Kerhis Gym Sastamala - Uusi kuntosali Sastamalaan

02.01.2025 - 09:19

Siitä on reilut kymmenen vuotta kun lähdin Vammalasta Espooseen ja sinä aikana on tuntunut vain sille että vuosi vuodelta kaupunki kuolee. Tämän on huomannut siinä että aina kun täällä on käynyt niin aina on tullut vain lisää tyhjiä kiinteistöjä. Onhan tietenkin muutamia poikkeuksia kuten Citymarket, Prisma, Puuilo, Zarillo sekä uudet tilat Veikonkoneelle ja Powerille. Kuitenkin yleisesti on tuntunut sille että enemmän on ollut lähtijöitä kuin tulijoita ja siksi onkin kiva nähdä että Vammalaan tuli uusi kuntosali mitä ainakin itse olen toivonut.

Niinä yli kymmenen vuoden aikana kun en ole asunut enää Vammalassa niin kuitenkin esimerkiksi ulkoliikunta paikkoja on saatu. Olisipa niitä ollut silloin kun itse niitä olisin käyttänyt ja tarvinnut mutta ei täällä silloin sellaisia oikein ollut. Sen tiedän että Vammalassa (Sastamalassa) on muutamia erilaisia ja tasoisia kuntosaleja jo entuudestaan mutta yleisesti muista paitsi yhdesä en tiedä yhtään mitään. Vammalan Pinkissä aloitin kuntosali harjoittelun noin 20 vuotta sitten ja siellä olen myös Vammalassa käydessäni käynyt treenaamassa.

Itselläni tulee siis 20 vuotta täyteen aktiivista kuntosalilla käyntiä ensi keväänä eli kuntosalilla on tullut vietettyä aikaa jos toinenkin. Olen vuosien saatossa käynyt eri kuntosaleilla mutta vasta viime vuosina olen alkanut harrastamaan enemmän "kuntosaliturismia". Olen vain tottunut treenaamaan tietyllä tai tietyissä kuntosaleissa ja siinä on puolensa. Se riippuu mielestäni aivan siitä mihin on tottunut, mitä ja miten treenaa sillä mielestäni anteeksi vain mutta höpöhöpö jumppia voi tehdä salilla kuin salilla mutta sitten kun tehdään ja mennään omaan tasoon nähden ennätyksiin ja koviin suorituksiin niin siitä tarvitsee olla kyllä tutut ympäristöt. 

Itse olen huomannut tämän helpoiten suurissa liikkeissä kuten penkki, kyykky ja maastaveto missä tangolla ja paikalla on väliä. Muutamilla kuntosaleilla olen kyllä voinut tehdä penkkiä ja kyykkyä mutta puitteiden ollessa huonot välineiden ja tai paikkojen suhteen niin olen joutunut joko muuttamaan treeniä tai sitten sitten vain taistelemaan mitä saan aikaiseksi. Kyllä aina treenin on saanut tehtyä mutta sitten kun kun pitäisi mennä oman tason yläpäähän niin se ei välttämättä onnistu välineiden ja tai paikkojen puolesta.

Miten sitten Kerhis Gym Sastamala pärjää yleisesti? Olen nyt kirjoitus hetkellä käynyt neljä kertaa tekemässä erilaisen treenin ja lähes tulkoon kaikkea olen kokeillut ja tehnyt. En olen kylläkään ihan kaikkia vielä kokeillut kun en ole halunnut kokeilla ihan kokeilemisen ilosta mutta varsinkin niitä joita oikeasti käytän. Kävin juuri joulukuun alussa testaamassa uusimman PTVGYM:in PTVGYM Tiksin Vantaalla niin siinä on myöskin hyvä vertailu kohta miten PTVGYM Tiksi ja Kerhis Gym eroaavat toisistaan vai eroavatko?

Vammalan Kerhis Gym Sastamalassa näkyi puutteita ja osa johtui juurikin siitä että se oli juuri avattu ja kaikkea ei ollut ehditty tekemään tai tuomaan. Kuitenkaan nämä puutteet eivät haitanneet itseäni missään treenissä mikä olisi haitannut omia treenejäni. Niin oli ja on myös puutteita PTVGYM Tiksissä mihin en ole jaksanut alkaa antamaan palautetta kun en siellä aktiivisesti käy. Vammalan Kerhis Gym Sastamalaan annoin viikonlopun aikana palautetta mitä siinä tulin huomanneeksi treenejä tehdessä. Annoin lähinnä palautetta mitä nykyisillä laitteilla voisi parantaa ja mitä pieniä puutteita voisi lisätä.

En lähtenyt tekemään listaa laitteista joita salilta puuttuu sillä minulle laitteet ovat nykyään ollut lähinnä plussaa treeneissä kun keskityn tekemään penkkiä, kyykkyä ja maastavetoa. Itseäni juurikin kiinnostaa kuntosalilla voiko kuntosalilla tehdä penkkiä, kyykky ja maastavetoa ja millaisilla välineillä ja paikoilla. Tietenkin laitteet kiinnostavat sillä en nyt ihan pelkkää penkkiä, kyykkyä ja maastavetoa kuitenkaan tee ja mitä parempi valikoima tai parempia laitteita kuntosalilla on niin sitä parempi. Kuitenkin juurikin tuo saliturismi on minulle opettanut että mitä edes odottaa kuntosalilta ja että yleisesti ei kannata odottaa mitään ihan ihmeellistä.

Jos nyt vertaan Vammalan Kerhis Gym Sastamalaa juurikin tuohon Vantaan PTVGYM Tiksiin niin eipä niissä niin suuria eroja oikein ole. Suurin ero taitaa olla se että PTVGYM Tiksissä on suurempi käsipainoalue, enemmän käsipainoja sekä kiinteitä suoria ja z-tankoja että muita erikoistankoja, kahvoja sekä ketjuja. Oikeastaan laitteita on mielestäni paljon enemmän Vammalan Kerhis Gymillä ja se kummat laitteet ovat parempia niin riippuu ihan henkilöstä mitä tykkää tehdä ja miten laitteet sopivat henkilölle. Niin PTVGYM Tiksissä kuin Kerhis Gymillä on hyviä ja huonoja laitteita sekä puutteita.

Mitä ajatuksia ensimmäiset treenit Kerhis Gym Sastamalassa kertovat? Sen että tykkään ja pystyn treenaamaan siellä hyvin ilman että minun pitäisi kikkailla tai vaihtaa liikkeitä joita tykkään tai haluaisin tehdä. Kun pääsee tekemään kyykkyä, maastavetoa ja penkkiä tangoilla mitkä tuntuvat hyville ja joissa on grippiä niin se on jo paljon. Näin ei ole kaikilla saleilla joilla olen käynyt viimeisen vuoden aikana vaan suurimallala osalla saleista on ollut huonossa kunnossa olevani tankoja. Myöskin se että voin nyt tehdä Vammalassa ollessa kunnolla sellaisia treenejä joita olen viime aikoina tehnyt on vain positiivinen asia. Näin ei aina ole siis ollut vaan olen joutunut joko kikkailemaan tai jättämään jotain liikkeitä tekemättä kun ei ole ollut mahdollisuutta.

Vain aika tulee näyttämään mitä Kerhis Gym Sastamalassa tulee tuomaan sillä muutamia puutteita vielä on ja erityisesti millainen ilmapiiri kuntosalille ajan myötä tulee. Itselläni on ainakin kolmen treenin jälkeen positiivinen kuva ja toivon sen pysyvän myös tulevaisuudessa. Puitteet ovat mielestäni hyvät tehdä erilaisia ja kaltaisia treenejä. Se on vain sinusta itsestäsi kiinni jaksatko lähteä treenaamaan sillä kyllä se kotona sohvalla makoilu on helpompaa ja toisille mukavampaa.

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa.