Tuplatreeni viikko päätökseen aamutreenillä ja iltatreenillä

16.11.2016 - 12:06

Olin tänään aamutreenin jälkeen jo aika puhki. Tulin ajatelleeksi onko tuleva iltatreeni liikaa tai sitten väsynyt käynti kuntosalilla. Olin jo eilen illalla iltatreenin jälkeen väsynyt ja nukkuun tarvitsi mennä jo 22 aikoihin. Aamulla olin tietenkin väsynyt, mutta kuten nyt yleisesti sain jälleen tehtyä aamutreenin hyvin enkä tuntenut treenatessa väsymystä. Tämän väsymyksen seurauksena aloin miettimään keskiviikko aamun aerobista treeniä. Lähinnä siltä kannalta, että oliko se liikaa tälle viikolle? Toinen asia on vain se, että tämän viikon treenit ovat olleet yleisesti vain raskaita ja kroppa on näin ollen väsynyt. Viime viikolla oli kyllä väliviikko tuplatreeneistä enkä mielestäni sitä ennen kolmella aikaisemmalla viikolla huomannut ihan samanlaista väsymystä. Olen kyllä sillä kannalla, että tuo keskiviikon aamutreeni saattoi olla juuri hieman liikaa tai sitten se oli liian raskas ja aamutreenin olisi pitänyt olla tällöin kevyempi. Voi olla, että käyn jälleen keskiviikkona tekemässä aamutreenin kuntosalilla, mutta tällöin tarkoitus on tehdä kevyempi arobinen treeni eikä mitään 30 minuutin mäkiohjelmaa korotetulla vastuksella kuntopyörällä.

Aamutreeni kädet

Päätin tehdä tänään liikkeet aamulla kaksi hauisliikettä ja kolme ojentajaliikettä ja illalla toisinpäin. Tämä tarkoitti melkein sitä, että minun piti aloittaa aamutreeni ojentajaliikkeellä, koska mielestäni kaksi lihasryhmää ja 3 + 2 liikettä on parempi tehdä vuorotellen. Yleisesti tykkään tehdä liikkeitä kahden lihasryhmän päivänä vuorotellen jolloin periaatteessa saa paremmin lepoa seuraavaan liikkeeseen. Vaikka tykkään tehdä lihasryhmien liikkeitä vuoroitellen niin aika usein teen silti välillä pari liikettä putkeen samaa lihasryhmää. Olen aina käyttänyt vuorottelua ainakin jollain tapaa, mutta nykyään enemmän. Aikaisemmin tein yleensä pari liikettä yhtä lihasryhmää jonka jälkeen tein pari liikettä tai jopa kaikki liikkeet toista lihasryhmää jonka jälkeen palasin taas aloittamaani lihasryhmään. Tänään liikkeet menivät ihan vuoroitellen ojentaja, hauis, ojentaja, hauis ja ojentaja. Sama jatkui illalla, mutta käänteisenä liikemäärien mennessä toisinpäin.

Aamulla ihmettelin yhden tyypin aamutreeniä tai pikemminkin sitä miksi hän treenasi sillain kun hän treenasi. Hän meinaan teki ainakin kahta liikettä toispuoleisesti eli vain toisella puolella painot. Ainakin hän teki penkkiä siten, että toisella puolella oli 5kg paino ja toisella puolella ei mitään. Samanlailla hän teki myös ranskailaistapunnerrusta painon ollessa 2,5kg. En sitten katsellut ihan niin paljon vaihtoiko hän painon puolta sarjan välissä vai tekiköhän vain yksinpäin tätä, Samoin en nyt kiinnittänyt huomioon myöskään siihen, että oliko painot kummassakin liikkeessä samalla puolella. En ole ikinä törmännyt vastaavaan tapaan treenata enkä edes tiedä miksi hän näin teki. Mielestäni toispuoleisessa treenissä saa vain kropan rikottua eikä treenillä ole merkitystä. Kroppahan siinä enemmän kärsii kun tekee toispuoleisia liikkeitä, koska tekeminen ei ole tasapainoista kun paino keskittyy toiselle puolelle. En myöskään keksinyt mitä järkeä toispuoleisessa liikkeen tekemisessä on?

Hauis- & ojentajatreeni

  • Dippi 20kg lisäpaino 3x10
  • Tripla hauis istuen 3x 15kg normaali vastaote x8, normaalilla tyylillä hitaat alasviennit x4 sekä hammer ylös normaali alas x6
  • Ranskalainenpunnerrus istuen 3x10 42,5kg
  • Yhden käden hauis ristikkäistaljassa 3x10 13.75kg
  • Ojentajapunnerrus päänyli 3s alasvienti 3x10 25kg

[[{"fid":"343","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Iltatreeni kädet

Se oli pari viikkoa sitten kun salilla yksi tyyppi teki ristikkäistaljassa ja kävin häneltä sitten kysymyssä onko sinulla paljon jäljellä. Vastaan tuli jälleen henkilö jolta piti hieman uudestaan kysyä kuinka kauan sinulla kestää. En oikein tajua sitä miksi vastausta ei voi sanoa suoraan kun kysyy vaan hieman kun sitä ei haluttaisi vastata. Pienen mietinnän jälkeen hän vastasi, että minulla menee tässä joku 15 - 20 minuuttia eli hän varasi koko ristikkäistaljan 20 minuutiksi kun siinä välissä ei voinut tehdä kun hän teki pienillä tauoilla. Mielesäni tuo menee jo yli että varaa riskikkäistaljan 20 minuutiksi sillain, että toiset ei voi tehdä siinä välissä mitään. Sama on tullut vastaan joskus vapaalla tangolla jossa olen saanut vastaukseksi 20 - 30 minuuttia. Tuollaiset ajat ovat mielestäni liikaa kun koko treeniä ei tarvitse tehdä yhdessä paikassa siten, että muut eivät pääse sinä aikana siihen. Itse olen tehnyt maksimissaan pari liikettä putkeen joskus kolme penkillä, mutta yleensä aina hieman katson tilannetta liikkeiden välissä olisiko siihen mahdollisesti tulossa joku. Tietenkään en voi tietää olisiko siihen tulossa joku kun ketään ei yleensä uskalla tulla mitään kysymään, mutta jos joku tulee kysymään paljonko minulla on jäljellä niin tällöin saatan jättää mahdollisen seuraavan liikkeen tekemättä. Itse en halua varailla kaikkia paikkoja itselleni.

Tämä 20 minuutin varaus ristitaljaan henkilö teki pari viikkoa sitten varmaan koko treeninsä siinä kun erilaisia liikkeitä hän siinä näytti tekevän. Ollessani tänään illalla kuntosalilla huomasin juuri tämän tyypin salilla joten osasin nyt ennakoida sen verran, että yritin mennä mahdollisimman nopeasti tekemään ristikkäistaljaa tarvittavan / tarvittavat liikkeet. Tänään ollessa käsipäivä niin ristikkäistaljaa tarvitsee hyvin todennäköisesti. Ohan salilla myös muita ristikkäistaljoja joista toinen on surkea sinällään vaikka sillä voikin tehdä hyvin jotain liikkeitä missä tarvitsee säätää taljojen korkeuksia. Toinen ristikkäistalja on toisessa kerroksessa ja se on yleensä varattuna useammin. Kun olin itse tehnyt ristikkäistaljassa tarvittavan liikkeen niin melkein pian tämän jälkeen tämä kyseinen henkilö tulikin jo ristikkäistaljaa valloittamaan, mutta hän ei huomannutkaan heti toisen puolen olleen varattuna kunhan oli jo melkein aloittamassa liikkeen tekemistä. Eli kamalalla kiireellä vain varaamaan itselleen laitetta.

Tänään ja muutenkin yleiseti huomaa kyllä että kuntosalilla on erilaista räpeltäjää ja säätäjää. En edes itse osaa sanoa kumpaan itse kuuluun noista vaihtoehdoista. Kuntosali on vain treenipaikkana sellainen, että siellä tulee vastaan milloin mitäkin ja siihen pitää vain yrittää tottua. Välillä se voi olla vaikeampaa jolloin itseltä voi lähteä treenifiilis tai jopa kuntosalinkin vaihtaminen voi käydä mielessä. Paras tapahan on olla suhtautumata muihin ja tehdä vain se oma juttu. Tämä on tietenkin hieman vaikeaa sillä sarjojen välillä on pidettävä taukoa eikä tyhjää seinääkään viitsi katsella. Enhän siellä kuitenkaan ketään niinkään tuijottele tai vahtaa, mutta kyllä yleisesti tulee kuitenkin katseltua mitä muut siellä tekevät. Ihan vain sen takia, että jos vaikka oppisi itse jotain uutta. Välillä olen nähnyt jonkun tekevän jotain mitä itse ei ole tehnyt ja tälläin on löytänyt uuden liikkeen. Tämä tapa on ollut minulle vai aika kehno jo pidempään ja tämän takia olenkin joutunut etsimään uusia asioita Youtubesta, Instagramista ja yleisesti internetistä.

Hauis- & ojentajatreeni

  • Hauiskääntö z-tanko 47,5kg x10, 2x10 52,5kg
  • Ojentajapunnerrus tuettu naru 60kg x10, 2x10 70kg
  • Supersarja 3x10 hauiskääntö vastaote 15kg + hammer 15kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus päänyli 7,5kg x10, 2x10 15kg, 10kg x10
  • Keskitetty hauiskääntö 3x10 15kg

Tein sen viimein. Kävin aamulla kehonkoostumusmittauksessa jossa minun on ollut tarkoitus käydä jo parin vuoden ajan. Olen aikoinaan kerran syyskuussa 2015 käynyt kehonkoostumusmittauksessa. Olen siis alkanut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja aluksi sain aikaiseksi aloitta hieronnassa käynnin minkä lisäksi kävin nyt parin viikon sisään hieronnan aloittamisen jälkeen kehonkoostumusmittauksessa. Maanantaina tuli käytyä hieronnassa nyt toista kertaa parin viikon

Kävin viime viikolla hieronnassa ensimmäistä kertaa sitten helmikuun. Minulla oli ollut päänsärkyä ja huimausta viikon verran ja jotain oli tehtävä. Heti alkuun kun huomasin päänsärkyä ja huimausta otin yhteyttä lääkäriin ja sieltä sain vastauksena nämä perus asiat. Huomasin kuitenkin viikon jälkeen, että päänsärkyä ja huimausta jatkui mutta oli kuitenkin vähentynyt siitä mistä se alkoi. Mietin jo lääkäriin menemistä mutta päädyin varaamaan ajan hierontaan heti

Perjantaina tuli kokeiltua ihan puskista tehdä noin omalla painoilla pysäytyspenkissä niin monta toistoa kuin tulee. En tiedä mistä tuo tuli yhtäkkiä päähän mieleen kun olen muutoinkin tehnyt vain 5, 7, 8 ja 10 toiston sarjoja eri painoilla. En ole tehnyt edes hirveästi 10 toiston sarjoja viimeaikoina vaan valtaosa sarjoista on 5 tai 7 toiston sarjoja. Kuitenkin pysäytystekniikka on ollut se tekniikka mitä olen vallan käyttänyt penkissä viimeisien kuukausien

Olen tässä jo pidempään treenannut normaalin penkin käyttäen pysäytystekniikkaa minkä olen sitten siirtänyt enemmän tai vähemmän myös vinopenkin ja pystypunnerruksen puolelle. Pysäytystekniikkaa olen käyttänyt varmaan eniten normaalissa penkissä kaikista liikkeistä ja huomannut sen parantavan omaa penkkaamistani. Kun käytän pysätystekniikkaa nii käytän pienempiä painoja kuin mitä normaalisti käyttäisin sillä haluan pitää tekniikan kasassa, en halua hötkyillä ja

Aloitin heti kesäloman jälkeen jälleen kerran dieettiprojektin mitä on nyt takana nelisen viikkoa. Kesäloman aikana päähän tuli ajatus aloittaa jälleen kerran dieetti mutta tällä kertaa eri tavalla kuin viimeksi. Viime vuoden loppupuolella kun pidin 10 viikon dieetin niin aloitin sen kaikki tai ei mitään mentaalitentilla heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Karsin heti alussa syömisen todella alhaiseksi minkä lisäksi tein maanantaista - perjantaihin