Maastavetoa vastustusnauhoilla PTVGYM:llä

04.12.2022 - 12:05

Aloin jo viime viikolla hieman miettimään kun tein maastavetoa ketjuilla, normaalilla tyylillä sekä lohkojen päältä että voisin jossain kohtaan jättää ketjut ja tehdä vaihteeksi maastavetoa vastustusnauhoilla. PTVGYM:llä en ollut kertaakaan aikaisemmin käyttänyt vastustusnauhoja maastavedossa kun maastavetoalustassa ei itsessään ole nauhojen paikkoja vaan alustalle laitetaan erillinen "levy" mihin saa nauhat kiinni. Olen tuota levyä jo katsonut aina ensimmäisistä kerroista kun aloin käymään aktiivisesti PTVGYM:llä tekemässä treenejä että se siellä seinällä on.

Tampereen Loaded:lla vastaavasti olen vastustusnauhoja käyttänyt kun olen tehnyt maastaveto treenejä sillä siellä on puolessa maastavetoalustoja nauhapidikkeet kiinni maastavetoalustoissa. Kun kiinnikkeet ovat kiinni suoraan alustassa niin se ei tarvi ylimääräistä "säätöä" niin nauhoja on vain helpompi alkaa käyttämään. Toisaalta PTVGYM:llä olevaa levyä on kyllä helppo käyttää ja sen laittaminen toiminta kuntoon on todella yksinkertaista. Ylimääräistä vaivaa kyllä mutta yksinkertaista kyllä.

Täytyy sanoa että hieman hakemista oli tai ei niinkään hakemista vaan mietin auttaako nuo vastustusnauhat tekemään liikkeestä raskaampaa? Olen tottunut tekemään vastustusnauha maastavetoa yhdellä vastustusnauhalla seisoen sen päällä mikä tekee liikkeestä erittäin raskasta mutta samalla haastavampaa että saa vastustusnauhan oikealle paikalle ja tasaisesti. Näin ollen aina kun olen päässyt tekemään tätä maastavetoalustalla missä on oikeat kiinnikkeet nauhoihin niin se on vähentänyt säätämistä ja tehnyt tekemisestä helpompaa. Vastaavasti liike tuntuu kevyemmältä kun tekee kahdella nauhalla yhden sijaan eikä se tule suorana jalkojen alta.

Aluksi tekeminen tuntui jopa hieman kevyemmältä ja siinä samalla kun lisäsin painoja niin välillä venytin nauhaa katsoakseni että ottaako tämä yhtään vastaan? Vasta oikeastaan 220kg tuntui ensimmäisen kerran että käytössä olisi nauha kun tuolla yhden nauhan tekemisessä jo heti 120kg tuntuu raskaammalle. Päädyin lopulta tekemään 260kg painoilla ykkösen mikä meinasi katketa polvien kohtaan jolloin nauha alkaa oikeasti tuntumaan. Kuitenkin taistelin se lopulta ylös ja tuossa juurikin tuntui tuo nauha eikä niinkään painot.

Tämän jälkeen sitten yritin tehdä normaalilla tyylillä 275kg mikä jäi polviin ja tämän jälkeen laskin painot 260kg joilla yritin lähteä tekemään kaksi - kolme toistoa mutta tuli vain yksi. Ajattelin että jos 260kg tulee kuminauhojen kanssa ylös niin kyllä sen jälkeen tulee enemmän. Kuitenkin tälläkin kertaa kuten monesti kun olen tehnyt vastustusnauhoilla maastavetoa niin sen "viimeisen" noston tai sarjan jälkeen kun luulisi että tulee paremmin vielä ilman nauhaa niin ei tulekaan. Tuo 260kg nauhoilla olikin lopulta se viimeinen niitti minulle ettei sen jälkeen enää jaksanut tehdä mitään sillä lohkojen päältäkin tuli vain hikinen kolmonen 260kg painoilla. 

Viime viikon perjantaina sekä lauantaina tuli siis tehtyä molempina päivinä tuplajalkatreenit. Oikeastaan koko hommassa ei ollut niinkään järkeä vaan lähinnä se oli päähän pisto testata miten pystyn tuon tekemään. Itseäni lähinnä kiinnosti se asia, että pystynkö oikeasti treenaamaan kaksi tuplajalkatreeniä putkeen. Iloikseni huomasin pystyväni tekemään tuon ja palautumaan treeneistä hyvin. Olin hieman epävarma lähinnä siitä millä tasolla pystyisin treenaamaan

Perjantaina ja lauantaina tuli tehtyä tuplajalkatreenit minkä jälkeen sunnuntaina oli välipäivä ja maanantaina alkoi jälleen uusi treeniviikko. Tällä kertaa en miettinyt tuplatreeniviikkoa sillä ajattelin ottaa tuon perjantain sekä lauantain jälkeen hieman rauhallisemmin. Muutenkin kyseessä on hieman tälläinen viikko minkä suunnitelmista en oikein tiedä etukäteen. En ole varma minä päivinä menen kuntosalille ja en myöskään tiedä treenien järjestystä. Tällä

Viime viikon alkuviikon päähän pisto oli sellainen, että treenaan perjantaina sekä lauantaina jalkatreenin tuplana. Kun kerran oli tuplatreeniviikko menossa enkä ollut aikaisemmin treenannut ikinä tuplajalkatreeniä peräkkäisinä päivinä niin ajattelin tuota asiaa nyt kokeilla. Kun tässä melkein kaikkea tai ei nyt ihan kaikkea mutta useita erilaisia asioita olen jo muutenkin testannut niin miksi en nyt tekisi tuplajalkatreeniä peräkkäisinä päivinä? Peltzi: ja

Torstai on viime viikkoiseen tapaan välipäivä, mutta periaatteessa eri syystä sillä tällä kertaa valitsin torstain välipäiväksi ihan Star Wars Rogue One elokuvan takia. Ilman kyseistä elokuvassa käynti keikkaa tämä päivä olisi hyvin todennäköisesti ollut treenipäivä ja tuplatreenipäivä kuten muutkin päivät tällä viikolla. Viime viikolla kun vietin välipäivää torstaina kävin myöskin elokuvissa. Tällöin kävin katsomassa Tom Fordin elokuvan Nocturnal Animals (Yön

Joo o mistäköhän sain päähäni maanantain sekä tiistain treenien sisällön? Paha sanoa ja tuli itselleni myöskin "yllätyksenä" taino voiko mikään tulla yllätyksenä kun ei oikeastaan mitään suunnittele? Olen mennyt vain kuntosalille tiedostaen minkä lihasryhmän treenaan. Sen mitä varsinaisesti tein ja teen tällä viikolla on syntynyt vasta kuntosalille päästyäni. Liike kerrallaan tai oikeastaan sarja kerrallaan olen mennyt sillä olen vaihdellut jopa sarjojen