Koroke "deficit" maastavetotreeni Loaded:lla

06.08.2022 - 10:43

Tuntuu sille, että maastaveto on jämähtänyt paikoilleen tuloksellisesti. Välillä on hyviä päiviä kun tulee todella hyviä tai helppoja nostoja tai sarjoja suhteellisen isoilla painoilla mutta yleisesti tulostaso on lähes sama treenistä toiseen. Tästä johtuen hyvien päivien jälkeen seuraavassa treenissä alkaa sitten hieman odottamaan parempaa mutta yleensä tällöin on tullut pettymys. Tällä hetkellä kyykky sujuu myös tasaisena mutta tulostaso maastavetoon verrattuna on parempi kuin aikoihin. Siitä huolimatta olen myöskin kyykkyyn hieman pettynyt että en ole vielä päässyt 230kg painoihin vaan kolme kertaa olen tehnyt 225kg painoilla mutta kuitenkin kyykyn painot ovat olleet tänä vuonna paremmalla tasolla vuosiin.

Maastavetotreeneissä olen aloittanut tänä vuonna ketjujen kanssa treenaamisen että siltä osin olen saanut uutta maastavetotreeneihin. Tämän osalta painot ovat olleet sitten hieman eri normaaleihin verrattuna kun painojen lisäksi tangossa on ollut sentään ketjut. Silti en ole saanut mitään tasaista nousua normaaliin maastavetoon vaan tulokset sahaavat hieman liikaa ylös ja alas. Ketjujen lisäksi olen nyt hieman pidempään tehnyt maastavetoa vastustusnauhoilla joilla olen saanut parannettua polvista lukitukseen vaihdetta. Tässäkin on ollut sama asia, että välillä on loistavia päiviä ja enemmän heikkoja.

Tänä vuonna olen myöskin päässyt räkkivedossa 300kg painoihin kun olen saanut nostettua 300kg pari kertaa. Tämän lisäksi olen myöskin tehnyt räkkivetoja vastustusnauhoilla missä olen saanut tehtyä 280kg ennätykseksi. Olen nyt vasta viimeisen parin kolmen vuoden aktivoitunut tekemään räkkivetoja kunnolla ja olen tämän nyt huomannut maastavedossa loppuvedon kohdalla. Aikoinaan ongelma taisi räkkivedon kohdalla olla se, että nostin sitä "liian" korkealta jolloin liike ei oikein sopinut minulle ja räkkivedon tekeminen oli raskasta. Jossain kohtaan aloin vain tekemään räkkivetoja alemmalta ja löysin itselleni paremman kohdan jolloin sain tehtyä räkkivetoja suuremmilla painoilla ja muutenkin paremmin.

Kuitenkin tämän viikon alussa aloin miettimään, että jotain alkava tekemään toisin etten nyt hakkaa samoilla painoilla treenistä toiseen. Päädyin sitten tekemään koroke "deficit" maastavetoa maanantaina mitä olen kyllä tehnyt vuosien saatossa mutta nykyään vähemmän. Tein yhdessä välissä koroke maastavetoa enemmäkin ja jos nyt oikein muistan niin olin kyllä silloin parhaimmassa maastaveto kunnossa, mutta toisaalta oma painoni oli myös silloin 10kg enemmän. En nyt ole ihan varma vähensinkö koroke maastavetoa silloin kun ostin nykyisen nostovyöni vai oliko se sitten hieman jälkeen? Tuli nimittäin sellainen ongelma, että en päässyt silloisen eli nykyisen salivyön kanssa alkuasentoon. Suurempi ongelma taisi kyllä olla silloinen painoni.

Maanantaina tosiaan tein koroke maastavetoa normaalilla tyylillä ja sain tehtyä yhden toiston 260kg painoilla. Lähdin kyllä hakemaan kahta toistoa ja olisin halunnut tehdä kaksi sarjaa mutta tällä kertaa en pystynyt kuin tuohon yhteen ykköseen. Perjantaina oli vuorossa sitten käynti Tampereen Loaded:lla ja jatkoin koroke maastavedon tekemistä mutta tällä kertaa ketjujen kera. En tiennyt mitä odottaa sillä tuo maanantain treeni ei ollut mikään paras mutta ajattelin etten nyt keskity painoihin vaan teen sellaisilla painoilla missä saa tehtyä useamman sarjan. Ihmetyksekseni sainkin tehtyä todella hyvän treeni sillä sain tehtyä 240kg painoilla plus ketjut kaksi kolmen toiston sarjaa.

Olin tuon jälkeen jo todella väsynyt ja oikeastaan jo ensimmäisen 240kg kolmosen jälkeen. Tuosta huolimatta halusin tehdä vielä toisen kolmosen 240kg painoilla minkä myös tein. Ilma oli ulkona satoinen ja nihkeä mitä se oli myöskin Loaded:lla sisällä. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun treenasin Loaded:lla jolloin siellä oli nihkeä tai huono ilma ja tämän kyllä huomasin. Olin koko ajan ihan hikinen ja märkä minkä johdosta jouduin hakemaan paperi millä kuivasin itseäni sillä mitään hikipyyhettä ei nyt ollut mukana. Tuo laittoi kyllä treenin alussa mietityttämään sillä yleensä tuollainen märkä / nihkeä ilma vetää omat voimat aika nopeasti pois kropasta kun on tälläinen iso ukko.

No mitä tein sen jälkeen kun olin tehnyt koroke maastavetoa 240kg painoilla plus ketjut? No tietenkin koroke maastavetoa vastustusnauhoilla. Minun oli tarkoitus tehdä kolmen toiston sarjoja mutta se päättyi hyvin lyhyeen. Tein aluksi 170kg painoilla vihreillä nauhoilla mutta huomasin vihreiden vastustusnauhojen olevan aivan liian kevyet. Niimpä hain siniset nauhat ja tein uuden kolmosen 170kg painoilla. Tämän jälkeen kun tuo tuntui oleva kevyttä niin laitoin sitten 220kg painot millä piti jatkaa. No sain vain yhden toiston mikä oli taisteluvoitto. Päätin sitten jättää homman siihen kun tuo oli liikaa ja oikea korotus olisi ollut 200kg tai ehkä vain jatkaa tuolla 170kg.

Loppu viikon treenit eivät nyt niinkään ole mennyt ihan niin kuin olisin suunnitellut tai kuvitellut. Ei siis missään huonossa tai negatiivisessa valossa. Lähinnä pari asiaa ovat olleet hieman erona ja "ihmetyksenä" siihen mitä olisin kuvitellut tai mahdollisesti suunnitellut. Ensinnäkin en ole vielä tällä viikolla tehnyt jalkatreeniä vaikka se oli tarkoitus tehdä torstaina - lauantaina. No tätä kirjoittaessa vielä lauantain treeni on vielä tekemättä, mutta

Viime vuosi päättyi "läskiviikkoihin" ja uusi vuosi alkoi dietillä. Mitä tarkoitan tällä "läskiviikoilla" niin paremminkin bodaus mielessä tankkauksella ja yleisellä tasolla eli normaalisti vapaalla syömisellä. Olin noin puolitoista viikko reissussa Vammalassa ja tänä aikana en miettinyt tai laskenut mitä syön enkä myöskään siitä murehtinut. Tällöin tuli vedettyä ihan perus jouluruokaa laatikoineen, muutamat pizzat joulun jälkeen, suklaata, vihreitä kuulia sekä

Kävin sitten “suunnitellusti” lauantaina sekä sunnuntaina kuntosalilla joten viime vuoden viimeisenä päivänä että tämän vuoden ensimmäisenä päivänä tuli treenattua. Lauantaina eli viime vuoden viimeisenä treeninä tuli tehtyä selkätreeni maastavedolla. Samalla tuo tarkoitti sitä, että tein viikon sisään kahdessa selkätreenissä maastavetoa. En muistaakseni oli näin tehnyt ennen, että tekisin viikon sisään kaksi kertaa maastavetoa. Tälläkin kertaa ennen treeniä

Vuoden viimeiset treenit menossa ja vielä huomenna lauantaina viimeinen päivä minun on tarkoitus jotain mennä tekemään. Olisin ihan hyvin voinut jättää treenit keskiviikkoon ja pitää loppu viikon taukoa treeneistä, mutta kun ei osaa niin ei osaa. Itselläni loppui kuntosalin kerta kortista keskiviikkona kerrat, mutta torstaina menin salille ja ostin lisää kertoja. En olisi saanut treenattua treeniviikkoa sinällään loppuun olkapäätreenin sekä käsitreenin osalta

Tällä viikolla olen käynyt kuntosalilla normaalia aikaisemmin kun on "epänormaali" viikko. En ole kotona enkä ole toimistolla töissä vaan teen työt etänä. Treenit ovat kulkeneet hyvin eikä siinä mitään ihmeellistä sillä olen nykyisin kyllä tottunut treenaamaan eri aikoihin. Ainoa asia mitä olen tässä ihmetellyt onkin ollut treenin jälkeinen väsymys. Olen ollut tämän viikon treenien jälkeen todella väsynyt. Tällä viikolla on nyt kolme treeniä takana ja jokaisen