Jalkatreeni ja selkätreeni suuremmilla painoilla ja todella perustekemisellä

05.05.2017 - 11:51

Tiistaina enemmänkin höpöhöpö käsitreeni vaikka koko treeni tuli tehtyä supersarjoja käyttäen mutta tämän jälkeen keskiviikkona jalkatreeni ja torstaina selkätreeni tuli vedettyä kunnon painoilla. Tiistaina tuli tehtyä kaikki liikkeet supersarjana siten, että tein saman lihasryhmän liikkeet supersarjana enkä tehnyt niitä tällä kertaa ristiin. Näin ollen tein siis hauis + hauis ja ojentaja + ojentaja enkä hauis + ojentaja tai ojentaja + hauis. Ristiin tekeminen olisi sinällään parempi ratkaisu mutta ei saman lihaksen tekeminenkään hirveästi haittaa sillä sarjoista saa ainakin pidempiä. Oikeastaan tiistain käsitreeni meni hieman maanantain rintatreenin lailla kun en silloinkaan tehnyt suurilla painoilla vaan enemmänkin pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tiistaina tein pidemmät sarjat vain kahden liikkeen voimin enkä tehnyt yhdessä liikkeessä kerralla kuin maksimissaan viidentoista toiston sarjoja.

Keskiviikkona todella perusjalkatreeni kyykyllä ja jalkaprässillä

Keskiviikon jalkatreeni oli käytännössä kyykky, jalkaprässi ja tämän jälkeen pohkeet istuen. Tein kyllä vielä pohkeiden jälkeen hieman suorin jaloin maastavetoa käsipainoilla, mutta tämä oli tällä kertaa "vain" enemmänkin viimeistelyä. Käytännössä koko treenin aika meni kyykyn ja jalkaprässin tekemiseen missä tuli tehtyä paljon sarjoja. Tein kyykyssä varmaankin kuusi - seitsemän seitsemän toiston sarjaa 140kg painoilla minkä jälkeen tein jalkaprässissä viisi kymmenen toiston sarjaa 410kg painoilla. Tuo aikalailla kertoo olennaisen ja myöskin sen, että aikaa meni.

Tämä kyseinen jalkatreeni oli pidemmästä aikaa tai ainakin sille tuntui niin todella perustreeni sillä treeni ei sisältänyt mitään "ihmeellistä". Parempi vain näin sillä tekemällä kyykkyä ja jalkaprässiä käytännössä pelkästään jalat kehittävät voimaa minkä pohjalta on sitten parempi tehdä välillä teknisempiä liikkeitä. Pelkillä teknisillä liikkeillä kun saa niin paljon vähemmän kerralla kohdistettua liikettä kun taas kyykyssä ja jalkaprässissä saa kokonaisvaltaisemmin liikkeen kohdistumaan. Tietenkin kyykyn sekä jalkaprässin saa kuitenkin myös kohdistettua joko takareisille tai etureisille, mutta tällä kertaa kohdistin liikkeet enemmän kokonaisvaltaisesti kuin kohdistuksilla.

Noiden kyykkyjen ja jalkaprässien jälkeen tuli vielä tehtyä pohkeita useita sarjoja sekä tämän jälkeen suorinjaloin maastavetoa käsipainoilla vaikka aluksi suunnittelin mennä tekemään takareisi- & etureisilaitteilla jotain. No tämä jätti lauantaille hyvin sauman tehdä sitten enemmän teknisempi jalkatreeni ja mahdollisuuden käyttää vaikka laitteita enemmän. Myöskin olen miettinyt supersarjojen tekemistä.

Maastavedossa 220kg x3 ja x2 kun viime viikolla meni 4x1

Viime viikolla tein maastavedossa 220kg painoilla neljä ykköstä. Yritin kyllä vielä viidettä mutta tätä en jaksanut nostaa. En ole ihan varma miksi tein vain ykkösiä enkä edes koittanut kakkosta mutta tuolloin maastaveto tuntui olevan hieman raskasta. Tällä kertaa kuitenkin lähdin alusta asti yrittämään saada enemmän toistoja minkä johdosta sain aluksi kolme toistoa minkä jälkeen vielä kaksi. Tuon jälkeen laskin painot sitten "takaisin" 180kg jolla tein pari viiden toiston sarjaa.

Taisin tehdä yhteensä seitsemän sarjaa maastaveto joista kolme oli lämmittelysarjoja ja neljä työsarjaa. Toistomäärät olivat lämmittelyissä kaksi toistoa ja työsarjoissa kaksi - viisi joten en tehnyt mitenkään pitkiä sarjoja kuten en normaalisti tee. Olen käyttänyt tätä samaa kaavaa jo vuosia. Alkuaikoina tulin tehneeksi seitsemän - kymmenen toiston sarjoja mutta hyvin pian tuon jälkeen aloin tekemään viiden - seitsemän toiston sarjoja. Tuon jälkeen tyyli onkin mennyt sitten näihin kahden toiston - viiden toiston sarjoihin joiden lisäksi välillä tulee tehtyä seitsemän toiston sarjoja. Itse vain ajattelen lyhyempien sarjojen olevan vain parempi tapa tehdä maastavetoa. Kyseessä on kuitenkin massaliike joten omasta mielestäni tätä ei ole järkeä tehdä hirveästi yli seitsemän toiston sarjoja. Soutuja ja taljoja voi tehdä sitten pidempiä sarjoja jos haluaa tehdä pidempiä sarjoja.

Maastavedon jälkeen tuli tehtyä kulmasoutua tangolla sekä ylätaljaa parilla eri tangolla. Näin ollen eipä tämä selkätreenikään ollut mikään kovinkaan ihmeellinen vaan tämäkin tuli tehtyä enemmän painoilla kuin tekniikalla. Tämän johdosta ajattelin käydä varmaankin tekemässä sunnuntaina viikolle toisen selkätreenin missä ajattelin tekeväni enemmän taljoja. Myöskin joko sunnuntain jos menen tai sitten ensi viikolla niin tarkoitus on ottaa jälleen mukaan supersarjoja mitä ei ole tullut tehtyä vähään aikaan.

Tiistaina jalkatreeni "venyi" yhteensä kahdeksi ja puoleksi tunniksi mistä treeni osuus oli siinä hieman päälle pari tuntia. Alkuun tuli tehtyä vartin verran crosstraineriä minkä jälkeen jalkatreeni alkoi kyykyllä missä tuli tehtyä suurimmaksi osaksi "isoilla" painoilla viitosia ja tämän jälkeen tekeminen siirtyi enemmänkin pidempiin sarjoihin tai suoriin kymmenen toiston sarjoihin. Kaikki ei todellakaan ollut ihan suunniteltua mutta mitä sitten? Hyvä välillä

Kirjoittelin tuossa, että aloitin jälleen dieetin mutta olin väärässä hiilarimäärien suhteen. Olin kuvitellut hiilarien olevan päivää kohden noin 50g - 60g mutta olin hieman väärässä. Päiväkohtaiset hiilarit nimittäin ovat noin 50g - 60g plus treenijuoman malto eli yhteensä lähemmäksi 70g - 80g per päivä. Olin kuvitellut hiilarin olevan juurikin malton kanssa sen 50g - 60g per päivä. En ollut tajunnut, että kaurapuuro sisältää niinkin "paljon" hiilaria kun

Maanantaina tuli aloitettua "jälleen" eräänlainen dieetti kokeilu mitä on nyt takana neljä päivää ja viides menossa. Käytännössä karistin hiilarit pois päivään kahdesta suurimmasta ateriasta ja korvasin hiilarin joko rasvoilla tai proteiinilla, mutta suurin muutos itselleni oli ottaa salaatit mukaan. En ole taas pitkään aikaan syönyt hirveästi mitään salaattia tai vihanneksia joten päätin ottaa ne mukaan päivän yhteen ateriaan mikä on ollut päivän viimeinen eli

Sen pitäisi olla hyvä merkki kuntosalilla kun sarjan jälkeen joutuu menemään polvilleen maahan ja haukkaamaan happea. Näin kävi minulle itseasiassa maanantaina sekä tiistaina eli kahtena päivänä peräkkäin. Maanantaina jalkaprässissä yhden pidemmän sarjan jälkeen ja tiistaina maastavedossa 220kg painoilla tehdyn sarjan jälkeen. Periaatteessa tuon pitäisi olla hyvä merkki siitä, että treeni on mennyt perille. Toisaalta jos noin käy useasti niin se ei ole hyvä

Kuntosalilla kaikki on suhteellista mutta tämän viikon treenien osalta oma viikkoni oli ainakin suurimmaksi osaksi "chillailua" ja chättäilyä" kuin treenaamista. Oikeastaan tiistain olkapäätreeni ja keskiviikon jalkatreeni olivat viikon ainoat "kunnon" treenit ja maanantain rintatreeni, torstain selkätreeni ja perjantain käsitreeni olivat sitten sitä toista osastoa eli "chillailua" kuntosalilla. Ei siinä ettenkö olisi saanut treenejä osumaan oikeisiin