Aerobisempaa jalkatreeniä

16.11.2016 - 12:06

Eilen oli kuumapäivä ja ajattelin mennä juoksemaan vasta myöhään illalla lämpötilan ollessa hieman viileämpi. Iltapäivällä kuitenkin päätin yhtäkkiä meneväni mielummin kuntosalille kuin juoksemaan helteeseen. Tuosta taas päätöksestä taas näki etten ole juoksija kun kuntosalitreeni meni edelle vaikka juoksemaan minun oli tarkoitus lähteä. Aamulla oli sitten taas vuorossa aamulenkki minkä suoritin aamupalan jälkeen hieman myöhemmin toisin kuin maanantaina ja tiistaina. Ensinnäkin olin paljon väsyneempi tänä aamuna sekä tein eilen jalkatreenin kuntosalilla. Vastaavasti kun siirsin aamulenkin tekemistä hieman myöhempään lämpötila oli ehtinyt jo nousta mutta matkan ollessa lyhyempi tämä ei vaikuttanut niin paljon.

Eilen kuntosalilla aloin tekemään jalkatreeniä samankaltaisella ohjelmalla mitä viime viikolla. Huomasin juuri kun kävin hieman tarkastamassa viime viikon tekemisiäni että olin unohtanut kirjoittaa treenini joten yritin sitä tuossa äsken muistella. Käytin muisteluun kirjoittamaani tekstiä apuna mutta ihan kaikkia painoja sekä määriä ei enään muistunut mieleen. Samalla huomasin että jätin eilen yhden liikkeen tekemättä. Sumo-kyykky käsipainoilla jäi eilen tekemättä vaikka yhdessä vaiheessa mietin sen tekemistä ja katsoin jo paikkaa missä sitä voisi tehdä. Jostain syystä se vain sitten unohtui mutta eipä tuo oli mitään uutta ainakaan minulle että jokin liike unohtuu tekemättä kun tekee uusia asioita.

Viime viikolla tein hack-kyykkyä 2-osaisena aluksi alhaalta puoliväliin jonka jälkeen ylhäältä puoliväliin. Eilen puolestaan kokeilen tehdä hack-kyykkyä 3-osaisena eli vielä kokonaisia toistoa  loppuun. Kun kaikkia osia tuli tehtyä kymmenentoistoa niin sarjan yhteismääräksi tuli 30 toistoa. Ja tietenkin tein näitä 3-osaisia sarjoja kolme. 3 x 30 eli 90 toistoa heti ensimmäiseen liikkeeseen ja tämän huomasin lopuissa liikkeissä. Jokaisen tehdyn sarjan jälkeen tuntui sykkeiden olevan korkealla suhteellisen helposti. Eilinen jalkatreeni ei ollut painoilla mitattaessa raskas vaikka treeni oli yleisesti raskas. Treeni painottuikin enemmän aerobisemman puolelle ja juuri nopea tempo sekä toistomäärät tekivät siitä raskaan.

Tänään aamulenkillä jaloissa tuintui monessa paikkaa että jalat eivät ole ihan 100% kunnossa. Tähän vaikutti varmasti eilinen jalkatreeni sekä juoksukilometrit alkavat pikkuhiljaa painamaan. Tämän johdosta ainakin loppuviikolle ajattelin vähentää ylimääräisiä juoksukilometrejä.

[[{"fid":"270","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"217","width":"331","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Jalkatreeni

  • Hack-kyykky 3-osainen 3x alhaalta puoliväliin x10 + ylhäältä puoliväliin x10 + kokonaisia x10 40kg
  • Askelnousu 4x10 50kg
  • Tasajalkahyppyjä 4x20 10kg
  • Askelkyykky - työntö 1x10 10kg, 3x10 20kg
  • Pohkeet seisten smith 3x20 140g

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

En nyt tiedä mikä Espoolaisiin koiran omistajiin on tullut tänä vuonna? Ehkä ihmisiä ei vain niin kuin yleisesti enää kiinnosta tai ihmiset eivät vain kiinnitä huomioita asioihin. Varsinkin tämän vuoden tammikuun - maaliskuun aikana olen nähnyt ihan hirveästi koiran paskaa tiellä kun tiellä. Espoo on ollut aikaisemmin siinä mielessä ihmeellinen kaupunki käydä lenkillä että koiran paskoja ei hirveästi ole tullut näkyviin. Kuitenkin tänä vuonna tuohon on tullut poikkeus.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.