Ei auta itku markkinoilla vaan se on painettava treeniä helteessä

16.11.2016 - 12:06

Aamulenkki tehty lämpötilan ollessa 31 astetta. Eilen taisi olla aste tai pari "viileämpi", mutta tälläviikolla on tullut paukutettua juoksuja kirkkaasti yli 20 asteen keleissä. Ei auta itku markkinoilla kun lämpötilalle ei mahda yhtään mitään. Toisaalta voisi olla treenaamatta eli tässä tapauksessa juoksematta, mutta tähän en sorru. Nyt kun on aikaa käydä juoksemassa niin vedän juoksulenkin oli helle tai ei. On sitä ennenkin juosta helteellä.

Helteellä pitää vain muistaa yksi tärkeä asia eli nesteytys. Ennen lenkille lähtöä kannattaa juoda mahdollisimman paljon nestettä, mutta tietenkin kohtuudella. Pidemmän lenkin ollessa kyseessä matkalle pitää ottaa nestettä mukaan tai huolehtia muuten matkalla nesteytys. Itse olen ottanut juomavyön mukaani pidemmille matkoille helteellä vaikkakin kylmät juomat ovat jo varhaisessa vaiheessa lämminneet. Helteellä nesteytys vain kuntoon ennen juoksua sekä juoksun jälkeen niin ei pitäisi tulla mitään ihmeellistä. Myöskin juoksemalla hitaammin kuten olen itse tehnyt ehkäisee hieman nestehukkaa. 

[[{"fid":"256","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"220","width":"336","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Olen nyt aamuisin juossut 3.5km ja iltasella jos olen käynyt niin vajaa 7km. Olen yrittänyt välttää päivän hellepiikit vaikkakin jo aamulla on ollut todella kuuma. En ole myöskään venyttänyt illan juoksua niin myöhäseen kun on pitänyt niin vielä tällöinkin on ollut kuuma, koska lämpötilakaan ei ole yöksi hirveästi laskenut. Helteestä johtuen olen yrittänyt juosta hiljempaa ja sitä kautta koittanut ehkäistä nestehukkaa. Kun olen juossut hiljempaa niin olen myös jaksanut tehdä paremmin useampia juoksulenkkejä.

[[{"fid":"257","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"265","width":"332","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Eilen tuli käytyä myöskin kuntosalilla tekemässä jalkatreeni. Helle näkyi myös kuntosalitreenissä kun hikeä puski vaikka ei tehnytkään mitään. Kokeilin eilen enmmäistä kertaa tehdä 20 toiston sarjoja hack-kyykyssä.ja ihan hyvinhän se meni. En oikein tiennyt mitkä painot olisivat olleet hyvä ja latasin vaain 50kg laitteeseen. Näillä painoilla meni kolme 20 toiston sarjaa enkä suuremmilla painoilla olisi kyllä jaksanut tehdä 20 toiston sarjoja. Ilman miettimistä sain siis heti oikeat painot liikkeeseen mikä oli kyllä todella ihmeellistä. Muuten jalkatreeni meni normaaleilla liikkeillä, mutta sekoittelin hieman toistomääriä liikkeissä 3x10, 3x20 sekä 10x10 ilman taukoja.

Jalkatreeni

  • Hack-kyykky 3x20 50kg
  • Haaraväli maastaveto 3x10 50kg
  • Pohkeet seisten smith 3x20 150kg
  • Etureidet 10x10 ilman taukoja 40kg

Joo o. Tuli yllätettyä itseni eilen salilla sitten kertaheitolla. Aluksi oli taas niin miettimistä ja pohtimista jo se mihin edes menen treenaamaan? Päädyin sitten muutaman muun extempore tapauksen johdosta menemään ihan lähisalille. Tiistaina olin myös siellä kun taas maanantaina kävin PTVGYM:llä ja onnekseni olin päätynyt siihen ratkaisuun. Maanantaina ilmeisesti toinen lähisaleista oli niin tiukassa että huh huh ja kuulin tämän kahden suusta tiistaina niin se kyllä sitten pitää paikkaansa. Tiistaina oli lähisalilla poikkeuksellisesti väkeä suhteellisen paljon mitä siellä on ollut mutta tämä ei tullut yllätyksenä kun pihalla satoi vettä.

Viime vuonna ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin samaan aikaan kun ostin 10-kerran kortin oikealle Tampereen Loaded:lle viime vuoden puolella kun ne olivat tarjouksessa. Kävin viime vuoden puolella Vantaan Loaded:lla varmaan 3 kertaa ja loput kerrat kymmenen kerran kortista aktivoiduin lopulta käyttämään keväällä ja alkukesästä. Kesäloman jälkeen kävin vielä kaksi kun minulle oli jäänyt kaksi kertaa kymmenen kerran kortista. Tuon jälkeen ajattelin että käynnit Vantaan Loaded:lla taisi olla siinä.

Normaalisti jalkaprässissä ei sinällään ole mitään mikää ja itse näen jalkaprässin monipuolisena laitteena missä voi helposti pienillä tekniikka muutoksilla muuttaa sitä mihin kohtaan jalkoja jalkaprässi ottaa. On leveää ja kapeampaa otetta, sitten on kelkan yläosassa ja alaosassa otteet minkä lisäksi on vielä sitten enemmän hifistelynä jalkaterän kulman vaihtaminen. Näistä eri jalka-asennon otteista on monessa paikassa hyviä ja selviä kuvia sekä Youtube videoita.

Olen nyt huomannut kesälomasta alkaen jalkatreenien osalta että kun olen tehnyt yhden tai useamman kunnollisen sarjan niin eipä kyseiseen jalkatreeniin tarvitse oikeasti hirveästi muuta tehdä. Jalkatreenin ei tarvitse olla mitään viiden - kuuden liikkeen sitä tätä ja tota treenejä vaikkakin mitä useampia liikkeitä tekee niin sitä monipuolisempi treenistä tulee. Minulla menee siis yleisesti kyykyn tekemiseen puolesta toista tunnista kahteen tuntiin riippuen mihin ja millaisilla painoilla kyykkyä teen. Normaalisti tämän lisäksi tulee vielä tehtyä muita liikkeitä paitsi nyt tässä kesän aikana muutama jalkatreeni on jäänyt pelkkään kyykkyyn.

Perjantaina kun menin PTVGYM:lle tekemään maastaveto treeniä niin minulla taisi olla suunnitelma maastaveto treeniä. En kuitenkaan tiennyt päivän kuntoani kuin vasta treenin edetessä joten tuo suunnitelma oli vain tuollainen heitetty suunnitelma päähän. Kuitenkin tuosta alkuperäisestä "suunnitelmasta" väänsin sitten lopulta lopullisen suunnitelman treenin edetessä. Tällä kertaa käytin 25kg painoja alkupään lämmittelyissä kun viime aikoina olen suosinut 20kg kiekkoja. Tämä ihan sen takia että 25kg kiekkoja oli enemmän siinä lähellä saatavilla kun siinä vierressä oli toisia treenaajia.