Leveämpi asento kyykky treeniin

03.07.2023 - 10:53

Aloitin tämän jutun kirjoittamista jo monta päivää sitten mutta en viimeistellyt sitä enkä myöskään muistanyt jättää sitä mihinkään ylös. Näin ollen kirjoitetaan tämä nyt sitten uudestaan ja eri tavalla sillä en nyt kyllä yhtään muista mitä sitä tuli tarkalleen ottaen kirjoitettua. Aihe on kuitenkin viime viikkoon liittyen leveämpi kyykky tekniikka mitä olen käyttänyt nyt jo kolmessa kyykky treenissä kun eilen kerkisin käymään tekemässä jalka- & kyykky treenin Tampereen Loaded:lla. Tuosta treenistä ajattelin kuitenkin kirjoitella oman kirjoituksen joten nyt keskityn kahteen viime viikolla tehtyyn kyykky treeniin.

Viime viikolla aloitin tekemään asioita eri tavalla tai oikeastaan palasin eräällä tapaan vanhaan. Maananantain treeni meni vielä normaalilla tyylillä kun tein maastavetoa mutta sitten tiistaina ihan extemporeen aloin muuttamaan treenejä ja asoita mitä nyt olen taas vähän aikaan tehnyt. Tiistaina penkki- & rintatreenissä tein dippiä ensimmäistä kertaa vuosikausiin kun ajattelin että nyt voisi olla hyvä aika taas nostaa hieman penkin tulosta. Tuon muutoksen seuraksena heti keskiviikkona teinkin sitten isomman muutoksen mikä vaikutti kyykyn sekä maastavedon tekemiseen.

Se mitä tein oli vain leventää jalkaotetta kyykkyä tehdessä. Se miksi nyt päädyin siihen ja miksi sen myös otin maastavedossa käyttöön niin johtuu hyvin yksinkertaisesti siitä että olen ollut pettynyt näkemääni. Kuvaan aktiivisesti kyykky sarjat tai toistot ja erityisesti katson ne jo treenin aikana sekä paremmin isommalta ruudulta treenin jälkeen. Samalla kun katson niitä niin teen niistä pätkät mitä sitten jaan IG:seen ja Youtubeen mutta pääsääntöinen tarkoitus on kuitenkin oma käyttö. Jos joku saa videoistani vinkkiä tai motivaatio niin se on se tarkoitus ja saan siitä vain paremman mielen vaikka tuota palautetta en yleensä saakkaan.

Kyykyssä kun pääsen lopulta kakkosella alkaviin lukemiin niin ongelmani alkavat siitä. Tein sitten ihan normaalia kyykkyä tai kyykky treeniä ketjuilla niin heti kun lukema alkaa kakkosella niin tekeminen on vain vaikeampaa. 180kg minkä yleensä nostan jokaisessa treenissä ennen 200kg tulee paikoitellen jopa liiankin helposti mutta heti kun laitan tangoon 200kg niin ongelmat alkavat. Välillä tekeminen on tuntunut kevyeltä ja hyvältä mutta sitten kun olen katsonut mitä oikeasti olen tehnyt niin olen ollut pettynyt. Kyllä näen ja todellakin kiinnitän katseeni omaan tekemiseeni ja tekniikkaani.

Ongelma on ollut siinä että tekeminen tuntuu hyvälle mutta jälkeenpäin olen nähnyt sen todellisuuden kuinka perse jää ylös. Vaikka yrittäisin oikeasti keskittyä ja kaikki tuntuu kyykyssä menevän hyvin niin siitä huolimatta kyykyt ovat vain jääneet joko hieman liian ylös tai sitten oikeasti liian ylös. On myös niitä päiviä kun laitan päivän kuntoon nähden hieman liikaa painoa niin kyllä silloin sen tunnen selvästi jäävän ylös. Päätin nyt viimein kokeilla radikaalimpia asioita kun oma tekeminen on näyttänyt ihan kamalalle ja mikä se oli?

Leveämpi jalka-asento oli se asia mitä nyt lähdin kokeilemaan. Olen joskus aikoinaan kokeillut leveämpää jalka-asentoa mutta silloin tulin vain siihen tulokseen että olen voimakkaampi kapeammalla jalkaotteella. Niimpä leveämpi jalka-asento jäi ja siirryin käyttämään kapeampaa otetta mikä on sitten kostautunut siinä että perse jää liian helposti hieman liian ylös. Leveämmällä jalka-asennolla haen juurikin sitä että pääsen helpommin ja paremmin alas jolloin saan pidettyä myös selän asennon parempana ettei selkä lähde kaarelle.

Tiistain kyykky treenissä kokeilin leveämpää jalka-asentoa ensimmäistä kertaa ja kaikki sujui 200kg asti hyvin ja helposti. Minulla ei ollut tuohon mennessä mitään ongelmia ja kaikki tuntui menevän helposti. Ajattelin kyykyn menevän jopa liian helposti että pian paukkuu ennätyksen tätä tahtia. Kuitenkin ongelmat lähtivät sitten 220kg painoista millä minun oli tarkoitus tehdä kaksi toistoa. Tein vain yhden toiston minkä jälkeen katsoin tekemiseni videolta ja tulin siihen tulokseen että nostan painoja 230kg ja teen sillä vähintään yhden toiston. Tuo nousu 230kg oli suuri virhe.

220kg kanssa kävi niin kun hain kahta toistoa niin ensimmäinen toisto tuntui tulevan hieman raskaasti niin jätin tekemisen sitten yhteen toistoon. Kuitenkin kun katson tekemiseni videolta niin näin kuinka helposti se tulikin eli olisin voinut ihan hyvin tehdä toisenkin toiston. 230kg kanssa puolestaan kävi niin että kun olin menossa alas niin huomasin ja tajusin että en uskalla mennä kyllä yhtään alemmaksi niimpä nousin saman tien ylös. Tuo 230kg jäikin sitten hieman liian ylös mutta se jo tuntuikin sille kun siitä nostin.

Lauantaina kun oli vuorossa viikon toinen kyykky treeni ja tällä kertaa PTVGYM:llä niin luvassa oli kyykky treeni ketjuilla. Tällä kertaa otin tuosta tiistaina treenistä opiksi tuon 220kg tekemiseni missä piti tehdä kaksi toistoa mutta teinkin vain yhden kun tuntui tulevan raskaasti. Lauantaina kun pääsin lopulta 200kg painoihin plus ketjut ja vaikka tekeminen tuntuikin raskaalle niin siitä huolimatta hain aina ne kaksi toistoa mitä oli tarkoitus tehdä.

Nyt tein myös sillä tavalla että en katsonut tekemisiäni kyykky sarjojen jälkeen vaan vasta kun olin tehnyt kaikki kolme sarjaa. Silloin huomasin kuinka helpon näköisesti kaikki kolme kahden toiston sarjaa tuli vaikka tekeminen tuntuikin olevan raskasta. Huomasin muutenkin meneväni paremmin ja helpommin alas myös suuremilla painoilla nyt kun käytin leveämpää jalka-asentoa. Näin nopeasti parin treenin jälkeen huomasin ja tajusin että leveämpi asento on minulle parempi tapa päästä helpommin alas ja saada kyykyistä parempia.

Nyt on ollut hieman sellainen trendi treenien saralla, että yleisellä tasolla olen mennyt bodaus linjalla eli pidemmillä sarjoilla joko ihan suorilla tai sitten liike yhdistelmillä supersarjat tai giant-setit. Pidempien sarjojen ohessa olen tehnyt lyhyempiä sarjoja massaliikkeissä kuten kyykky, penkki tai maastaveto. Tykkään vain sekoitella lyhyempiä ja pidempiä sarjoja keskenään jotta treeniin tulee hyvin vaihtelevaisuutta ja treeni ottaa erilailla lihaksiin

Dietti menee ja kulkee "raiteillaan", mutta "cheat-päivät" aloitin ehkä hieman etuajassa. Dieettiä takana nyt hieman yli pari viikkoa ja jo molempina viikkoina olen pitänyt yhden cheat-päivän tai oikeastaan cheat-mealin eli aterian. Toissa viikolla se oli purkki jäätelöä ja viime viikonloppuna hain pizzan sekä ostin pari pussia aakkosia. Oikeaoppisesti tai mikä nyt on oikeaoppista tai oikea tyyli niin tankkauspäivä / cheat-päivä pidetään ensimmäisen kerran

Joo taas se nähtiin kun aloin kaupassa katsomaan murojen ravintoarvoja niin nämä "fitnesstuotteet" ruokakaupassa eivät ole kyllä ihan fitness. Fitness ruokakaupassa purkin tai paketin kyljessä tarkoittaa vain bisnestä ruoka-aineiden valmistajille sillä mitään todellisia fitnesstuotteitana ne eivät ole. Tämä on nyt tullut nähtyä Nestlen kuin Valion "fitnesstuotteiden" kohdalla. Olin tällä kertaa ostamassa muroja ja huomasin Corn Flakesin ja Nestlen fitness

Huomasin tai oikeastaan tajusin alkuviikosta pari asiaa liittyen diettiin. Lähinnä dietti tyylillä jolla olen diettiä nyt suorittanut. Kun en laske rasvoja, hiilareita tai ylipäätänsä makroja tällä hetkellä vaan menen enemmänkin "fiiliksen" mukaan niin kaikkia asioita ei vain huomaa. Kun laskee päivän makroja ja on yleisesti kaavoittanut syömiset "optimaalisesti" niin tällöin ongelma kohdat ovat helpommin korjattavissa tai muutettavissa. Se mitä nyt olen

Viikko dietistä takana päin eikä mitään ihmeellistä ole tapahtunut minkään asian suhteen. Vielä on aikaista nähdä mitään muutosta missään sillä muutokset näkyvät vasta viikkojen päästä. Oikeastaan nyt viime viikon puolella "uskalsin" mennä ensimmäistä kertaa vaa'alle pitkään aikaan. Lähinnä nuo jouluviikon "läskiviiko(t)" alkoivat pelottamaan vaa'alla käyntiä sillä tuona aikana tuli syötyä lähes kaikkea. Suklaata, vihreitä kuulia, pizzaa ja jouluruokia