Sunnuntai ja taas uusi treeniviikko alkoi

16.11.2016 - 12:06

Tänään kävi samalla tavalla kuin viime sunnuntaina. Uusi treeniviikko alkoi "yllättäen". Tällä yllättäellä tarkoitan lähinnä uuden viikon alkamista enkä itse treeniä. Tämä ei nyt sinällään ole ollut mikään "ongelma", mutta se olisi voinut olla. Ainakin silloin se olisi ollut ongelma jos olisin lähtenyt vaihtelemaan saliviikkojen treenitapaa, kun se on hieman vaikeaa vaihtaa sarjojen pituuksia jos on aloittanut jo uuden treeniviikon. Sunnuntai on sinällään ollut huono treenin aloituspäivä, kun välillä en ole syystä tai toisesta välillä huomannut, että nyt on alkanut uusi viikko. Maanantai on toiminut tässä paremmin. Tällä hetkellä treenien muutosasioilla ei ole myöskään tarvetta kun olen miettinyt jättäväni kahdetkympit perussarjoiksi ainakin toistaiseksi.

Kuntosalilla oli sunnuntaiksi paljon väkeä ja väki tuntui olevan perjantain tapaan samalla paikalla eli juuri siellä missä tein valtaosan liikkeistä tänään. Ihmeellistä, mutta eihän treenaajia tarvitse olla paljon vapaa painopaikalla kun siellä on jo ahdasta / täynnä. Yleensä sunnuntaina noin kello 13:sta aikaan on ollut vähemmän väkeä kuin esimerkiksi 15 jälkeen. Itselläni ei ollut edes tarkoitus mennä vielä tuohon aikaan, mutta aikataulut menivät tällä tavalla parhaiten eikä minun tarvinnut ratava paikasta toiseen vain pääsin samalla reissulla tehtyä kaikki asiat. Tämä ei myöskään vaikuttanut treeniin vaan sain kaikki ruokailut ym muut asiat tehtyä ihan oikeisiin aikoihin joten tämänkin puolesta kaikki meni hyvin. Yleensä kun suunnittelee ja tulee monia asioita yhteen reissuun niin kuntosalitreeni kärsii aina jostain syystä. Yleensä se on helposti ruokailu mikä voi venyä liian suureksi ajallisesti kun on syönyt. Tai sitten se voi myöskin jäädä liian pieneksi eli viimeisimmästä syönnistä on liian vähän aikaa ja ruoka ei ole ehtinyt laskea.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Lattiapunnerrus 3x20 27,5kg
  • Ranskalainenpunnerrus istuen 3x20 32,5kg
  • Vinopenkki käsipainoilla 3x20 20kg
  • Ojentajapunnerrus ristikkäistaljassa köydellä pään takaa 3x20 30kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa naru tuettuna vinopenkissä 3x20 40kg
  • Beck-deck 3x20 40kg

Pääsin tekemään pitkästä aikaa hack-kyykkyä mitä olin viimeksi tehnyt jouluna - uutena vuotena käydessäni viimeksi Vammalassa. Tällä kertaa olin käymässä Vammalassa torstaista - sunnuntaihin eli pääsiäisen ajan. Tämä kerta sisälsi "vain" kaksi treeniä Vammalassa ollessa vaikka olisin ihan hyvin voinut tehdä kolme tai neljäkin treeniä. Kuitenkin kaikki treenit olisivat olleet yksittäis maksullisia treenejä kun en olisi voinut ostaa kymmenen kerran korttia tai

Maanantain päättyi minun kolmen viikon tauko normaalista penkistä. Se miksi pidin kolmen viikon tauon normaalista penkistä ja miksi tauko oli kolme viikkoa niin siihen liittyvät asiat ovat vain sattumien summa. Ainakin siis miksi tauko oli kolme viikkoa. Tuon kolmen viikon aikana huomasin, että rintatreeni oli vaihteeksi aina erilainen kun rintatreenin alkuun ei tullut tehtyä normaalia penkkiä. Ensinnäkin aikaa säästyi todella paljon kaikkeen muuhun ja toiseksi

Tällä viikolla tuli tehtyä pitkästä aikaa olkapää- & käsitreeni "isoilla" painoilla ja enemmän runttaavalla tyylillä kun normaalisti kyseiset treenit on tullut tehtyä pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla. Olkapää- & käsitreeni on tullut tehtyä viimeaikoina pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla ihan vain sen takia, että se säästää käsiä ja kyseisten treenien priorisaatio on tällä hetkellä alhaalla. Enemmän "pummpaavampi" treeni on paremminkin

Priorisointi on tärkeä osa kehitystä kuntosalitreeneissä. Tätä asiaa en sinällään tietoisesti miettinyt aloittaessani kuntosalilla käyntiä vaikka eräällä tapaa olen tätä harrastanut enemmän tai vähemmän. Tietenkään aloittaessa kuntosalilla käyntiä ei tarvitse miettiä niinkään priorisointia yhtään jos haluaa vain kehittyä yleisellä tasolla. Tietenkin jos aloittaa kuntosalilla käynnin tietyn asian takia niin tällöin priorisointi on jo tiedossa, mutta jos

Maanantaina tuli hieman feilattua maastavedossa sillä yritin jostain syystä saada nostettua uutta ennätystä eli 280kg. Tämä ei kuitenkaan ollut lähelläkään vaan oli vain huono päähän pisto. Tuota ennen sain kyllä nostettua 250kg ihan ok, mutta minun olisi pitänyt tajuta jo tuolloin ettei minulla oli mahdollisuuksia saada nostettua 280kg. Olin kuitenkin juuri saanut nostettua 270kg uudeksi ennätykseksi joten ihan tuolla aikataululla 280kg oli jo kyllä liikaa