Ensimmäinen aamusali + iltasali tuplatreeniviikko päätökseen

16.11.2016 - 12:06

Tuplatreeni viikko päätökseen. Tämän päivän tuplatreenien jälkeen tämän viikon saldoksi muodostui kolme tuplatreeniä plus tiistain jalkatreeni eli seitsemän kuntosalitreeniä. Seitsemästä treenistä kolme oli aamutreenejä, kolme iltatreenejä sekä yksi päivätreeni. Tuplatreenit olisi voinut aloittaa myöskin yhden tai kahden päivän kokeilulla, mutta toisaalta oli hyvä asia etten tehnyt neljää tuplatreeniä, koska huomasin tänään kahden päivän putken olevan raskas. Aamulla tuntui eilinen selkätreeni, mutta niin se tuntui tiistainakin maanantain tuplatreenit. Illalla puolestaan jo huomasi olevan enemmän väsynyt ja ehkä myöskin sen takia illan treeni meni hieman kevyemmin mitä ajattelin. Huomasin myöskin tänään, että enempää päiviä putkeen ei kannata edes yrittää ainakaan samanlaisilla treeneillä. Sitäkään en osaa sanoa kannattaisiko edes kokeilla yhtä treeniä kahden tuplapäivän jälkeen vai onko lepopäivä ainoa oikea vaihtoehto.

Tänään otin myöskin aamutreeniin hiukan erilaisemman lähtökohdan tekemällä osassa liikkeitä hieman pidempiä sarjoja sekä yhden pyramiidisarjan. Käytin liikkeissä myöskin eri kuin normaalia variaatiaota esimerkiksi pystypunnerruksessa käytin päänyli ja vipunostossa kyljeltään tyyliä. Muut tämän viikon aamutreenit olen käytännössä tehnyt perustyyleillä, mutta tänä aamuna lähdin tekemään treeniä erilailla. Tähän taisi vaikuttaa se asia, että eilen oli tuplatreeni ja tunsin olevani hieman väsynyt eilisestä selkätreenistä. Toinen asia mitä päätin tehdä tänä aamuna toisin oli liikkeiden määrät joita tuli tämän aamun aamutreeniin 3+2. Liikkeet menivät lihasryhmittäin kolme olkapääliikeettä sekä kaksi hauisliikettä. 

Aamutreeni olkapää & hauis

  • Pystypunnerrus tanko päänyli 3x10 40kg
  • Hauiskääntö istuen pyramiidisarja 5kg x8, 7,5kg x8, 10kg x8, 12,5kg x8, 15kg x8, 12,5kg x8, 10kg x8, 7,5kg x8, 5kg x8
  • Vipunostot sivuille kyljeltään vinopenkissä 3x12 7,5kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3-osainen 37,5kg x3
  • Pystysoutu ristikkäistaljassa 30kg x12, 3x12 60kg

 

Illan kuntosalitreeni piti tehdä hiukan päinvastaisesti kuin aamutreeni. Tällä tarkoitan liikkeiden määrää 3 + 2 minkä ajattelin vaihtaa päittäin. Illan treeni ei mennyt tältä kannalata ihan suunnitellusti ja hieman kävyemminkin. Ehkä treenin loppua kohden aloin hieman säästelemään kun liikkeet alkoivat mennä kokoajan väsyneemmin. Tällä ei ollut nyt suurta merkitystä kun aamulla sain tehtyä kuitenkin hyvin treenin pohjalle minkä pohjalta pystyin jatkamaan illalla sen mitä jaksoin.

Iltatreeni olkapää & hauis

  • Pystypunnerrus käsipainoilla 2s pito 3x20 15kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3x20 42,5kg
  • Vipunostot sivuille 3x20 7,5kg
  • Yhden käden vipunosto takaolkapäille ristikkäistalja vinopenkkissä 3x20 3,75kg
  • Supersarja 3x20 yhden käden vipunosto eteen ristikkäistaljassa + yhden käden hauiskääntö ristikkäistaljassa

Ensimmäinen tuplatreeni viikko on nyt takana mitä tulen jatkamaan ensi viikolla. Yleisestottaen viikko opetti todella paljon tuplatreeneistä ja tästä on hyvä lähteä tekemään uusia viikkoja. Ainoa asia mikä tältä viikolta jäi tekemättä oli tuplatreenit jalkapäivänä joten tämä tulee uutena asiana mahdollisesti ensi viikolla. Olen myös miettinyt sitäkin asiaa, että tarviiko jalkapäivänä tehdä tuplatreeniä vaan riittääkö jaloille yksi treeni. Olen miettinyt myös sitäkin mahdollisuutta että tekisi toisen treenin juoksuna esimerkiksi hallissa intervalleina.  Myöskin sitä asiaa minun pitää miettiä kumman treenin tulen tekemään yhden päivän treenipäivänä. Aamutreeni vai iltatreeni? Näin tammikuun ruuhkapäivinä aamutreeni kiinnostaisi, mutta toisaalta illalla jaksaa treenata paremmin. Toisaalta minua kiinnostaisi kokeilla aamutreeni pidemmillä sarjoilla ja mahdollisesti lyhyemmillä tauoilla. Toisaalta en saisi mitään todellisia arvoja verrattuna treeniä illan vastaavaan. Ihan siltä kannalta kuinka paljon tehokkaampaa olisi tehdä tälläinen treeni aamulla ennen aamupalaa. Kiinnostaisi vain tietää todelliset kulutukset sekä hyödyt lähinnä rasvanpolton kannalta.

Viime viikon lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Helsingin Mayors Gym:llä mistä tuli kirjoitettua Mayors Gym kokemuksia. Se että mainitsin että en ole varma tulenko Mayorssilla enään käymään niin ei johdu itse salista vaan enemminkin siitä miten sinne pääsen. Lauantaina menin metrolla kun tulin siihen tulokseen että en nyt ala tutkimaan mihin sitä autoa saisi. Siellä lähellä on parkkihalli mutta en kyllä ala maksamaan parkista kun menen kuntosalille. Sitten siellä on ilmeisesti jotain parkkipaikkoja jossain mutta alue on niin outoa minulle että siihen oikeasti pitäisi käyttää aikaa ja tutkia asiaa.

Eilen tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors gym:llä treenaamassa. Tämä käynti Mayorssilla on ollut varmaan pisin ikinä suunnitelmissa ollut kuntosalilla käynti. Varmaan siitä asti kun muutin pääkaupunkiseudulle niin vähemmän tai hieman enemmän vähemmän käynti Mayorssilla on ollut ajatuksissa. Kuitenkaan mitään sellaista hinkua tai oikeasti suunnittelua Mayorssille menoon ei ikinä ole ollut ja varsinkaan alkuvuosina kun muutin pääkaupunkiseudulle niin en edes harrastanut saliturismia.

En ole nyt yhtään varma milloin aloin tuntemaan kipuja oikeassa kädessä kun tein penkkiä. Yhtenä päivänä en tuntenut kipuja ja seuraavana tunsin. Myöskin kivut alkoivat tuntua vasta silloin kun olin saanut tankoon painoja sen 160kg tai 180kg. Välillä tosiaan ei tuntunut mitään ja välillä sitten hieman jotain kun tein penkkiä 180kg tai yritin nostaa 200kg. Sitten yhdessä välissä taas kaikki kivut lähti kunnes siinä joskus marraskuun lopulla huomasin treenistä toiseen kipuja oikeassa kädessä. Ja kun on tälläinen jäärä niin penkkiähän ei jätetä tekemättä vaikka pieniä kipuja tuntuisikin. Ainoa niin silloin ei mennä niihin ihan maksimipainoihin ja katsotaan hieman tarkemmin sitä tekemistä.

Eilen vaihteeksi kun kävin PTVGYM:llä treenaamassa niin ihmettelin jälleen kerran sitä samaa asiaa mitä usein pukuhuoneessa näen ja koen. Olin juuri tullut salin puolelta pukuhuoneeseen ja olin siinä ottamassa vaatteita pois ja menossa suihkuun niin parin teinin oli pakko sitten tulla viereisiin kaappeihin. Eihän siellä toisella puolella olisi ollut kuin vain tyhjiä kaappeja. Oli siis pakko tulla siihen ihan viereen kun olin riisumassa vaatteita ja menossa suihkuun?

Olen jo pidempään huomannut sen asian että kun on kuntosalilta pois viikkoja tai kuukauden verran missä normaalisti käy päivittäin niin silloin huomaa eräitä asioita todella helposti. Kun käy tietyssä paikassa aktiivisesti ja useasti niin silloin tiettyihin asioihin ja ihmisiin tottuu ja tietyistä asioista tulee rutiineita ja tottumuksia. Kun sitten tuosta arjesta tai aktiivisesti käynnistä tietyssä paikassa muuttuu harvempaan tai tulee vain taukoa niin silloin asioita vain näkee uudella silmällä. Hieman sama asia kuin söisi tiettyä ruokaa päivittäin niin hyvin nopeasti siihen tottuu eikä siitä esimerkiksi enää nauti samalla tavalla tai se vain on sitä mitä aina ennenkin. Kuitenkin kun kyseisestä ruuasta pitää taukoa ja kun sitä alkaa taas syömään niin siitä nauttii taas eri tavalla.