Pysätys penkki ja vinopenkkilaitteella vuosien tauon jälkeen

16.11.2016 - 12:06

En tiedä olenko nukkunut viimeaikoina vähän vai johtuuko se vain treeneistä sillä tänään sekä eilen kellon ollessa about 21 tai jotain ja Netflixin tai blu-rayn ollessa päällä meinaan nukahtaa. En tiedä katsonko välillä television ruutuun vai onko silmäni kiinni. Välillä vain havahdun siihen, että silmäni ovat tai ovat menossa kiinni. Ehkä nyt lomani aikana kun en ole normaalissa rytmissä oikein kiinni niin väsymys on vain alkanut tulla. En vielä viime viikolla huomannut tälläistä väsymystä ja nyt kumpanakin päivänä kun olen oikein huomannut tämän olen käynyt kuntosalilla sinä päivänä. Eivät nuo treenitkään nyt ihan niin limitillä ole vedetty, että ne eroaivaisivat jotenkin normaalista rytmistä.

Menin poikkeuksellisesti tänään keskiviikkona tekemään torstain rinta- & ojentajatreenin kun huomenna torstaina pidän välipäivän. Muutokseen ei ollut mitään suuria, mutta nyt tarvitsi vain saada torstai vapaaksi treeneistä. Tämän johdosta tuli nyt kolmen päivän putki kuntosalilla, mutta viime viikolla tuli neljän päivän putki mitkä ei loppujenlopuksi ollut paha. Tälle viikollekin olisi voinut tulla neljän päivän putki, mutta perjantain treeni pysyi nyt perjantailla eikä sekään nyt muuttunut torstaille vaikka sellainenkin olisi voinut olla mahdollista.

Viime viikon perjantaina tuli mass.fi:ltä kolme uutta laatikkoa Quest bar patukoita joista olen nyt ehtinyt maistamaan kaikkia. Miksi juuri kolme laatikkoa tilasin niin tämä johtui ihan siitä, että juuri sillä hetkellä valikoimissa oli kolmea eri makua joita en ollut vielä testannut. Kun en sitten osannut sen enempää miettiä tilausta niin päätin vain tilata kaikkia kolmea eri makua yhden laatikon. Vaikka viime tilauksen neljästä laatikosta on vielä patukoita jäljellä niin päätin nyt loman loppuajaksi tilata patukoita vain lisää. Jos jaksan huomenna tai sitten perjantaina kirjoitella näistä mauista ja verrata niitä jo maistamiini. Tilaamani kolme makua Quest Bar patukoista olivat Quest Bar S'Mores, Quest Bar Cookies and Cream sekä Quest Bar Lemon Cream Pie.

Tein pysäytys penkkiä ensimmäistä kertaa

Onnistuin menemään tänään kuntosalille sellaiseen aikaan, että minulla ei ollut hetkeen saatavilla ketään varmistamaan penkkiä. Tuollainen oli nyt ihmeellinen ajankohta sillä muutoin porukkaa on ollut kyllä salilla tuohon aikaan jolloin itse pääsin salille. Eilen kuntosalilla oli yleisesti ottaen hiljasta ja aurinkoisella hienolla säällä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa tai sitten ei. Tänään kuntosalilla oli sitten kyllä treenaajia, mutta juuri silloin kun itse pääsin kuntosalille niin treenaajia ei pahemmin ollut. Osuin siis vain huonoon aikaan siinä mielessä, että aloitin penkin tekemisellä ja tarvitsin siihen varmistajan.

Kun salilla ei oikein ihmisiä näkynyt niin päätin tänään kokeilla pysäytys penkin tekemistä ja aloitin tekemisen hieman rauhallisesti sillä tiesin kuitenkin ainakin Peltzin olevan tulossa treenaamaan. Aloitin tekemisen ilman varmistajaa ja otinkin sen varalta juuri sellaiset painot joilla nyt jaksoin ainakin yhden sarjan ihan yksinkin. Tietenkään päivän kuntoa ei voi koskaan tietää ja vaikka luulisi jonkun painon nousevan kevyemmin niin aina tälläin ei ole. Siksi normaalisti kysynkin penkkiin varmistajaa vaikka sellaista en tarvitsis sillä on aina turvallisempaa tehdä kun on varmistaja. Varmistaja kun on takana niin silloin olen huomannut, että tekeminenkin on parempaa ja saan itsestäni enemmän irti. Kun ei tarvitse alkaa miettimään jaksanko vielä tehdä toiston kun voi vain tehdä toistoja sen kummenkin miettimättä niin onhan se helpompaa.

[[{"fid":"495","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Tein siis pysäytys penkkiä tänään ensimmäistä kertaa ja samalla huomasin sen olevan raskasta. Kun normaalisti jaksaisin tehdä 130kg painoilla normaalia penkkiä kolme seitsemän - kymmenen toiston sarjaa niin tänään kolme viiden toiston sarjaa pysäyttämisellä oli juurikin limitti ilman pakkotoistoja. En nyt tiedä kun en ollut suunnitellut tekeväni pysäytys penkkillä niin en tarkkaan nyt tiennyt oliko pysäytys ajalla jotain tarkempaa merkitystä. Laskin tangon vain rinnalle ja pidin sitä rinnalla sen aikaa, että se hidastui ja tuntui olevan rinnan päällä kunnes nostin sen taas ylös. Olikohan pysäytys ajat jotain parin sekunnin luokkaa kun en niitä nyt edes laskenut.

Tänään tein myös vinopenkkiä laitteella pitkästä pitkästä aikaa. En ole tehnyt vinopenkkiä laitteessa sitten aloitusvuosien kun se vain jäi käsipainojen, vapaan tangon sekä smithissä tehtyjen "tieltä". Tänään vaikka teinkin vinopenkkiä laitteessa vuosien tauon jälkeen tein silti liikettä yhden käden variaationa. MIelestäni juuri vinopenkkilaitteella yhden käden vinopenkki on helpoin suorittaa, koska ainakin käsipainoilla tehtäessä tasapainoon on keskityttävä todella paljon. Huomasinkin juuri tänään, että yhden käden vinopenkki on ihan hyvä ja hauska liike vinopenkkilaitteella tehtynä. En nyt muista millainen / onko normaalilla kuntosalilla vinopenkkilaitetta, että voisin tämän liikkeen tekemistä.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Pysäytys penkki 60kg x10, 100kg x5, 130kg 3x5
  • Alavinopenkki 60kg x10, 100kg x10, 130kg x10, x7, tiputussarja 130kg x7, 100kg x3
  • Ranskalainen punnerrus 47,5kg 3x10
  • Ojentajapunnerrus tuettuna tanko 30kg x10
  • Ojentajapunnerrus tuettuna naru 30kg 3x10
  • Alaristikkäistalja istuen 20kg 2x10
  • Ojentajapunnerrus vastaote tanko 20kg 3x10
  • Yhden käden vinopenkki laitteessa 20kg x10, 30kg 3x10
  • Ojentajapunnerrus vaijeri pään sivusta 10kg x10, 15kg x10, 10kg 3x10

Normaaliin tapaan minulla on nyt kesäloma taas heinäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin niin laitoin lähisalin jäsenyyden jäädytykseen osan ajasta. Tällä kertaa valinta osui kesäloman alkupuoliskolle kun viime vuonna laitoin jäädytyksen jälkimmäiselle puoliskolle. Näin ollen jäädytys on nyt päällä kun loma on alkamassa kun taas viime vuonna jäädytys oli päällä kun palasin lomilta. Viime vuonna kävin lähisalilla aina siihen saakka kunnes lähdin lomille minkä jälkeen lomilta palattua kävin treenaamassa PTVGYM:llä. Nyt tein vaihtelun vuoksi päin vastoin ja olen nyt käynyt ennen lomaani treenaamassa PTVGYM:llä ja loman jälkeen pääsen sitten suoraan "arkeen".

Eilen minulle tuli vastaan Instagramissa jonkun suomalaisen pt:n Akin video koskien onko penkkipunnerrus hyvä liike rintalihasten kasvuun? Siinä käytiin läpi asioita penkkipunnerruksesta negatiivisessa muodossa niin hän ei tykkää penkkipunnerruksesta. Kutsutaan Akia nyt "Aki the PT" kun en sukunimeä muista niin hän kertoi alkuun rintalihasten säikeistä ja kuinka ne menevät ylhäältä alas, alhaalta ylös ja vielä poikittain ja penkkipunnerrus ei osu näihin kaikkiin säikeisiin. Tämän jälkeen hän keskittyi siihen kuinka olkapäät menevät rikki penkkipunnerruksessa ja kuinka käsipainopenkki tai peck-deck olisivat parempia liikkeitä.

Yllätin itseni tämän viikon keskiviikkona sekä torstaina siinä mielessä että tein viikon ensimmäisessä kyykky treenissä kyykkyä ilman vyötä ja tämän jälkeen torstaina viikon toisessa maastaveto treenissä maastavedon ilman vyötä. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vyötä? Yhdessä vaiheessa aloitin aina kyykky treenin ilman vyötä ja kun pääsin yli 100kg painoihin niin otin vyön käyttöön. Näistä ajoista on todella kauan ja tuolloin kyykkyni ei ollut teknisesti ja painollisesti sitä tasoa mitä se on tällä hetkellä. Muistan että tein tuossa lähisalilla joskus mutta siitäkin on jo aikaa niin kyykkyä sukkasilleen ilman vyötä jostain kumman syystä. Muutoin en ole pahemmin kyykkyä tehnyt ilman vyötä.

Eilen lauantaina poikkesin Turun PTVGYM:in kautta kun palasin kotiin. Tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja ensimmäinen jalkatreeni Turun PTVGYM:llä. Ensimmäisen kerran kävin Turun PTVGYM:llä pari vuotta sitten jolloin tein maastaveto & selkätreenin. Tuolloin minulle jäi hyvä muistikuva Turun PTGYM:stä mutta miten asian laita oli nyt toisella kerralla? Kuitenkin viime kerrasta oli pari vuotta aikaa niin mielipiteet ja kokemukset ovat muuttuneet kun olen käynyt tällä välin Tampereen PTVGYM:llä, Roihupellon PTVGYM:llä sekä Vantaan Loaded:lla tällä välin. 

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.