Kyykkytreeni normaaleilla kengillä ensimmäistä kertaa vuosikausiin

03.07.2023 - 10:53

Olin taas kerran käymässä Vammalassa vappuna ja meno reissulla torstaina kävin tekemässä maastaveto treenin Tampereen Loaded:lla. Perjantaina oli vuorossa rinta- & olkapäätreeni ja lauantaina kyykky treeni Vammalassa. Siinä sitten kun lauantaina aloin pakkaamaan salikassia ennen kuin lähdin kuntosalille niin huomasin ja tajusin että olin jättänyt kyykky kengät kotiin. En ollut muistanut laittaa kyykky kenkiä siihen kassiin mihin laitoin kaikki muut tarvittavat välineet joita en tarvinnut torstain selkätreenissä Tampereen Loaded:lla. Tämän johdosta oli hyvin helppoa unohtaa jotain ja tällä kertaa se oli kyykkykengät. Viimeksi kun tein samaisen reissun Vammalaan pääsiäisenä niin muistin ottaa kaikki välineet mukaan mutta tuolloin kun tein menessä Tampereen Loaded reissun niin minulla oli kyykkytreeni. Tällöin tuli laitettua kaikki jalkatreeniin tarvittavat välineet salikassiin joten tuolloin oli eri tilanne kyseessä.

No siinä ei voinut sitten mitään muuta kuin alkaa miettimään. Teenkö kyykyn vain normaaleilla kengillä vai teenkö jalkatreenin ilman kyykkyä? Päätin lähteä nyt yrittämään ainakin tehdä kyykkyä kun kyykyn kerran teen jokaisessa jalkatreenissä normaalisti. Olen kyllä noilla normaaleilla kengillä tehnyt kyykkyä mutta se on ollut lowbar kyykkyä ja nyt oli tarkoitus tehdä highbar kyykkyä ihan normaalisti. Siitä huolimatta otin haasteen vastaan eli päätin tehdä ihan normaalisti kyykkyä mutta sillä varauksella että en mene ihan normaaleilla nousuilla vaan katson miten kyykky tulee menemään.

Lähdin tekemään itse kyykkytreeniä rauhallisesti toisto kerrallaan. Taisin tehdä alkuun 60kg painoilla kolmen toiston sarjoja kolmesta - viiteen ja heti kun tunsin olevani varma tekniikasta sekä henkisesti valmis nostamaan painoja niin nousin 100kg ja jatkoin samalla tyylillä. Tuossa nyt piti olla tarkkana sillä kun kengät vaihtuu niin tekniikka ja henkinen puoli pitää olla kunnossa ja nousut pitää tehdä rauhassa eikä hosuen. Tuossa ei saa alkaa miettimään normaalia tilannetta eli millä on tehnyt ja mihin pitäisi nousta painoissa vaan enemmänkin rauhassa katsoa mitä koko kyykystä tulee. Mieluiten jopa kuvata jo pieniä painoja eli minun tapauksessa 60kg ja 100kg sarjoja jotta oikeasti tietää miltä se tekniikka näyttää. Muuten siinä käy niin että alkuun tekee huonolla tekniikalla ja vaikka se tuntuu päässä tulevan hyvin niin oikeasti perse jää liian ylös jolloin kyykyistä tulee puolikkaita. Sitä sitten vain jatkaa huonolla tekniikalla kun kaikki tuntuu tulevan helposti niin sitä sitten vain lisää painoja ja jatkaa huonoa tekniikkaa.

Kuntosaleilla näkee aivan liikaa sitä että tehdään nytkytyksiä tai muuten heikolla tekniikalla eikä keskitytä korjaamaan tekniikkaa vaan lähdetään lisäämään vain painoja minkä jälkeen tehdään vieläkin heikommalla tai lyhyemmillä nytkytyksilä "kyykkyä". Itse yritin vältää tuota koko treenin ajan ja tämän takia kuvasin aktiivisesti ja katsoin sarjat aina suoraan sen jälkeen kun sarjan olin saanut tehtyä. En halunnut vain päästä isoihin painoihin sen takia että olen nyt viimeisin yli vuoden aikana tehnyt isoilla painoilla. Olen kyllä tuossa huomannut silti viimeisin yli vuoden aikana että välillä sorruin siihen että huonona päivänä lähdin hakemaan hieman liian isoja painoja jolloin kyykyt jäivät hieman liian ylös ihan vain sen takia että halusin kyykätä isommilla painoilla.

Loppujen lopuksi koko kyykkytreeni meni ihan hyvin vaikka aluksi mietin miten se tulee menemään? Kun vain rauhassa rakensin treeniä ja katsoin videolta mitä tein niin se edes auttoi saamaan treenistä paremman. En todellakaan lähtenyt hakemaan mitään suuria painoja mutta yllätyksekseni sain tehtyä isoilla painoilla kyykkyä. Toisaalta ehkä se oli avain kyykkytreenin onnistumiseen etten edes lähtenyt hakemaan isoja painoja vaan ne sitten vain tuli kun rakensin kyykkytreenin rauhassa.

Eilen lauantaina kävin tekemässä jalkatreenin normaaliin tapaan PTVGYM:llä. Oli kyllä mukavaa vaihtelua kun olin edellisenä päivänä oli perjantaina käynyt Vantaan Loaded:lla tekemässä maastaveto treenin ja nyt lauantaina PTVGYM:llä jalkatreenin. En taaskaan oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä. Perjantaina maastaveto meni hyvin Vantaan Loaded:lla vaikka lopulta epäonnistuin saamaan 270kg plus ketjut. En oikein tiennyt miten edellisen päivän maastaveto vaikutti

Eilen perjantaina tuli käytyä pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla. Minun on ollut tarkoitus käydä Vantaan Loaded:lla jo aikaisemmin mutta ei vain ole tullut käytyä mutta tässä on nyt viime kuukausien aikana ollut muuta menoa. Yksi syy on myös ollut se että kaikki ne kerrat kun Vantaan Loaded:lla olen käynyt niin en ole oikein saanut treenistä irti. En ole vain jotenkin saanut henkistä puolta treeniin mukaan. Minun on ollut erittäin erilaista treenata Vantaan

Ensiksi oli pääsiäinen ja Mignon munat mitä seurasi vapun donitsit sekä munkit. Muuten tämän vuoden aikana ruokavalio ja paino on mennyt aikalailla plus miinus nolla. Välillä olen tuntenut olevani hieman tyhjempi ja välillä sitten hieman täydempi mutta yleisesti ottaen paino on ollut aikalailla sama 109kg - 110kg luokkaa. Kuitenkin ensiksi pääsiäisen jälkeen huomasin että nyt on paljon täydempi olo kuin mitä on ollut niin päätin ottaa tämän turvotuksen pois

Nyt tuli palattua niin sanotusti normaaliin kun torstaina tuli tehtyä deficit maastavetoa ketjuilla, perjantaina penkkiä ketjuilla ja nyt lauantaina kyykkyä ketjuilla. En edes muista milloin viimeksi olen tehnyt tämän minun viime vuonna muodostuneen rutiinin viimeksi? Olen meinaan nyt alkanut hieman poikkeamaan tuosta ja tekemään asioita hieman eri tavalla. Myöskin nyt pari viime kyykky treeniä PTVGYM:llä olen tehnyt Pitäjänmäen PTVGYM:in sijaan Roihupellon

Torstaina tein PTVGYM:llä deficit maastavetoa ketjuilla ja perjantaina oli vuorossa penkkipunnerrus ketjuilla. Torstaina olin hieman pettynyt siihen mitä sain aikaiseksi deficit maastavedossa ketjuilla ja perjantaina oli todella pettynyt siihen mitä sain aikaan penkissä ketjujen kanssa. Sitä en vieläkään tiedä eikä se minua paljoakaan kiinnosta paljonko ketjut tuovat vastusta penkkiin mutta jos viime viikolla sain penkissä helpon kolme kertaa viitoisen 160kg