Hyvä käsitreeni perusliikkeillä suoria sarjoja ja kontrollia käyttäen

17.12.2017 - 12:51

Tuli tehtyä torstaina todella loistava käsitreeni siinä mielessä kuinka hyvin perille se meni. Itse treeni ei ollut mitenkään erikoinen sillä treeni sisälsi pelkkiä suoria sarjoja. Treeni ei sisältänyt erikoistekniikoita kuten ei myöskään pitkiä sarjoja joita käyttämällä olen yleensä hyvät käsitreenit treenannut. Itse olen vain todennut sen, että erikoistekniikot kuten supersarjat, triplasarjat tai giant-sarjat yhdessä tai muutoin vain pitkien sarjojen kanssa ovat helpompi tapa saada kädet oikeasti treenannut kunnolla. Kunnolla tarkoitan sitä, että treenin aikana ja varsinkin treenin jälkeen sen hauiksessa että ojentajissa treeni tuntuu kunnolla ja mahdolisesti kädet alkavat kramppaamaan tunti / tunteja treenin jälkeen. Tuo on ollut merkki itselleni siitä, että käsitreeni on mennyt perille.

Käsitreeni yleisesti tehtynä isoilla painoilla ja runttaavalla tyylillä on ollut itselleni todella heikko treenimuoto. En vain saa isoja painoja osumaan käsiin oikeisiin kohtiin vaan kädet menevät enemmänkin huonompaan kuntoon negatiivisesssa mielessä. Nivelet ottamat sellaisia iskuja vastaan, että alkaa tekemään kipeää ja ylipäätänsä treeni ei edes tunnu käsissä sitten yhtään tai jos tuntuu niin enemmänkin kipeällä tavalla eikä oikealla.

Se mitä tällä kertaa tein oli aika perustekemistä aikalailla perusliikkeillä. Sarjojen toistomäärät olivat siinä kahdentoista luokassa ja jos olisi mennyt enemmän niin jätin sarjat "kesken" sillä nyt oli tarkoitus tehdä suoria sarjoja. Painot yritin ottaa "semi" suuriksi siinä mielessä millä jaksaisi tehdä noin viisi - kuusi sarjaa käyttäen enemmän kontrollia. Varsinkin hauiksen puolella yritin tehdä liikkeet siten, että yläasennossa pidin pienen pidon ykskaks. Ihan siis niinkuin mielessä laskien ykskaks eikä kunnolla laskien yksi kaksi. Liikevalinnat puolestaan menivät siten, että aloitin treenin dipillä minkä jälkeen tein hauiskäännö suoralla tangolla kädet leveämmällä otteella ja tämän jälkeen ranskalaisen punnerruksen maassa makaamalla. Näin sain treenin alkupäähän "raskaammat" liikkeet vaikka nämäkin liikkeet tein suhteessa samoilla painoilla muihin liikkeisiin nähden.

Ojentajien puolella dippi kyllä meni enemmän "runttaamiseksi" minkä jälkeen aloin katsomaan enemmän liikkeiden kontrollia kun taas hauiksen puolella kaikki liikkeen menivät kontrollilla ja ylhäällä pito ykskaks tyyliin. Periaatteessa saan kyllä runttauksen osumaan ojentajille ihan ok tietyissä liikkeissä niin nämä liikkeet on hyvä ottaa alkuun minkä jälkeen lopput liikkeet voi tehdä enemmän kontrollilla. Kuten tässä treenissä tuli huomattua kuinka hyvin ojentajapunnerrus tangolla otti todella loistavasti perille kun tein sen viimeisenä liikkeenä ja kontrollia käyttäen. Minulla ei todellakaan ollut mitkään suuret painot vaan paljon pienemmät millä normaalisti tekisin suoria sarjoja.

Mielestäni käsitreenissä kannattaa ottaa huomioon se miten treenin tekee ja valita liikkeet ja niiden järjestys sen mukaan. Kuitenkin dippi, ranskalainen punnerrus sekä kapeapenkki olivat sellaisia liikkeitä jotka kannattaa tehdä treenin alkuvaiheessa jotta niistä saa kaiken hyödyn irti. Varsinkin ranskalainen punnerrus on liike mitä näen suurimmat osan ihmisistä tekevän huonolla tekniikalla. Ranskalainen punnerrus on kyllä sellainen liike, että sen saa osumaan hieman heikommallakin tekniikalla, mutta paremmalla tekniikalla se on kokonaisvaltaisempi liike mitä ottaa paremmin perille. Taljapunnerruksissa on käytännössä sama periaate, että paremmalla tekniikalla liikkeen saa paremmin osumaan perille, mutta vastaavasti taljapunnerruksen osuvat kyllä hyvin perille viimeistelevinä liikkeinäkin koska ne ovat vähemmän teknisempiä liikkeitä.

Hauiksen puolella minulla itselläni ei ole mitään väliä missä järjestyksessä oikeastaan minkäkin liikkeen tekee. Treenaan itse hauisliikkeet muutoinkin pienillä painoilla niin minun ei ole otettava tätä asiaa huomioon. Kuitenkaan en aloita hauista "teknisemmillä" hauisliikkeillä mitä itse tiedän vaan lähden liikkeelle yleensä perusliikkeistä tangolla tai käsipainoilla. Jos minulla on vuorossa volyymipainotteinen käsitreeni niin tällöin saatan aloittaa taljaliikkeellä mutta tällöin teen sen todennäköisesti supersarjana ojentajaliikkeen kanssa. Minusta hauiksen puolella kaikki taljaliikkeet on hyvä tehdä viimeisenä koska mielestäni ne ovat kevyempiä tai helpompia liikkeitä tehdä väsyneempänä. 

Neljä viimeisintä maanantaita on mennyt treenien osalta heikosti jopa huonosti. En tiedä tarkalleen miksi näin on mutta näin vain on tapahtunut vaikka olen tehnyt välillä selkätreeniä ja välillä rintatreeniä. Tein sitten räkkivetoja, maastavetoa tai penkkiä niin mikään niistä ei ole kulkenut läheskään samalla tavalla kuin viikon toinen rinta tai selkätreeni missä olen tehnyt kyseistä liikettä vai vastaavaa. Kolmena sunnuntaina neljästä olen pitänyt välipäivän

Eilen oli vuorossa jälleen maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuja käyttäen. Tuossa kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä niin tuli huomattua viime kertainen treeni PTVGYM:llä niin että tulokset olivat lähes identtisiä. Kuitenkin kun tässä mietin mitä tuloksia olen saanut viimeaikoina tehtyä maastavedossa niin aikalailla samojen painojen välissä olen viimeiset pari kuukautta mennyt. Tuossa jokin aika sitten sain tehtyä uuden maastaveto ennätyksen ketjuilla 260kg

Tämän viikon tiistaina sekä torstaina tein "rintatreenissä" eli penkkitreenissä enemmän henkistä treeniä. Käytännössä siis se tarkoitti sitä, että penkkasin itselleni suurilla painoilla slingshottia käyttäen ilman spotteria. Penkissä kun minulla itselleni on se ongelma että olen liian riippuvainen spotterista että saan penkattua hyvin. Oli se sitten mikä paino vain niin spotterin vaikutuksella saan enemmän irti itsestäni oli painot sitten mitä. Tämä myös

Lauantaina tuli puolen päivän aikaan mentyä juoksemaan mäkeä ja illalla oli vuorossa sitten kyykky treeniä PTVGYM:llä ketjuilla. En tiedä oliko tuossa järkeä mennä ensiksi juoksemaan mäkeä ja sitten hieman yli kuuden tunnin jälkeen mennä tekemään kyykky treeniä? No ainakin tuossa välissä oli hieman yli kuusi tuntia aikaa palautua mutta en kyllä taida tehdä kyseisellä tavalla enää varsinkaan jos haluan tehdä kyykyssä suurilla painoilla. Tuo kyllä toimii jos

Eilen oli vuorossa jälleen kerran maastaveto treeniä ketjuilla Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Olen nyt tehnyt jokatoinen perjantai rintatreenin eli penkin ja jokatoinen selkätreenin eli maastavedon ketjuilla. Yhdessä vaiheessa tein perjantaisin lähestulkoon aina selkätreenin mutta päätin sitten jossain vaiheessa sekoittaa pakkaa tekemällä selkätreenit ja rintatreenit eri päivinä. Lauantaisin olen käynyt tekemässä normaaliin tapaan jalkatreenin sillä en ole ihan niin