Raskas treeniviikko päättyi hauistreeniin

16.11.2016 - 12:06

Raskas treeniviikko päätökseen hauistreenin myötä. Näin ollen minulle tuli kahdeksan päivää kuntosalitreenejä putkeen. Niin sanotusti jälleen uusi ennätys peräkkäisissä päivissä mitattuna. Edellinen "ennätys" tuli joululomallani kun kävin kuutena päivänä peräkkäin treenaamassa. Tällöin olisi myöskin saattanut tulla helposti seitsemän tai kahdeksan päivän putki, mutta päätin tuolloin pitää jouluaaton välipäivänä. Mitään ennätyksiä en tässä hakenut enkä noita sinällään laske ja mieti kuinka monena päivänä käyn peräkkäin kuntosalilla. Tällä kertaa näin vain osui niin suunnitellusti, vähemmän suunnitellusti sekä aikataulullisesti. Luulin aluksi tämän raskaan treeniviikon kestävän seitsemän päivää, mutta tähän en silloin laskenut alaselkää omana päivänä mikä tuli lopulta suoritettua torstaina kun vuorossa oli alaselkätreeni.

Nimitin tämän viikon nyt täällä kirjoituksissa raskaaksi treeniviikoksi vaikka käytännössä tuo ei sinällään pitänyt paikkaansa. Käytännössä tuo piti paikkansa, mutta tietyllä ajattelukaavalla tuo ei pitäisi paikkaansa. Mikä on oikeasti raskas treeniviikko ja miksi tämä viikko oli nimitetty raskaaksi treeniviikoksi? Raskaan treeniviikon määrittäminen on käytännössä vaikeata tai melkein mahdotonta. Raskaan treeniviikon voi suorittaa monella tapaa ja mikä on virallisesti raskaan treeniviikon määritelmä? Sitä en tiedä enkä myöskään ole ottanut siitä selvää sillä tuo on mielestäni liian avoin termi treenaamiseen.

Itselleni tämä raskas treeniviikko oli nimitys treenistä mikä toteutettiin isoilla painoilla. Tämän viikon aihe oli treenata isoilla painoilla jokainen lihasryhmä läpi päivä kerrallaan. Jokaiselle päivällä oli määritelty yksi lihasryhmä jolloin treeni toteutettiin isoilla painoilla tehdessä. Jokaisen treenin jokainen liike tehtiin suurilla painoilla ja tarvittaessa annettiin pakkotoistoja, mutta painot pyrimme ottamaan sen mukaan ettei pakkotoistoja tehty ihan suunnitellusti. Pakkotoistoilla suoritettava treeni on ihan oma lukunsa ja tällä kertaa pyrkimys oli välttää pakkotoistojen tekemistä eikä niitä oikeastaan tullut käytettyäkään kuin rintatreenissä penkissä. Jos tietyt painot olivat vain liian suuret liikkeeseen niin tällöin seuraavaan sarjaan vain pienennettiin painoja hieman jotta jaksoi tehdä melkein itse kuusi toistoa per sarja.

Se miksi kyseenalaistan suurilla painoilla tehtävän treeniviikon raskaaksi treeniviikoksi on se, että tällä kyseisellä viikolla en saanut poltetta lihakseen sekä muutamina päivinä tuntuman saantikin oli vaikea havaita. Poikkeuksiakin oli mutta yleisesti seuraavana päivänä edellisen päivän treeniä oli vaikea huomata kropassa. Juuri tämä on se asia kun kyseenalaistan sen, että isoilla painoilla tehtävä treeni on raskasta treeniä. Isoilla painoilla tehtävä treeni on oikeastaan vain isoilla painoilla tehtävää treeniä eikä niinkään raskasta treeniä.

Raskasta treeniä voi käytännössä olla aerobisempi treeni, erikoissarjoilla tehtävä treeni tai jopa pienillä painoilla pidempää sarjaa tehtävä treeni. Näillä kolmella on yksi yhteinen tekijä. Nämä kaikki kolme muotoa polttavat lihaksia todella hyvin kunhan treenin suorittaa oikein. Toisaalta tämäkään ei luokittele treeniä raskaaksi treeniksi vaan tällöin treeni voi olla polttavaa tai vain aerobisempaa treeniä. Sama asia on jos ajattelee siltä kannalta onko treenin jälkeen väsynyt. Väsymys voi johtua monestakin syystä vaikka yleensä kropan väsymys on seuraamusta raskaasta treenistä. Minulle raskas treeni voi siis tarkoittaa monenlaista treeniä, mutta tällä kertaa tämä koko raskas treeniviikko oli nimitystä vain raskailla painoilla treenaamisesta mitä olen vähentänyt huomattavasti viime vuosien aikana. Siksi voinkin omasta puolestani nyt nimittää viikkoa raskaaksi viikoksi kun tälläinen treenimuoto ei nykyään kuulu omiin treeni variaatioihini useasti.

Raskaan treeniviikon toiseksi "tylsin" tai tylsin päivä

Tämä oli hyvinkin itselläni etukäteen tiedossa, että omaan ojentatreeniin sekä hauistreeniin ei isot painot sovellut. Viime kirjoituksessani raskaan viikon ojentatreenissä kirjoittelin tuntuman puutteesta niin hauistreenissä oli havaittavissa samaa. Ojentajiin verrattuna sain hieman paremmin tuntumaa, mutta kaipasin poltetta mitä en saanut ja minkä tiesin mitä ei tapahtuisi. En edes laskenut sarjamääriä tällä kertaa liikkeissä, mutta aika suuria ne kyllä olivat sillä treeni kesti yli tunnin. Välillä en edes oikein pitänyt isoja taukoja vaan aloitin uuden sarjan toisen perään. Tällä kertaa treenasin myöskin yksin kyseisen treenin kun salikaverin kanssa aikataulutus ei sopinut yhteen. En sinällään huomannut mitään erikoista mikä olisi haitannut treeniä, mutta varmaan toistojen välinene tauko oli se suurin ero muihin treeneihin verrattuna.

Hauistreeni kuulu vielä niihin treeneihin joissa ei oikein voi helposti auttaakkaan kuin muutamissa tapauksissa tangolla tai taljassa tehtynä. Tämän puolesta hauistreenin pystyi suorittamaan ihan hyvin yksinkin vaikka joihinkin liikkeisiin olisin voinut varmistajan kanssa latoa isompaa painoa pakkotoistojen kera. Tällä kertaa piti vain tehdä sellaisilla painoilla, että jaksoin nostaa toistot tai tarvittaessa vaihtaa painoja pienempiin.

Vaikka runttasin tänään hauista hieman yli tunnin niin tästä huolimatta pidän aamuisin suorittamani kahdella liikkeellä tehdyn hauistreenin parempana. Yksinkertaisesti tuntuman ja poltteen takia. Näissä aamutreeneissä olen tehnyt pari liikettä viidentoista toiston sarjoilla ja hieman pienemmillä painoilla niin olen saanut kamalan pumpin aikaan. Samalla kun olen saanut pumpin aikaan niin myöskin polte on seurannut perässä. Tai sitten se on mennyt toisin päin eli polte ennen ja pumppi jälkeen. Sain nyt ainakin erilaiset treenit hauikselle sekä ojentajille mikä on se tärkein asia. Kuitenkaan ei ole aina hyvä tehdä sillä tavalla mikä itsestä tuntuu hyvälle ja tuntuu sille kuin haluasi. Näillä isommilla painoilla tehtävät treenit kuitenkin tuovat erilaisuutta treeniin joilla saa tehtyä liikkeet erilailla sekä tuntuman lihakseen erilailla. Ei ole kuitenkaan aina hyvä treenata silläkään tyylillä mikä tuntuu hyvälle sillä tähänkin tottuu nopeasti jolloin treeni ei ota perille enään yhtä hyvin.

Hauistreeni

  • Hauiskääntö z-tanko scott
  • Hauiskääntö käsipainoilla seisten kääntäen
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen hammer
  • Hauiskääntö talja naru
  • Hauiskääntö ristikkäistalja

Eilen perjantaina tuli käytyä tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Tämä oli nyt poikkeuksellisesti tämän viikon ensimmäinen ja viimeinen treeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Laitoin lähi ketjusalin jäädytykseen nyt joulukuuksi niin kävin siellä sitten treenaamassa torstaihin saakka ja nyt tänään lauantaina no se jää nyt yllätykseksi. Tämän kuun aikana olen kuitenkin niin paljon pois kotoa että katsoin että minun ei ole järkevä maksaa lähiketjusalin jäsenyyttä ja voin yhtä hyvin käydä tekemässä kaikki treenit sitten PTVGYM:llä.

Tässä on nyt noin puolitoista viikkoa tullut treenattua sen jälkeen kun minulla oli puolen toista viikon tauko treeneistä. Olimme töistä yhden viikon Pyhtäällä mökillä minkä jälkeen minulla oli pientä kröhää ja päätin olla menemättä pariin päivään treenaamaan. Tuon paluu viikon puolikkaan päätin ottaa kevyemmin kun ajattelin että en ehkä ole ihan vielä 100% kunnossa eikä nyt muutenkaan ole hyvä vetää itseänsä ihan piippuun ekoissa treeneissä. 

En tiedä kuinka paljon se vaikutti tällä viikolla asiaan että en ottanut ihan täysillä treenejä tällä viikolla jolloin en ajatellut treenejä tuloksellisesti. Tällä viikolla keskityin enemmänkin palaamaan treenien pariin puolen toista viikon tauon jälkeen ja päätarkoitus oli päästä enemmänkin kiinni treenaamiseen kuin miettiä mitä tuloksia sitä haetaan. Vaikka yritänkin olla keskittymättä treeneissä käytettäviin painoihin niin paljoa niin kyllä niitä tulee aina kuitenkin tavalla tai toisella mietittyä. Kuitenkin jokaisessa treenissä katson ja tunnustelen päivän kunnon minkä pohjalta rakentelen treeniä mutta tällä viikolla huomasin tietyllä tapaa rentouden. Rentouden siihen että en edes yrittänyt koviin tuloksiin.

Helsingin PTVGYM:llä meni sitten Pitäjänmäelle tai Roihupeltoon niin molemmilla kuntosaleilla näkee ihan samoja piirteitä eli kuntosalit ovat eräällä tapaa epäsiistejä. Wc:n haisee vanha kusi ja lattioilla lainehtii myös kusi minkä lisäksi suihkuihin on pitänyt laittaa lappu että älkää kusko suihkun lattioille. Kertoo kyllä aika paljon minkälaista treenaajaa saleilla käy. Tämän lisäksi laitteet ja välineet ovat nykyään olleet aikalailla rikki vuoron perään. 

Keskiviikkona palasin kuntosalille puolentoista viikon tauon jälkeen jalkatreenin parissa, torstaina kävin tekemässä rintatreenin ja nyt eilen perjantaina kävin tekemässä ensimmäisen treenin Pitäjänmäen PTVGYM:llä maastaveto treenillä. Viime viikolla oli vuosittainen etäviikko reissu töissä kun olimme jälleen kerran Pyhtäällä mökillä ja sieltä reissulta sitten tuli pieni kröhä mukanani. Tämän johdosta päätin etten mene treenaamaan maanantaina enkä tiistaina vaan katson tilanteen keskiviikkona.