Toinen hyvä treeniputkeen kun olen saanut tarpeeksi lepoa

16.11.2016 - 12:06

Olin eilen illalla treenin jälkeen ihan puhki, mutta aamulla en huomannut eilistä treeniä tai väsymystä enään. Tähän myös vaikutti se, että nukuin vähän yli kahdeksan tuntia. Minun mielestäni juuri kahdeksan tuntia tai yli oli hyvä unimäärä lepäämiseen. Seitsemän tuntia ei pakolla riitä, mutta se on paljon parempi kuin kuusi. Enemmän on parempi varsinkin jos aamulla on vuorossa aamutreeni sillä esim kuuden tunnin unilla aamutreenin tekeminen on raskasta saati edellisenä iltana treeni kuuden tunnin unet. Aamutreeni myös vaikeuttaa unen määrää, koskas yleensä silloin pitää herätä normaalia aikaisemmin. Esimerkiksi kun menulla ei ollut melkein kahteenviikkoon aamutreenejä sain joko enemmän tai mentyä vähän myöhemmin nukkumaan. Jos on treenaamassa aamulla niin silloin tarvitsee nukkua vähintään seitsemän tuntia jotta treenistä edes tulee jotain. Levon jäädessä vähäiseksi kroppa on kokoajan väsynyt niin sitä kautta tulokset tippuvat, vammoja voi tulla sekä se ei tee yleisestikkään hyvää. Vaikka kuntoni ei ole vielä ihan 100% olen saanut tarpeeksi lepoa joten treenit ovat menneet sen puolesta hyvin.

[video:http://www.youtube.com/watch?v=syl5Fvwrm2U]

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla 1x10 20kg, 3x10 40kg
  • Vipunosto eteen istuen 3x10 15kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3x10 17,5kg
  • Hauiskääntö maaten alataljassa 3x10 50kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 1x10 20kg, 2x10 15kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3x10 37,5kg
  • Vipunosto sivulle (jalat yhdessä) 3x10 12,5kg
  • Vipunostot takaolkapäille 3x10 7,5kg

Eilen tuli tehtyä penkissä kaksi 120kg sekä 130kg:n tai kolme 140kg:n sarjaennätystä. Ainakin 120kg:n 25 toistoa sekä siihen perään 130kg painoilla 20 toistoa on uudet sarjaennätykset kyseisiin painoihin. Noiden sarjojen jälkeen lähdin vielä hakemaan 15:sta toistoa 140kg painoilla mutta jaksoin tehdä vain 12 toistoa. En ole varma onko tuo 12 ennätys vai ei sillä en muista olenko tehnyt 140kg painoilla "vain" kymmenen toiston sarjoja maksimissaan. No joka

Tämän viikon keskiviikkona tein extempore käynnin Tampereen Loaded Gym:lle tehden selkätreenin. Nyt kun minulla on 10-kerran kortti Loaded Gym:lle niin extempore käynnit ovat helpompia kuin ostamalla aina kertakäynnin. 10-kerran kortti on voimassa puoli vuotta eikä minulla ole sen parempia suunnitelmia käyttää kortista käyntejä niin ne tulevat olemaan juurikin extemporeita. Kesälle minulle on tiedossa yhdestä kahteen käyntiä joten tuolloin minulla pitää olla

Kirjoitin tuossa jo käyneeni viime sunnuntaina Tampereen Loaded Gym:llä, mutta en niiinkään kirjoittanut mitä tarkalleen ottaen tein. Kirjoitin kyllä, että tein jalkatreenin ja aloitin sen etureisilaitteella sekä jalkaprässillä mutta en tärkeintä asiaa. Viime sunnuntain tärkein asia oli itselleni kyykyn tekeminen ketjuilla ja se, että kyseessä oli ensimmäinen kerta Loaded Gym:llä kun kyykkäsin ketjuilla. Olen käyttänyt kahdesti ketjuja Loaded Gym:llä mutta

Eilen kävin viidennen kerran Loaded Gymillä Tampereella, mutta Vantaan Loaded Gym Experience:llä en ole vielä käynyt kertaakaan. Ensinnäkin en oikein Vantaalle halua mennä ja sinne tulee muutoinkin matkaa sekä Vantaan Loaded Gym:llä ei ole vielä Arsenalin laitteita. Näin ollen kun minulla on mahdollisuus käydä Tampereen alkuperäisellä Loaded Gym:llä niin käyn siellä mielummin koska siellä on kuitenkin enemmän laitteita. Hankin Pitäjänmäen PTVGYM:lle 10-kerran

Hommasin joku kuusi viikkoa sitten 10-kerran kortin PTVGYM Pitäjänmäelle jossa aloin käymään sitten sitä seuraavalla viikolla. Kävin PTVGYM Pitäjänmäellä treenaamassa pari kertaa viikossa viiden viikon ajan minkä johdosta kirjoitin viimeksi PTVGYM Pitäjänmäki kokemuksia kun minulle tuli taakse kymmenen treeniä viidessä viikossa. Tuossa välissä tuli kirjoitettua ketjuilla treenaamisesta aka "ketju fetissi" PTVGYM:llä kun käytännössä jokaisessa treenissä tulin