Loppuviikon treenit menivät aika väsyneesti kun väsymys alkoi vain painaan

16.11.2016 - 12:06

Tostaina tuli tehtyä todella raskas jalkatreeni ainakin kyykyn osalta. Muutoin jalkateeni meni vain siten miten sain sen menemään. Pienillä painoilla mahdollisimman teknisia toistoja. Jalat olivatkin tämän jälkeen aika heikossa hapessa. Torstain aikana en nyt hirveästi nyt venytellyt jalkoja muutoinkin kuntosalitreenin aikana kun treenin päätteeksi jalat tuntuivat palautuvan kyllä. Minulla oli kyllä pelko mitä perjantaiaamuna tapahtuu kun nousen aamulla ylös. Pystynkö kävelemään ja kuinka pahassa kunnossa jalkani oikeasti tulevat olemaan. Minulla oli kuitenkin suunnitelmissa mennä juoksemaan aamulla aamulenkki mille myöksin heräsin. Oli jalat sitten missä kunnossa vain niin juoksemaan olin menossa. Kuitenkin kun heräsin perjantaiaamuna huomasin jalkojen olevan aikalailla normaalissa kunnossa. En oikeastaan huomannut torstain jalkatreenin vaikutuksia ja olin suoraan sanottuna ihmeissäni. Miksi jaloissa ei tunnu jalkatreeni?

Oikeastaan huomasin jalkatreenin vaikutuksen vain alamäessä sekä portaissa. En normaalissa kävelyssä tai oikeastaan aamulenkin aikana. Ehkä saatoin hieman tuntea jotain reisissä, mutta yleisesti jalat olivat todella hyvässä kunnossa mitä todentotta ihmettelin suuresti. Eikö torstain jalkatreeni ollutkaan sitten niin paha vai sainko palautettua jalat vain hyvin treenistä? Siinäpä asia mihin en osaa sanoa sen enempää mutta kyllä treeni mielestäni oli todella raskas. Parempi vain näin sillä aamulenkki olisi ollut kamala juosta kipeillä jaloilla.

Tullut kyllä huomattuna näiden parin viikon aikana kuinka paljon erilaisia viikot ovat jos vertaan viikkoja jolloin juoksen aamulenkin tai kun käyn aamulla kuntosalilla. Aktiivisesti aamulenkkejä juostessa viikosta tulee vain paljon raskaampi ja tämän huomaa loppuviikosta jolloin tehot ovat kadoksissa. Nyt perjantainakin illalla kuntosalilla treenitehot olivat aikalailla vähissä ja mitä pidemmälle treeni eteni olin vain entistä väsyneempi. En vielä alussa huomannut väsymystä, mutta viimeistään parin viimeisen liikkeen aikana huomasin olevani väsynyt. Väsymykseen saattoi myös vaikuttaa paljon se, että tällä kertaa olkapäätrenissä tuli käytettyä aika paljon erikoistekniikoita. Pyramiidisarjoilla tuli aloitettua treeni ja kahden liikkeen voimin. Kaksi ensimmäistä liikettä tuli tehtyä pyramiidisarjoilla missä ei ollut taukoja. Toisessa liikkeessä mikä oli vipunostot sivuille istuen tein vielä kolme pyramiidisarjaa. Ei siis ihme jos olin hieman väsynyt treenin loppupuolella.

Selkätreeni tuli suoritettua ilman maastavetoa kun kyseessä oli viikon toinen selkätreeni. Tähän selkätreeniin otin muutenkin liikkeet hieman miten otin. Hieman enemmän tekniikkaa ja vähemmän painoja paitsi kulmasoutu vastaotteella mikä ei sekään mennyt runttauksen puolelle. Ajattelin aluksi tehdä "runttaus" tyylillä selkätreenin, mutta päätin jättää tuon nyt väliin. Minulla ei ollut nyt tarkoitus tehdä isoilla painoilla kovia kuuden toiston sarjoja. Katsoo nyt jos syksyllä palataan enemmän runttauksen puolelle ja lyhyempiin sarjoihin. Tällä hetkellä tehdään ihan tekniikka edellä ja käytän mahdollisesti erikoistekniikoita ihan sen mukaan miten miellyttää. Erikoistekniikoissakin yritän olla runttaamatta joten käytän erikoistekniikoissa pieniä painoja ja jätän mielummin toistot vajaaksi kun lähden pakolla runttaamaan niitä loppuun asti vauhdilla.

Olkapäätreeni

  • Pystypunnerus smith pyramiidisarja
  • Vipunostot sivuille istuen pyramiidisarja
  • Facepull
  • Vipunostot sivuille vinottain vinopenkissä
  • Takaolkapäälaite
  • Pystysoutu talja

Selkätreeni

  • Kulmasoutu vastaote
  • Kulmasoutu leveäote 
  • Kulmasoutu käsipainolla
  • Lat Rope Yankers pidemmällä narulla
  • Alatalja kahva
  • Ylätalja leveä

 

Niin ne päivät näköjään vaihtelevat vain todella paljon. Viimeksi kun minulla oli lauantaina viime vuoden viimeinen treeni ja tein kyykky treenin niin jaksoin tehdä vain 205kg painoilla viisi toistoa. Odotukset tuota treeniä kohtaan olivat suuremmat mutta jo hyvissä ajoin huomasin tangon vain painavan selässä. Minun oli tarkoitus tehdä ihan erilainen treeni mitä lopulta tein sillä minun oli tarkoitus tehdä 220kg - 230kg painoilla paria toistoa. Lopulta kun huomasin että nyt ei vain kulje niin päädyin sitten vieläkin kovempaan ajatukseen. Tekisin 205kg painoilla kymmenen toistoa.

Viime viikko sen jo näytti ja tämä viikko on sen vain vielä paremmin osoittanut. Treenien suunta on alaspäin ja kovaa. Samalla myöskin nyt parin viikon aikana oma painoni on noussut mutta tämä ei ole tullut yllätyksenä ja olenkin tuon nousun nähnyt jo salivyöstä jonkin aikaa. Tulokset siis ovat laskussa ja painoni on noussut. Tämä kertoo vain siitä että suunta on alaspäin ja kovaa alamäkeä. Se miten tästä tuo alaspäin meno ensiksi pysäytetään ja sitten saaadaan nostettua takaisin ylöspäin niin vain aika kertoo.

Joo o. Paluu kotiin ja samalla paluu pääkaupunkiseudulla kuntosalille. On se niin eri olla Tampereella tai Vammalassa kuntosalilla kun ihmiset osaavat käyttäytyä eivät ole siivottomia. Ensiksi kaveri laittoi viestiä että lähi ketjusalilla joku oli paskantanut suihkuun kun suihkussa haisi kamala paska. Ei yllätä yhtään kun paska ja kusi on haissut kyseisen salin suihkuissa ja saunassa jo lähes kymmeniä vuosia. Sitten kun tänään kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja pääsin pukuhuoneesen niin joku oli menossa pukuhuoneen ainoaan ehjään wc:hen niin kuuluu vain "HYI VITTU!

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä mitkä molemmat meni vaihteeksi normaalia paremmin mitä penkki treenit ovat menneet viimeisien parin kuukauden aikana. Kyykyssä puolestaan tällä viikolla tekeminen oli ihan ok ja viikon toisen kyykky treenin pelasti vain treenin viimeinen sarja. Silti olen kyykkyyn pettynyt sillä nostelen käytännössä samoja painoja penkissä kuin kyykyssä. Tämä ei ole mitenkään uutta itselleni sillä minulla oli pitkään penkin ja kyykyn ennätykset samoja tai lähes samoja. Eihän niissä nytkään oli eroa kuin 15kg.

Maanantaina jollain teinille oli todella kova kiire PTVGYM:llä sluibaamaan. Kun ajoin maanantaina Kehä 2:sta PTVGYM:lle niin takanani tuli joku A-sarjan mersulla jotain 120km/h vaihtaen koko ajan kaistoja. Kunhan vain mersu pääsi sen yhden auton ohi ja sit toiselle kaistalle taas yhden auton ohi. Kun kiire on niin kiire on minkäs sille voi? Muutaman kerran mersu siinä kaistoja vaihteli että pääsi aina yhden auton ohi kiilaten ohitettavan eteen.