Kymmenen kilometrin lenkki ja treeniviikko päätökseen olkapäätreenillä

16.11.2016 - 12:06

Lauantaina vuorossa oli kymmenen kilometrin lenkki. Ajattelin tämän menevän paremmin kuin viimeksi viidentoista kilometrin lenkillä jolloin kymmenen kilometrin kohdalla alkoi reisissä tuntumaan. Ajattelin viiden kilometrin lyhyemmän matkan olevan ihan normaali juosta. Ajattelin ongelman olevan lähinnä juuri tuon yli kymmenen kilometriä. Toisin kuitenkin kävi sillä kymmenen kilometrin lenkillä jossain puolessa välissä neljän, viiden tai kuuden kilometrin kohdilla reisiin alkoi tulla samanlaista tuntumaa mitä tuossa viidentoistakilometrin lenkissä. Toisin kuitenkin hieman vähemmän kivuliasta, mutta kipua kuitenkin. Ajattelin kuitenkin kevyemmällä, että kevyemmällä kropalla olisi parempi juosta eikä toisinpäin. Nyt tuntuu sille, että minulla on vain ongelmia ja ongelmia pidempien lenkkien kanssa enkä varsinaista syytä tiedä. Toisaalta minulla oli jälleen torstaina ollut kamala jalkatreeni missä tein esimerkiksi sadan toiston hack-kyykky sarjan. Veikkaisin juoksulenkki ongelmieni johtuvan lähinnä kyykyn pitkistä kahdenkymmenen toiston sarjoista sekä tälläisistä hulluilta sadan toiston sarjoista.

Nyt kropan ollessa elopainoltaa kevyemmässä tilassa pidempien lenkkien pitäisi kaiken järjen mukaan mennä paremmin. Kaksi viimeistä lenkkiä on kuitenkin sanonut toisin. Vielä muutama viikko sitten kun juoksin vajaa tai noin yhdenksän kilometrin lenkkejä niin mitään ongelmia ei tullut vastaan. Ei se yhden kilometrin lisäys yhdeksästä kymmeneen voi olla tuo tekijä vaan luulen kuntosalin jalkatreenien olevan se ongelma. Minun on kuitenkin nyt tarkoitus alkaa pikkuhiljaa muuttamaan myös jalkatreenejä niin pitää katsoa sitten miten nuo muutokset vaikuttavat lenkkeilyyn. Tällä hetkellä juokseminen ainakaan kymmenen kilometrin tai pidempien lenkkien osalta ei ole suotavaa. Parempi olisi varmaankin juosta jotain viiden - seitsemän kilometrin lenkkejä ja rauhallisella temmolla.

Sunnuntaina olkapäätreeni päätti treeniviikon

Sunnuntaina oli vuorossa olkapäätreeni. Ei mitään ihmeellistä ollut luvassa sinällään mutta kokeilin uutta lämmittelyä aloittaa treeni supersarjalla takaolkapäitä kuten viimeksi plus tähän päälle vielä sata toistoa vipunostoja sivulle istuen. En tiedä onko minulle tullut nyt jokin boomi tehdä sadan toiston sarjoja tai ylipäätänsä pidempiä sarjoja siis viisikymmentä tai yli. Pari kertaa olen tehnyt rintatreenissä vinopenkkiä viidenkymmenen toiston sarjoilla ja nyt tuli tehtyä hack-kyykkyä se sata toistoa. Tällä kertaa tein kuuden kilon käsipainoilla sata toistoa kahdenkymmenen toiston setteinä rest-pausea käyttäen. Polte oli se asia mitä tuossa ilmeni ja kyllähän se pitkä sarja olikin missä täytyi olla viimeiseen toistoon saakka tarkkana tekniikan kanssa.

Minun ensimmäiset rannesiteet alkoivat tällä viikolla temppuilemaan ja kun viime vuoden lopulla ostamani Gaspit hajosit kolmen kuukauden aikana niin perjantaina hankin sitten Schiek rannesiteet. Vähän aikaa sitten tulin ostaneeksi Schiek treenivyön joten merkki oli tuttu sitä kautta ja kun vyö on ollut hyvä hankinta niin ajattelin myöskin rannesiteiden olevan kestävämmät kuin Gaspin. Kun kerran juuri oli ostanut uudet rannesiteet niin tämän takia halusin sitten kokeilla myöskin niitä. Tällä kertaa melkein ainoa vaihtoehto mitä halusin tehdä oli pystypunnerrus. Vaihtoehtoja oli monia, mutta päädyin hyvin nopeasti tekemään Arnold pystypunnerrusta käsipainoilla eli pystypunnerrusta kääntäen. Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että tätä liikettä voi tehdä hieman pienemmillä painoilla mikä on parempi olkapäille kun niiden kanssa on ollut välillä hieman ongelmia. Enkä nyt muutenkaan halunnut tehdä pystypunnerrusta isoilla painoilla ainakaank käsipainoilla. Smiht-laitteessa olisin sitten tehnyt pystypunnerrusta jos sitä olisin normaalilla tyylillä tehnyt kun mielestäni se säästää enemmän olkapäitä.

Olkapäätreeni

  • Supersarja Vipunsotot takaolkapäille istuen + Vipunostot takaolkapäille pää tuettuna penkissä
  • Vipunostot sivuille istuen
  • Arnold pystypunnerrus
  • Vipunostot sivuille
  • Takaolkapääsoutu selän takana smith
  • Vipunostot eteen tuettuna vinopenkissä

Eilen lauantaina poikkesin Turun PTVGYM:in kautta kun palasin kotiin. Tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja ensimmäinen jalkatreeni Turun PTVGYM:llä. Ensimmäisen kerran kävin Turun PTVGYM:llä pari vuotta sitten jolloin tein maastaveto & selkätreenin. Tuolloin minulle jäi hyvä muistikuva Turun PTGYM:stä mutta miten asian laita oli nyt toisella kerralla? Kuitenkin viime kerrasta oli pari vuotta aikaa niin mielipiteet ja kokemukset ovat muuttuneet kun olen käynyt tällä välin Tampereen PTVGYM:llä, Roihupellon PTVGYM:llä sekä Vantaan Loaded:lla tällä välin. 

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Tänään sunnuntaina tulee seitsemän viikkoa siitä kun kävin juoksemassa ensimmäisen pidemmän juoksulenkkini aikoihin ja yhdeksän viikkoa kun ajoin "juoksemaan". Yhdeksän viikkoa sitten sain mielijohteesta sellaisen ajatuksen että mitä jos vaihtaisin päiväkävelyt sykealue 2 "juoksuihin"? Käytännössä tämä siis tarkoitti todella kevyen hölkän ja kävelyn yhdistämistä sillä tiesin että minun on hyvin vaikea pysyä sykealue 2:lla. Tiesin tämän jo etukäteen kun olen joskus kauan sitten vuosia sitten kokeillut tätä sekä sillä Youtube videolla mistä kyseisen idean sain päähäni tämä asia tuli esille.

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä toista kertaa ikinä Tampereen PTVGYM:llä jossa tuli tehtyä ensimmäistä kertaa maastavetoa sekä selkätreeni. Minulla on vielä Tampereen Loaded:lla muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä mutta ajattelin poiketa vaihteeksi Tampereen PTVGYM:lle kun en ole siellä kuin kerran aikaisemmin käynyt. Myöskin Tampereen PTVGYM:lle oli Helsingistä tullessa hieman helpompi tulla ja aikaakin säästyi hieman. Myöskin minulla oli tarkoitus tehdä maastavetoa sekä halusin katsoa Tampereen PTVGYM:n selkälaitteet läpi kun en ollut aikaisemmin tehnyt selkätreeniä siellä.