla juuri siinä peilin edessä kun olin tekemässä alaristikkäistaljaa istuen. Olisin peilistä katsonut liikeratoja, mutta eipä eipä siinä kaikkia toistoja voinut katsoa kun joku tuli juuri seisomaan siihen peilin eteen vaikka ympärillä olisi ollut paljon tilaa muuallakin. Sitten joku tuli tekemään ihan eteeni kulmasoutua käsipainoilla kun olin tekemässä vielä sarjaani. Ei siis niinkuin voinut siirtää hieman penkkiä sivummalle kun tilaa olisi ollut molemmilla puolilla yllinkyllin vaan tarvi tulla siihen eteen. Itse yritän aina tehdä siten etten ole kenenkään peilin edessä kun en ole varma haluaako hän käyttää peiliä vai ei. Täten en ole ainakaan tiellä jos hän haluaa käyttää peiliä. Olen myös silloin tällöin kysynyt käyttääkö tarviiko joku peiliä vai voiko tulla eteen. 

Rinta & ojentajat

  • Alavinopenkki 3x20 80kg
  • Dippi 10kg lisäpaino x15, x13, 1x10
  • Alaristikkäistalja istuen 3x20 20kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa naru tuettuna vinopenkissä 3x20 40kg
  • Kickback taljassa 1x10 15kg, 3x20 10kg
  • Rintaprässi 1x20 60kg, 3x20 80kg

Eilen perjantaina tuli käytyä Vantaalla treenaamassa kun LOADED Experience Vantaalla oli avoimet ovet. Minulla on kyllä kymmenen kerran kortti Vantaan Loaded:lle missä on vielä kahdeksan kertaa jäljellä mutta hierojan kanssa päätettiin käydä katsomassa mikä meininki Vantaan Loaded:lla on kun siellä on avoimet ovet? Olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lla joista ensimmäinen kerta Loaded:lla oli perjantai-ilta ja toinen kerta Loaded:lla sunnuntai päivä eikä

Menin tämän viikon keskiviikkona poikkeuksellisesti PTVGYM:lle tekemään maastavetoa ja selkätreeniä. Mietin oikeastaan aika pitkään menenkö PTVGYM:lle vai ei en ja oikeastaan vasta toimistolta kotiinpäin ajaessa päätin mennä PTVGYM:lle. En oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä kun viime viikko meni enemmänkin flunssasta toipumiseen eikä tämän viikon treenit ole oikein lähtenyt kulkemaan. Maanantaina kyllä sain kyykyssä 225kg mutta muutoin tekeminen oli mitä oli

Eilen lauantaina tuli käytyä "pitkästä" aikaa käytyä PTVGYM:llä eli ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Yksi viikko minulta oli täysi tauko treeneistä ja kun tänä perjantaina en poikkeuksellisesti käynyt PTVGYM:llä niin eilen lauantaina kerta oli ensimmäinen kerta kahteen viikkoon. Perjantaina tein muutenkin poikkeuksellisesti penkki treenin vaikka niitäkin on tullut tehtyä perjantaisin niin tämän johdosta mietin myös mitä teen lauantaina? Tällä viikolla tein

Eilen perjantaina tein ensimmäinen "kunnon" treenin tällä viikolla kun maanantaista torstaihin säästelin treeneissä enkä ottanut mitään ihan täysillä. Minulla oli viikon tauko treeneistä sekä olin hieman palautumassa flunssasta. En säästellyt niinkään tauon jäljiltä vaan tuon flunssan sillä tunsin vielä maanantaina etten ole 100% kunnossa. En oikeastaan vieläkään ole ihan 100% kunnossa sillä saatan yskiä yksittäin päivän aikana sekä räkää tulee kun käy

Viime viikolla oli työpaikan perinteinen etäilyviikko kolmannen kerran Pyhtäällä missä oli mökki vuokrattuna. Ennen Pyhtää vuosia kävimme ulkomailla mutta nyt viimeiset kolme vuotta on mennyt tosiaan Pyhtäällä. Samoiten perjantaina olisi ollut firman 10-vuotispäivät mutta satuin olemaan jo perjantaina Tampereella katsomassa Columbus vs Colorado nhl-peliä. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun edes kävin Nokia areenalla eli nyt tuli sekin sitten koettua. Lauantaina