Nintendo Spotlight E3 2017 - Uusia julkaisuja Nintendo Switch:lle

15.06.2017 - 12:29

Viikonloppuna ja alkuviikosta on tullut katsottua ensimmäistä kertaa ikinä E3-messuja suorina lähetyksiä. Aikaisemmin on tullut vain luettua artikkeleita mitä uusia pelejä tai konsoleita on julkaistu E3-messuilla, mutta tänä vuonna jostain kumman syystä katselin Youtubesta streamejä. Oikeastaan kaikki alkoi lauantai-iltana kun iPadin Youtube antoi minulle ilmoituksen, että seuraamani henkilö aloitti live-lähetyksen EA:n E3-tapahtumasta. Jostain syystä sitten aukaisin tuon ja pidin sitä taustalla kun tein muuta. Tuo EA:n esitys oli kehno enkä oikeastaan pitänyt siitä yhtään mutta siitä huolimatta jatkoin seuraavana päivänä Microsoftin vastaavan katsomista. Lähinnä katsoin Microsoftin tapahtuman uuden konsolin takia eli Xbox One X:n mutta eipä se mitään kummallista herättänyt sillä konsolin tiedot olivat hyvin tiedossa jo ennen julkistamista ja ainoa asia mitä ei tiedetty oli hinta. Seuraavana päivänä oli sitten Ubisoftin tapahtuma minkä katselin ja illalla tai joskus yöllä Sonyn mitä en katsonut. Tiistaina olikin sitten se mitä odotin eli Nintendon Spotlight E3 2017.

Kun on taas hieman herännyt pelaamiseen Nintendo Switch:n hankinnan jälkeen niin minua kiinnosti tietää mitä pelejä on vielä odotettavissa tänä vuonna. En odottanut mitään ihmeitä joten itse en voinut myöskään pettyä pahemmin. Aikailla siellä tuli niitä pelejä joita jotkut olivat ennakoineet ja vastaavasti myöskin niitä joita oli huhuttu ei tullut. Suurimmat julkaisut olivat omasta mielestäni vuodelle 2018 ilmestyvät Medroid Prime 4 sekä Pokemon rpg-peli. Medroid-peli sarja on vain yksinkertaisesti loistava ja odotettu ja Pokemon yksinkertaisesti myy konsoleita. En niinkään itse odota Pokemon peliä, että tulisin sen ostamaan mutta saa nyt nähdä. Kuitenkin on aina yleisesti parempi mitä enemmän Nintendo Switch tulee myymään niin sen enemmän pelejä se tulee saamaan ja siksi odotan Pokemon peliä.

Nintendo Spotlight E3 2017 - Gameplay videoita

Splatoon 2 - Salmon Run Demonstration

Super Mario Odyssey

Mario + Rabbids Kingdom Battle - Demonstration

Yoshi

Pokkén Tournament DX

Xenoblade Chronicles 2

Fire Emblem Warriors

Gameplay videoo tulevasta Fifa 18 Nintendo Switch versiosta

Mario + Rabbids: Kingdom Battle on Ubisoftin vuoropohjainen strategia peli mikä julkaistiin tämän vuoden E3-messuilla. Pelissä yhdistyvät Nintedon Mario hahmot sekä Ubisoftin Rabbids hahmot. Peliä on yleisesti verrattu Mario hahmoilla pelattavaksi X-COM peliksi. Itse laitoin pelin pieneen harkintaan katseltuani Ubisoftin E3 presentaatiota suorana ja kun peli nyt ilmestyi niin en ole päässyt vielä lopputulokseen. Peli näyttää yleisesti hienolle ja sellaiselle

Kesälomalla tuli pelattua suhteellisen paljon Nintendo Switch:iä ja varsinkin handheld-tilassa. Vammalassa ollessani en kertaakaan pelannut Nintendo Switch:iä television kautta vaan jokainen pelisessio tuli pelattua handheld-tilassa. Juurikin asia mikä tekee Nintendo Switch-konsolista loistavan pelikonsolin sillä voit pelata sitä monella tapaa. Jos ei ole mahdollisuutta pelata television kautta niin tablet-tilassa tai handheld-tilassa pelaaminen onnistuu aivan

Sain tänään Splatoon 2 periaatteessa myöhässä Postin takia. Kirje lähti keskiviikko ja kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt tulla perjantaina perille, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Ihan sama käytännössä sillä en olisi ehtinyt pelata koko peliä perjantaina enkä lauantaina. Näin ollen minulla meni käytännössä "hukkaan" päivä jos asiaa haluaa tuolta kannalta miettiä. Se mitä olen tämän vajaan päivän aikana ehtinyt Splatoon 2 pelaamaan niin nopeasti peli

Tilasin ARMS-pelin ennakkoon ja oletin saavani sen julkaisupäivänä tai viimeistään juhannukseksi mutta toisin kävi. Pelin julkaisupäivänä Cdon:lta tuli sähköpostia, että he eivät ole saaneet vielä peliä varastoon joten pelin saaminen viivästyy. Tuosta hyvityksenä sain viiden euron alennuksen pelille mikä oli positiivinen yllätys. Peli lähtikin sitten tulemaan minulle päin heti seuraavana maanantaina kun julkaisupäivä oli edellisenä perjantaina. Oletin pelin