Unen määrän vaikutus aamutreeneissä sekä loppuviikon treenit

16.11.2016 - 12:06

Olen muuttanut muutamia kertoja aamurutiineja ennen aamulla kuntosalille menoa varten. Nyt viimeaikoina tuntuu, että olen löytänyt paremman tavan lähestyä aamun kuntosalitreeniä. Hirveästi en ole muuttanut asioita siitä kun hieman yli vuosi sitten aloin käymään ensimmäistä kertaa aamulla tekemässä ihan kunnon kuntosalitreenin. Oikeastaan muutokset ovat olleet hienosäätöä ainakin aamupalan osalta. Herätyksen suhteen olen tehnyt välillä hieman erilaisia kokeiluja ja tämä nykyinen aikataulutus tuntuu olevan vain parempi.

Viime vuoden puolella ennen aamulla kuntosalille menoa heräsin hieman yli tunti ennen treenin alkamista. Tällöin yritin olla syönyt aamupalan tuntia ennen treenin alkua. Käytännössä taisin herätä 5.15 - 5.20 aikoihin jolloin olin kuntosalilla noin 6.30 aikoihin. Tästä se pikkuhiljaa muuttui siihen, että heräsin tuon tunnin ennen kuntosalille menoa eli 5.30. Ajattelin lopulta ettei tuolla vartilla tai kymmenellä minuutilla ollut mitään merkitystä ruuan sulamisen kanssa. Tällä aikataululla jatkoin myös tänä vuonna kun jatkoin aamulla kuntosalilla käymistä.

Oikeastaan Ruotsin reissusta sain lopulta sen rentouden mennä hieman myöhemmin kuntosalille aamulla joten tuon reissun jälkeen aloin heräämään 6.30 jolloin olin kuntosalille 7.30. Minulla oli alkuvuodesta suunnitelmissa herätä hieman myöhemmin ja mennä hieman myöhemmin kuntosalille, mutta keksin aina itselleni syitä miksi minun piti herätä vain aikaisin jotta pääsin kuntosalille aikaisin. Puolituntia ei saata kuullostaa niin paljolta, mutta olen tuon huomannut positiivisena asiana treenien kannalta.

Ennen sain yleensä nukuttua yleensä seitsemän - kuusi ja puolituntia ennen aamulla kuntosalille menoa, mutta nykyään tuo on ollut siinä seitsemän ja puolen tunnin - kadeksan tunnin välissä. Juuri aamuisin olen huomannut kuinka paljon virkeämmin olen herännyt kun olen saanut nukkua sen puolituntiakin enemmän. Tämä on myöskin saattanut näkyä positiivisina tuloksia kuntosalin puolella, mutta ainakin on auttanut siihen että kroppa on hieman virkeämpi.

Mielestäni aamulla kuntosalille menoa varten kannattaa hieman miettiä kuinka paljon nukkuu yön aikana sillä sen merkitys kuntosalitreeniin on merkittävä. Jos aamulla tekee aerobisemman treenin niin tällöin mielestäni syömisellä ei ole niinkään väliä, mutta nukkumisella on. Kyllä yön tai pari menee vielä jollain kuuden tunnin unilla, mutta pidemmän päälle tuo alkaa näkyä. Tuloksissa sekä yleisessä jaksamisessa. Siksi en suosittele kyllä aamutreenejä ellei ehdi nukkumaan vähintään seitsemää tuntia.

Perjantaiaamuna olkapäätreeni

Perjantaina oli vuorossa olkapäätreeni mitä olin nyt hieman yrittänyt siirtää pidemmälle ajankohdalle. Mietin myöskin sitä ratkaisua, että olisin jättänyt olkapäätreenin tältä viikolta väliin. Näin en kuitenkaan tehnyt sillä halusin kuitenkin tehdä olkapäätreenin. Miksi sitten olin venyttänyt olkapäätreeniä loppuviikolle oli yksinkertaisesti se, että olkapään kanssa on ollut viime viikon perjantain olkapäätreenin jälkeen pienempää häikkää. Ei mitään pahaa, mutta jotain ihmeellistä siellä on tuntunut. Tein kuitenkin viime viikon sunnuntaina olkapäätreenin jolloin muutamien liikkeiden aikana tunsin kipua. Tästä huolimatta jatkoin kyseiset liikkeet loppuun ja suoritin olkapäätreenin muutenkin loppuu. Tämän olkapäätreenin jälkeen aloin kyllä miettimään seuraavan olkapäätreenin olevan mahdollisimman myöhään tulevassa treeniviikossa.

Viime viikon lauantaista kivut ovat selvästi laskeneet ja sellainen ylimääräinen mitä siellä on nyt tuntunut niin sitä ei ole tuntunut siellä. Siitä huolimatta olen yrittänyt olkapäätä säästellä ihan sen takia, ettei se sama uusiutuisi mitä siellä olikin. Ajattelin aluksi hieman säästellä olkapäätreenissä ja tehdä sen jotenkin "kevyemmin", mutta en kuitenkaan päätynyt tähän ratkaisuun vaan aloitin olkapäätreenin tuttuun tyyliin pystypunnerruksella. Ajattelin aluksi tehdä yhden käden pystypunnerrusta pitkästä aikaa pitäen vapaata kättä penkillä ottaen tukea, mutta päädyinkin tekemään vipunoston tällä tyylillä. Pystypunnerrus tuli tehtyä ihan normaalilla tyylillä käsipainoilla ja vipunosto sivuille tuli tehtyä yhden käden tekniikalla. Varmaan ajattelin yhden käden pystypunnerruksen olevan hieman liian raskas liike kun jotenkin tietoisesti säästelin olkapäätä.

Yleisesti en huomannut muuten aamulla mitään ihmeellistä olkapäässä treenin aikana. Pystypunnerrus meni ihan normaalisti ja tämän ollessa treenin raskain liike niin totesin samalla olkapään kestävän tästä eteenpäin. Kun tekee pysypunnerruksen ensimmäisenä liikkeenä eikä silloin olkapäissä tunnu mitään ihmeellistä niin tämä on itselleni merkki siitä, että paikat kestävät treenata treenin loppuun.

Aamun olkapäätreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla
  • Yhden käden vipunosto sivulle käsipenkillä
  • Ristikkäistalja takaolkapäille
  • Facepull

Iltapäivällä rintatreeni kolmella "isolla" liikkeellä eli isoilla painoilla rintatreeniä

Iltapäivän rintatreeni oli toinen rintatreeni tälle viikolle. Viikon ensimmäinen rintatreeni oli hieman erilainen kun en tehnyt yhtään penkkiliikkeitä joten tämä perjantai-iltapäivän penkkipainotteinen rintatreeni oli vain hyvä asia. Sain täten monipuolisen rintatreenin jos ajattelee molempia treenejä yhteensä. Myöskin toistomäärät vaihteli näiden kahden rintatreenin välillä. Tällä kertaa tuli käytettyä lähes poikkeuksetta kuuden toiston sarjoja ja pari ykköstä kun torstaiaamuna tuli tehtyä kuuden - kymmenen toiston sarjoja.

Sain tällä kertaa nostettua pari kertaa 160kg yhden kerran mitä myös hain. Halusin taas jostain syystä kokeileman päivän maksimia ja päädyin lopulta nostamaan pari kertaa kerran 160kg. En nyt tiedä onko tälläisessä niinkään järkeä vai pitäisikö minun vain keskittyä saamaan pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tällä tavalla vain kun kokeilen välillä nostaa päivän ykkösiä niin totun kuitenkin isompaan rautaan mikä saattaa kuitenkin jossain tapauksessa auttaa sarjojen kannalta. Tietenkin päivän ykkösiä nostaessa voimavarat tippuvat minkä johdosta sarjojen tekeminen on raskaampaa kuin ilman päivän ykkösiä. Voikin olla, että tälläiset ykkösien katsomiset jäävät toistaiseksi sivuun ja keskitynkin vain sarjojen tekemiseen.

Penkin jälkeen tuli tehtyä vinopenkki smith-laitteessa missä tein itselleni juuri niin isoilla painoilla, että sain nostettua sen juuri ja juuri kuusi kertaa per sarja. Hieman tarvitsin apua viimeiseen nostoon ja sitten kun huomasin tarvitsevani hieman enemmän niin laskin hieman painoja. Ettei lyhyt sarja nyt päätynyt ihan pakkotoistoiksi tekemiseksi. En kuitenkaan tällä kertaa halunnut käyttää pakkotoistoja. Vinopenkin jälkeen tuli vielä tehtyä rintaprässiä kuten torstaiaamunakin ja ihan samalla tavalla. Pakka täyteen ja kymmenen toiston sarjoja. Laitteeseen kun ei enempää painoja saa.

Iltapäivän rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki smith
  • Rintaprässi

Lauantaina maastavetotreeni

Minun alkuperäinen suunnitelma oli pitää viikonloppu ihan treenivapaana, mutta jostain syystä se taaskin epäonnistui. Päädyin perjantaina suunnittelemaan lauantaille maastavetotreeniä minkä kävin sitten myös suorittamassa. Yleensä olen näitä maastavetotreenejä tehnyt aamuisin aamutreeninä, mutta tällä kertaa tein sen lauantai-iltapäivänä. Muutoin treeni oli käytännössä identtinen aamuun. Treeni kesti sen puolituntia ja tällä kertaa keskityin tekemään minulle isoilla painoilla yhden - kolmen toiston "sarjoja". Painot millä lopulta tein näitä "sarjoja" oli 180kg, 200kg sekä 210kg. Yritin 230kg painoja, mutta ne eivät nousseet paljoakaan maasta.

Dieettiti varmasti vaikuttaa kun syön kuitenkin vähän. En vain tätä asiaa ikinä treenin aikana mieti vaan yritän aina tehdä samalla kaavalla millä aina aikaisemmin. Tämä vain tarkoittaa sitä, että olen treeneihin pettynyt treenin aikana kun "normaalit" painot eivät vain tunnu nousevan. En vain ajattele sitä, että raudan nostaminen ei ole ihan samanlaista alle 100kg kuin esimerkiksi 110kg painoisena. En vain ota ikinä tätä asiaa huomioon kun yritän nostaa ja tehdä treeniä. Ajattelen treenin vain menevän huonosti kun en saa rautoja nousemaan mitkä olen kuitenkin saanut nousemaan.

Maastavetotreeni

  • Maastaveto

Keskiviikkona palasin kuntosalille puolentoista viikon tauon jälkeen jalkatreenin parissa, torstaina kävin tekemässä rintatreenin ja nyt eilen perjantaina kävin tekemässä ensimmäisen treenin Pitäjänmäen PTVGYM:llä maastaveto treenillä. Viime viikolla oli vuosittainen etäviikko reissu töissä kun olimme jälleen kerran Pyhtäällä mökillä ja sieltä reissulta sitten tuli pieni kröhä mukanani. Tämän johdosta päätin etten mene treenaamaan maanantaina enkä tiistaina vaan katson tilanteen keskiviikkona.

Eilen keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa kuntosalilla puoleen toista viikkoon ja tietenkin jalkatreenillä kun oli keskiviikko. Keskiviikkoisin olen tehnyt viikon ensimmäisen jalkatreenin ja nytkin päätin etten lähde muuttamaan ainakaan toistaiseksi treenien päiviä keskenään vaikka sitäkin hieman pitäisi optimoida. Meillä oli töistä viime viikolla vuosittainen etäviikko ja olimme nyt neljättä vuotta peräkkäin Pyhtäällä mökillä. Kyseinen viikko on ollut minulle jo vuosia vuoden lähes ainoita tietoisia treenitaukoja ja tehnyt vain oikeasti hyvää niin henkisesti kuin fyysisesti.

Mitä tehdä kun treeni ei kulje tai treeni kulkee samaa kaavoja pitkin treenistä toiseen? Tätä asiaa olen joutunut itseltäni kysymään liian monta kertaa vuosien saatossa. Onneksi nykyään osaan reagoida siihen oikeammalla tavalla kuin ennen. Täytyy kyllä sanoa että kokemus on auttanut asiaa monessa suhteessa sillä vuosien varrella on tullut tehtyä liian usein niitä huonoja ratkaisuja eikä parempia. Huonojen ratkaisujen seuraukset eivät ole kuitenkaan ollut omassa tapauksessani loukkaantumiset mitä ne voisi pahimmassa tapauksessa olla. Itse olen vain hieman liian useasti hakannut päätä seinään hieman liian kauan kun olen ajatellut että kyllä se kurssi tästä muuttuu.

Kyykky on mennyt viime aikoina heikommin omasta mielestäni kuin mitä se tuossa tovin meni. No ei siinä niin on mennyt kyllä kaikki muutkin liikkeet minkä johdosta pidin myös kevyemmän viikon pari kolme viikkoa sitten. Kuitenkin tuon kevyemmän viikon jälkeen kaikki suuremmat liikkeet ovat ottaneet aikaa että kroppa on taas tottunut suurempiin painoihin tai pidempiin sarjoihin hieman suuremmilla painoilla. Näin kävi maastavedossa missä pidin parin viikon tauon minkä jälkeen ensimmäinen treeni oli hakemista niin henkisesti kuin fyysisesti mutta jo toinen treeni meni todella hyvin.

Eilen perjantaina oli taas vuorossa maastaveto treeni PTVGYM:llä kun viime viikolla kyseinen treeni oli poikkeuksellisesti lauantaina. Viime viikon lauantaina tein maastavetoa ensimmäistä kertaa pariin viikkoon ja huomasin sen niin fyysisesti kuin henkisesti. Pidin maastavedosta ihan tietoisen tauon sillä olin jo pidempään tuntenut jotain alaselässä tai yläpakarassa mikä varsinkin maastavedossa huomasi niin sen jälkeen kuin sitä tehdessä.