Kaksi maastaveto treeniä PTVGYM:llä viikolla

03.07.2023 - 10:53

Viikko alkoi treenien osalta ei ihan niin kuin olin kuvitellut mutta lopulta parempi niin. Olin suunnitellut tekeväni maanantaina maastaveto treenin lohko maastavedolla (block deadlift) lähisalilla mutta päädyin tekemään normaalia maastaveto ja lohko maastavetoa PTVGYM:llä. Menin kyllä tuohon lähisalille mutta pukuhuoneesta päästyäni kun menin salin puolelle niin huomasin salin olevan ihan täynnä. Juttelin siinä tutun kanssa ja odottelin kymmenisen minuuttia kun päätin lyhyen mietinnän jälkeen lähteä PTVGYM:lle.

Lähdin sitten pukuhuoneeseen ja joku oli juuri koppini edessä istumassa niin sanoin että koppini olisi takanasi. Hän vain vastasi aijaa ja jatkoi puhelimen rämpäämistä. Jouduin sitten toistamiseen kysymään että voisitko siirtyä. Lopulta hän sitten siirtyi mutta jotenkin vaikeaa se tuntui olevan kun ei voinut vain istua ja rämpälä sitä puhelinta. No jotkut ihmiset eivät vain oikein tajua eikä välitä toisista kuin vain itsestään. Lopulta kuitenkin sain pukuhuoneesta kamat kasaan ja lähdin autolle ja kohti PTVGYM:iä.

PTVGYM:llä aloin sitten tekemään treeniä suoraan normaalilla maastavedolla kun taas alkuperäinen suunnitelma oli tehdä vain lohko maastavetoa. Näin en olisi aloittanut treeniä jos en olisi lähtenyt PTVGYM:lle. Normaalin maastavedon jälkeen tein sitten lohko maastavetoa niin kuin olin suunnitellut. Normaali maastaveto tuntui ponnettomalta ja väsyneeltä mutta siitä huolimatta sain tehtyä 270kg painoilla yhden toiston minkä jälkeen siirryin lohko maastavetoon mikä menikin sitten paremmin. Sain lopulta tehtyä 300kg painoilla kaksi toistoa mutta lähdin kyllä hakemaan ennätystä mikä olisi ollut kolme toistoa.

Kuitenkin lopulta kaikki hyvin ja treeni meni paljon paremmin mitä se olisi mennyt alkuperäisessä paikassa eli onneksi lähdin PTVGYM:lle. Tuli siinä kyllä tuollaista ylimääräistä menemistä ja pientä ylimääräistä stressiä sekä hermoilua kun tuollain vaihdan paikkaa treenata kesken kaiken. Tämän lisäksi treenin alkaminen viivästyi hieman mutta tuo ei haitannut eikä vaikuttanut sinällään mihinkään. Ainoa niin treeniin se vaikutti hieman mutta ei näköjään ihan niin paljoa sillä 270kg normaalissa maastavedossa ja 300kg kaksi toistoa lohko maastavedossa on loistava tulos.

Torstaina vuorostaan oli normaali torstai-ilta PTVGYM:llä ja oli viikon toinen maastaveto treeni. Tämä oli kyllä siten erilainen kerta että maanantaina tein kovemman treenin kuin olin kuvitellut etukäteen. Ajattelin jopa pitäisikö minun tehdä kevyempi treeni jo siinä mielessä että maanantaina tuli tehtyä kova maastaveto treeni juuri siis sellainen minkä normaalisti teen vain torstaisin. Sitten minun piti siinä treenin alkaessa hieman miettiä miten tekisin maastavetoa kun en kuitenkaan halunnut toistaa maanantain treeniä.

Päädyin lopulta tekemään maastavetoa ketjuilla mitä en tehnyt maanantaina. Tuon ketju maastavedon jälkeen jätin lohko maastavedon väliin vaikka mietin sen tekemistä hetken. Tulin kuitenkin siihen tulokseen että tein sitä jo maanantaina mutta suurin syy oli se että halusin nyt välttää suurempaa rasitusta selkään. Myöskin ajattelin että mitä järkeä siinä lopulta on kun kuitenkin sain tehtyä maastavetoa 270kg painoilla plus ketjut mikä oli ihan hyvä tulos ja mikä riitti torstai-iltaan.

Yksi kannustava asia treenaamiseen on vain se että tee erilaisia treenejä ja vaihtele asioita. Älä tee aina sitä samaa milloin hakkaat päätä vain seinään sillä painot ja toistot alkavat helposti olemaan treenistä toiseen samat.

Viime viikon tiistaina tuli tehtyä pienen tauon jälkeen penkissä slingshot treeni. En ole pelkkiä slingshot treenejä tehnyt sitten vuoden vaihteen kun niitä tuli tehtyä enemmän Vammalassa olessa. Tuon reissun jälkeen olen tehnyt enemmän päivän kunnon mukaan niin isoilla painoilla kun tuntuu olevan turvallista tehdä kahden kolmen toiston sarjoja. Jos olen käynyt tekemässä penkki treenin PTVGYM:llä niin olen sen treenin tehnyt sitten ketjuilla ja tehnyt muuten

Tiistaina iltapäivällä kun olin tekemässä kävelylenkkiä niin sain extemporeen ajatuksena mitä jos menisin perjantaina Tampereen Loaeded:lle sekä lauantaina laskettelemaan Ellivuoreen? Näin myös tapahtui ja suunnitelmat tuonkin reissun osalta muuttuivat mitä lähemmäksi h-hetki lähestyi. Ajattelin vielä että sunnuntaina kun palaan kotiin niin tulisin Loaded:in kautta eli kävisin tekemässä kaksi treeniä Loaded:lla. Kuitenkin torstaina tajusin että Super Bowl on

Maanantaina minun oli tarkoitus tehdä lowbar kyykky treeni ja eritoten tekniikka treeniä. Minun oli tarkoitus löytää lähinnä selästä se kunnon kohta mihin tankoa sovittaa että saisin sellaisen hyvän asennon tangolle jatkuvaksi. Kun aina silloin tällöin olen kokeillut kyykätä lowbar tekniikalla niin tangon asennon löytäminen hieman alemmaksi on tuottanut suuria ongelmia. Kun luulen että se on hyvin tuossa niin kun nousen ala-asennosta ylös niin tanko lähteekin

Lauantaina oli vuorossa maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa. Viimeksi viikko sitten lauantaina tein deficit maastavetoa ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa ja tällä kertaa tein sitten normaalilla tyylillä maastavetoa minkä jälkeen lohko maastavetoa. Ajattelin kokeilla kuinka paljon viime viikkoinen deficit vaikuttaa normaaliin tyyliin kun välillä tuntuu että deficit tyylillä eli olemalla korkeammalla maasta niin saan

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä 150kg painoilla mikä oli "suunniteltua" enkä sitten lähtenyt nostamaan painoja sen enempää. Olikos nyt edellisellä viikolla kun tuli kokeiltua enemmän mihin ei sitten pystynytkään niin ajattelin tällä viikolla että maltilliset painot niin ainakin onnistuu. Mitään en siis suunnitellut ennen treenejä vaan siinä treenin aikana sitten normaaliin tapaan katsoin hieman mitä ja miten sitä sitten tekisi. Olihan minulla