Viikko alkoi aamulenkillä ja kuntosalitreenillä

16.11.2016 - 12:06

Viime viikon maanantain - keskiviikon treenit olivat loppujenlopuksi raskaat ja niistä palautumiseen meni muutama päivä. Kävin lenkillä torstaina sekä lauantaina ja kummallakin lenkillä tunsin kropassa alkuviikon treenit. Torstaina enemmän kuin lauantaina jolloin olin jo paremmin ehtinyt palautua. Sunnuntaina olin jo viimeistään täysin palautunut alkuviikon kuntosalitreeneistä sekä loppuviikon muutamasta lenkistä. Sunnuntaina pidin täyden välipäivän ilmaan minkäänlaista treeniä ja aloitin viikon aamulenkillä sekä illalla kuntosalitreeniltä.

Aamulla oli vuorossa kevyempi aamulenkki illalla olleen kuntosalitreenin vuoksi. Viime viikon torstain sekä lauantain lenkit olivat menneet ihan kevyesti vaikka kummatkin lenkit tuli vedettyä lumessa / "jäällä". Torstaina oli lauantaihin verrattuna parempi keli kun lauantaina sattui olemaan maassa enemmän lunta setä jäätä. Oli vaihteeksi ihan kiva juosta talvikelissä vaikka se teki lenkistä rastkaamman sekä muutenkin lenkkeily on erilaista silloin. Näillä parilla lenkillä sain vain hyvän kosketuksen lenkkeilyyn lumessa sekä jäällä. Odotin tänä aamuna aamulenkin menemän hieman kevyemmin mitä se loppujenlopuksi meni juuri loppuviikon lenkkien takia. Yritin säästellä aamulenkillä, mutta toisaalta en myöskään hidastellut tarkoituksella. En sitten tiedä kuinka paljon aamun lenkki vaikutti illan kuntosalitreenin.

En mielestäni käyttänyt hirveästi paukkuja aamulenkkiin eikä aamulenkki mielesäni tuntunut kuntosalille mentäessä, mutta muutaman liikkeen jälkeen aloin olemaan hieman toista mieltä. En ole vieläkään treenin loputtua varma aamulenkin vaikutusta tämän päivän kuntosalitreenin. Aloitin treenin ehkä hieman raskaasti, jonka takia lopputreenissä huomasin väsymystä tai sitten väsymys oli yhteistulos aamunlenkistä sekä raskaasta aloituksesta. Aloitin treenin hieman raskaalla aloituksella varmaankin juuri viime viikon treenien johdosta jolloin sain tehtyä liikkeet raskaammilla painoilla. Vaihdoin tänään myös vaihteeksi liikkeitä ja rinnalle sattui tulemaan pari raskasta liikettä. Tänään päivän ollessa maanantai myös kuntosalilla oli totuttuun tapaan paljon ihmisiä mikä tietenkin vaikutti liikkeiden valintaan, koska halusin treenata enkä odotella.

[[{"fid":"301","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Väen määrän takia varsinkin treenin alussa tuli hieman tehtyä liikkeitä / variaatioita mitä en olisi ajatellut. Treeni lähti "normaaliin" tapaan liikkeelle lattiapunnerruksella jonka jälkeen jatkoin samassa kohtaan olemista ranskalaisellapunnerruksen kera. Vinopenkkien ja penkkien ollessa varattuina päätin tehdä todella pitkästä aikaa ranskalaisenpunnerruksen maassa makaamalla. Otin liikkeeseen hieman vähemmän painoja kuin penkissä tehtynä ja näilläkin painoilla liike oli lopuksi raskas. Maassa tehdessä huomaa helposti kuinka tanko tulee aina epätasaisesti maahan aina toinen puoli ennen toista. Tehdessäni liikettä kympin painoilla jotka ovat suurempia painoja pienempi kokoisempia oli tarkkaa laskea tanko oikeaan paikkaan sillä liian lähelle laskettuna tanko olisi osunut otsaan.

Tein tänään myös pitkästä aikaa alavinopenkkiä mikä ei mennyt ihan niin hyvin kuin ajattelin. Alavinopenkkiin vaikutti paljon lattiapunnerrus ja siinä käyttämäni hieman suuremmat painot. Aloitin liikkeen tekemisen 80kg painoilla joilla jaksoin tehdä vain pari sarjaa jonka jälkeen laskin painoja parilla kympillä. Painonjen tiputuksen jälkeenkin viimeinen parikymppinen meni juuri ja juuri eli aloittaessa minulla oli liikaa painoja. Jälkeenpäin ajateltuna 70kg painot olisivat saattaneet olla täydellset kolmeen kahdenkymmenen toiston sarjaan. Alavinopenkin jälkeen vuorossa oli jälleen ojentajaliikkeet, mutta juuri vapaapaino / ristikkäistalja alueella oli paljon väkeä. Huonommalla ristikkäistaljalla oli tilaa joten tein pari ojentajaliikettä siinä. Huonommalla ristikkäistaljalla tarkoitan muuten hyvää ristikkäistaljaa, mutta painojen takia huonompaa laitetta. Painojen välitykset eivät mene 5kg tai 10kg välein vaan ihan jotenkin ihmeellisesti mihin kun vielä lisää sellaisen asian, että painot eivät vastaa oikeita painoja. Jos kyseisellä ristikkäistaljalla tekee noin 10kg tai 20kg:lla niin todellisuudessa painot ovat enemmän, mutta kuinka paljon? Sitä on mahdoton tietää, koska kukaan ei tiedä.

Päivän viimeistä liikettä en tehnyt pitkillä sarjoilla, koska sain peck-deckkiin auttajan joten sain tehtyä liikkeen pidoilla. Viimeksi olen tehnyt peck-deckiä pidoilla kesälomalla joten oli mukava tehdä vaihteeksi liikettä pidoilla. Muuten normaalia tekemistä, mutta pitää kädet edessä 5 sekuntia. Pidot muuttavat liikkeen ihan uudenlaiseksi, koska tällöin liikkeeseen saa todella hyvän tuntuman.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Lattiapunnerrus 3x20 32,5kg
  • Ranskalainenpunnerrus maaten maassa 3x20 27.5kg
  • Alavinopenkki 2x20 80kg 1x20 60kg
  • Kick-back 3x20 8.75kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa naru tuettuna vinopenkissä 3x20 21.25kg
  • Peck-deck 2x10 40kg 5s pidot

Maanantaina tuli aloitettua "jälleen" eräänlainen dieetti kokeilu mitä on nyt takana neljä päivää ja viides menossa. Käytännössä karistin hiilarit pois päivään kahdesta suurimmasta ateriasta ja korvasin hiilarin joko rasvoilla tai proteiinilla, mutta suurin muutos itselleni oli ottaa salaatit mukaan. En ole taas pitkään aikaan syönyt hirveästi mitään salaattia tai vihanneksia joten päätin ottaa ne mukaan päivän yhteen ateriaan mikä on ollut päivän viimeinen eli

Keskiviikon ajomatka Vammalaan oli liikaa alaselälle sillä kun nousin matkan päätteeksi autosta niin alaselkä oli ihan jumissa. Muutoin matkan aikana en huomannut mitään ihmeellistä, mutta heti kun nousin autosta niin huomasin selän olevan huonossa kunnossa. Näin ollen tiistain maastavedot tuntuivat lopulta alaselässä kunnolla vaikka luulin säästyneeni niistä. Huomasin kyllä jo 220kg viiden toiston sarjan jälkeen, että sarja otti alaselkään hieman sellaista

Sen pitäisi olla hyvä merkki kuntosalilla kun sarjan jälkeen joutuu menemään polvilleen maahan ja haukkaamaan happea. Näin kävi minulle itseasiassa maanantaina sekä tiistaina eli kahtena päivänä peräkkäin. Maanantaina jalkaprässissä yhden pidemmän sarjan jälkeen ja tiistaina maastavedossa 220kg painoilla tehdyn sarjan jälkeen. Periaatteessa tuon pitäisi olla hyvä merkki siitä, että treeni on mennyt perille. Toisaalta jos noin käy useasti niin se ei ole hyvä

Kuntosalilla kaikki on suhteellista mutta tämän viikon treenien osalta oma viikkoni oli ainakin suurimmaksi osaksi "chillailua" ja chättäilyä" kuin treenaamista. Oikeastaan tiistain olkapäätreeni ja keskiviikon jalkatreeni olivat viikon ainoat "kunnon" treenit ja maanantain rintatreeni, torstain selkätreeni ja perjantain käsitreeni olivat sitten sitä toista osastoa eli "chillailua" kuntosalilla. Ei siinä ettenkö olisi saanut treenejä osumaan oikeisiin

Tämä viikko on ollut treenien saralla hieman väsyneempää johtuen viime viikon treeneistä. Huomasin tämän jo oikeastaan sunnuntaina jolloin kävin tekemässä maastavetoa ja oikeastaan sitten maanantain rintatreeni todisti itselleni tämä asian. Oikeastaan tunsin tuon väsymyksen kropassa jo viime viikonloppuna mutta tuosta huolimatta en ole pitänyt vieläkään välipäivää vaikka ehkä olisi pitänyt. Toisaalta olen tottunut tähän ja osaan säädellä treenejä sen mukaan