Aamulla super selkätreeni ja illan treeni osui vain ristikkäistaljaan

16.11.2016 - 12:06

Eilen aloitin juoksukauden käymällä noin 5.6km lenkin ulkona. Pohdin pitkään missä olisin juossut eilen. Ulkona vai hallissa? En ollut vielä hakenut juoksukorttiin kertoja joten niitä olisi pitänyt ottaa samalla kuin olisin mennyt halliin juoksemaan. Pihalle kiinnosti mennä juoksemaan lämpilön vuoksi, mutta teiden kunto mietitytti. Tällä hetkellä kun pyörä / kävelytiet ovat liukkaita sekä sohjoisia riippuen lämpötilasta. Juuri nämä kelit ovat niitä juoksukelejä mitä vihaan, koska tällöin juokseminen on mitä on. Juokseminen ei ole tällöin rentoa ja askelluskin on erilaista johtuen onko liukas, sohjoa vai lunta. Tällöin ei voi vain keskittyä juoksemiseen vaan tarvitsee myös katsoa tietä enemmän sekä askelista tulee paikoin epätasaisia mikä tarkoittaa raskaampia askeleita. Tällöin myös jalat kokevat enemmän rasitusta ja jalkoihin tulee helpommin kipuja kuten eilen pohkeissa tuntui normaalia normaalia enemmän rasitusta.

Parin viikon tauon jälkeen lenkillä lähteminen oli arvuuttelua. Miten jaksan juosta ja millaisella vauhdilla? Kuinka salin tuplatreenit vaikuttavat sekä onko juoksukunto millainen? Paljon oli kysymysmerkkejä ilmassa ja siksi yritinkin lähteä liikkeelle rennosti ja suhteellisen rauhallisesti ettei ensimmäisen kilometerin jälkeistä zippausta tapahtuisi. Pitkän tauon jälkeen kun ensimmäinen kilometri voi tuntua todella helpolle, mutta toisen kilometrin jälkeen tilanne voikin olla täysin toinen. Eilenkin toisen kilometrin kohdalla aloin huomata pientä väsymystä verrattuna ensimmäiseen kilometriin. Tässä kohtaa aloinkin miettimään miten tulen jaksamaan lenkin loppuun.

Päätin juosta tällä kertaa ulkona ja katsoa tilannetta tulevia juoksuja ajatellen. Pari ensimmäistä kilometriä reitti oli parhaassa kunnossa koko reitiltä. Noin kolmen - neljän kilometrin kohdalla tarpoin noin kilometrin verran lumessa jonka aikana juokseminen oli raskasta jalkojen upottua lumeen. Viimeiset pari kilometriä olivat lenkin pahin ja huonoin osuus, koska tähän väliin osui reitin liukkaimmat kohdat. Pyörä / kävelytie oli liukas jossa ei hiekan hiekkaa ollut näkyvissä eli tietä ei ollut hiekotettu ollenkaan ja näin ollen jouduin hakemaan tieltä kohtia joissa pystyi edes jotenkin juoksemaan. Jouduin juoksemaan tien sivussa missä oli hiukan lunta ja sieltä löytyi näin ollen pitoa jalkojen alle mitä itse tiellä ei ollut ollenkaan. En tiedä olisiko edes nastalenkkarit auttanut tässä asiassa, mutta kun sellaisia ei ollut niin juokseminen oli haastavaa. Tämän lenkin jälkeen päätinkin juosta seuraavat juoksut hallissa, koska en viitsi mennä enään tielle luistelemaan. Lämpötilojen kun pitäisi olla nollan kummankin puolin niin liukkaat kelit tulevat jatkumaan.

[[{"fid":"332","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":304,"width":516,"class":"media-element file-default"}}]]

Aamutreeni selkä

Tänä aamuna minulla oli uusi tilanne aamutreeniä ajatellen. Olin käynyt eilen juoksemassa jonka seurauksena kroppa oli erilailla rasittunut. Huomasin heti aamulla alaselässä olevan jotain juoksun jäljiltä ja kun tänään oli selkäpäivä niin tämä ei luvannut hyvää. Yritin aamulla ennen treenin alkamista venytellä selkää, mutta jokaisen maastavedon jälkeen huomasin alaselässä pientä kipua. Kipu ei ollut paha eikä kestänyt pitkään, mutta jokaisen sarjan jälkeen pientä kipua alaselässä. Jokaisen sarjan jälkeen yritin jatkaa selän venyttelyä jotta sain tuon kivun tuntuman pois. Pieni kipu ei haitannut maastavedon tekemistä yhtään vaan huomasin tämän vain sarjojen jälkeen. Myöskään kipu ei pahentunut maastavedon jälkeen kun pystyin jatkamaan seuraavan liikkeen normaalisti.

Yritin miettiä tämän päivän treeniä kokonaisuutena miten tulisin sen suorittamaan. En oikein keksinyt mitään ennen aamutreeni joten aloin miettimään treenisuunnitelmaa aamutreenillä. Mietin aamulla liike kerrallaan ja sitä mitä voisin tehdä sitten iltatreenissä. Jotain ajatuksia tuli myös siitä mitä tulen tekemään illalla, mutta en aamulla joten tämä rajasi muutamia asioita aamutreenissä. Tykkään nykyään enenmmän vetää lonkalta treenejä kun tehdä suurempia suunnitelmia. Tällöin treeniä voi muokata kesken treenin väsymyksen, yleisen kulun mukaan sekä fiiliksen mukaan. Myöskin väen määrän mukaan katsoa mitä on milloinkin vapaana ettei odotteluun mene liikaa aikaa. Kiveen hakatuilla ohjelmilla on se ongelma, että jos jotkut painot / laitteet ovat varattuina niin tällöin aikaa menee odotteluun ja vielä kun kyseessä on tammikuu niin odottelua voi olla paljon edessä.

Yleisesti ottaen aamun treeni meni loistavasti. Viime viikkoiseen verrattuna maastavedon toistot nousivat kahdesta viiteen 180kg:lla. Tämä on suuri muutos, mutta kuvastaa myös minun maastavedon epätasaisuutta. Tietenkin viime viikolla oli ensimmäinen selkä aamutreeni sekä ensimmäinen aamulla tehty maastaveto, mutta laittaisin tämän siltikin maastavedon epätasaisuuteen. itse pidän omia maastaveto tuloksia epätasaisina, koska viikkojen välillä tapahtuvat paino ja sarja erot voivat olla suuria. Hyvän viikon jälkeen voi tulla surkea viikkoa ja huonon viikon jälkeen hyvä. Maastaveto liikkeenä on juuri se liike missä minulla on eniten tälläisiä muutoksia viikkojen välillä. Tosin siinäkin, että minulla oli nyt taustalla yksi aamulla tehty maastaveto auttoi tämän aamun tuloksia.

Selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x5, 140kg x5, 2x5 180kg
  • Kulmasoutu 60kg x10, 3x10 80kg
  • Yhden käden vaakasoutu 3x10 80kg
  • Ylätalja kapea 3x10 60kg

[[{"fid":"331","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Iltatreeni selkä

Illan treeniä varten minulla oli jotain visioita siinä mitä tulen tekemään ja loput mietin sen pohjalta mitä tein aamulla. Minun oli tarkoitus aloittaa ilatreeni t-soudulla, mutta kyseinen paikka oli juuri silloin varattuna ja näytti siltä ettei siihen pääse ihan heti. Tämän johdosta aloitin treenin sitten sillain kun olin suunnitellut sen jatkuvan t-soudun jälkeen. Alatalja supersarja ristikkäistaljassa viime viikkoiseen tapaan. Aluksi leveällä tankolla vastaotteella normaalia kahden käden tyyliä jonka jälkeen yhden käden alataljaa. Olen saanut nyt risikkäistaljassa alataljan tuntumaan todella hyvin selässä ja ensiviikolla pitänee varmaan kokeilla tehdä normaalia alataljaa jotta näkee tyylien eron selvemmin. Aamutreenissä normaalia alataljaa ja iltatreenissä ristikkäistaljassa tehtynä niin tällöin näkisi tyylien eroavaisuuksia paremmin. Tietenkin molempien tyylien jatkaminen on parhain ratkaisu mutta tietäisi paremmin mihin osiin kumpikin ottaa paremmin.

Tämän illan iltatreeni oli siinä mielessä ainutlaatuinen, että tein koko treenin ristikkäistaljassa. Kaikki viisi illan liikettä tuli siis tehtyä ristikkäistaljassa mikä on samalla ensimmäinen kerta kun olen tehnyt treenin samassa kohtaan. Toinen tälläinen paikka missä tämä voisi onnistua on vinopenkki, mutta en lähde tälläistä vain yrittämään sen takia, että se on mahdollista. Tämän päivän liikkeet vain sattuivat kaikki osumaan ristikkäistaljassa tehtynä.

Selkätreeni

  • Supersarja 3x Alatalja ristikkäistaljassa 80kg x20 + Yhden käden alatalja ristikkäistaljassa 40kg x20
  • Lat Rope Yankers 3x20 60kg
  • Yhden käden vipunosto takaolkapäille ristikkäistalja vinopenkkissä 3x20 10kg
  • Ristikkäistalja vedot ristiin 4x10 20kg

Eipä siihen mennyt taaskaan kovin kauaa aikaa kun oikeasti aloin kaipaamaan Vammalassa ja varsinkin Tampereella treenaamista. Tulin viime viikon lauantaina takaisin kahden viikon reissulta Vammalasta jolloin kävin tekemässä neljä treeniä myöskin Tampereen Loaded:lla. Ensimmäinen ilta Pitäjänmäen PTVGYM:llä meni hyvin kun näin pari tuttua pitkästä aikaa eikä mitään ihmeellisyyksiä ollut kun en käynyt wc:ssä. Lauantain oli muutenkin suhteellisen tyhjä eikä PTVGYM:llä ollut hirveästi treenaajia ja esimerkiksi vapaapaino alueet olivat aikalailla tyhjänä koko sen ajan mitä siellä olin.

Viime viikon sunnuntaina kävin tekemässä ensimmäisen pitkän "juoksulenkin" vuosiin kun juoksin noin 9.5km. Kyseinen juoksu oli minulle myöskin ensimmäinen sykealue 3 treeni kun nyt olen viimeisen neljän viikon aikana olen aktiivisesti tehnyt sykealue 2 treenejä. Tosin tuon viime viikon sunnuntain 9.5km "juoksulenkin" jälkeen tunsin kyllä että en ollut juossut aikoihin. Huomasin tämän niin kuntosalilla kuin myöskin lenkeillä joita tein ja siksi muutinkin muutaman sykealue 2 treenin ihan kävelyksi.

Viime viikon sunnuntaina suunnittelin juoksevani hieman pidemmän lenkin mitä olen nyt "juossut" muutaman viikon. Olin käynyt nyt "juoksemassa" kolmisen viikkoa sykealue 2 treenejä jotka olivat yleisesti noin 2.7km tai 3.5km sekä kerran kävin "juoksemassa" pidemmän 5km. Tuo 5km lenkki oli pitkästä aikaa ensimäinen 5km lenkki aikoihin ja samalla pisin lenkki mitä nyt olen edes juossut vuosiin. Jos olen edes käynyt juoksemassa niin tuo 5km on ollut pisin matka sitten ties koska ja jos nyt oikein muistan niin joskus kauan aikaa sitten kävin juoksemassa satunnaisen 10km lenkin.

Nyt on mennyt kolme viikkoa siitä kun kävin juoksemassa sunnuntai-iltana 2.7km lenkin minkä jälkeen aloitin heti maanantaina sykealue 2 "juoksu" treenit. Kaikki tämä lähti liikeelle ihan extemporeen sillä tuona sunnuntaina minun oli tarkoitus käydä normaalilla kävelylenkillä päivällä mutta en vain ehtinyt. Sitten illalla päätin että nyt on vain parempi käydä tekemässä se normaali kävelylenkki ettei nyt koko päivää tule oltua sisällä. Kuitenkin siinä jostain syystä sainkin päähän piston että mitä jos menisinkin juoksemaan?

No niin jatketaan hieman tätä ylipaino on ylivoimaa mikä video tuli tuossa koostettua heti seuraavalla viikolla ensimmäisestä ylipaino on ylivoimaa videosta. Nämä ovat siis peräkkäisiltä viikoilta olevat treenit eli kaksi viikkoa ja kuusi plus kuusi treeniä eli kaksitoista treeniä. Tämä uusi Ylipaino on ylivoimaa video on viikko sitten tehdyistä treeneistä ja täytyy kyllä sanoa että en muista yhtään mitään noista treeneistä ellen ala katsomaan itse tuota videota. Jotain hieman normaalimpaa tuli tehtyä, epäonnistumisiakin sekä sarjaennätyksiä jos oikein muistan?