Tänään oli se päivä kun kaikki muuttui taas normaaliksi

16.11.2016 - 12:06

Palasin tänään kuntosalille yli viikon tauon jälkeen jonka aikana olin kipeä. Minulla oli koko alkuviikon polte päästä treenaamaan ja tänään päätin aloittaa treenaamisen vaikka kunto ei ole ihan vielä 100%. Juoksemisen aloitan vasta ensiviikolla, mutta tällä viikolla menen vielä huomenna ja sunnuntaina kuntosalille. Kamala halu treenata + kunto ei 100% on huono yhdistelmä lähteä treenaamaan ja se tuli tänään taas huomattua. Kun aloitin treenin niin en oikein ajatellut mitään ihmeellisiä vaan aloitin treenin kovaa ja vedin tämän jälkeen kropan mukaan. Minulla oli tänään selkäpäivä ja aloitin treenin "selän murskaajalla" eli maastaveto + good morning supersarjana. Laitoin normi painot mitä olen kyseisessä seteissä käyttänyt eli maastavetoon 130kg ja good morningiin 60kg. Tein vielä tänään maastavedossa kympin sarjoja kun yleensä olen tehnyt jotain kuuden - kahdeksan väliltä. Olin tänään maastavetojen jälkeen suhteellisen puhki, mutta muuten supersetti meni hyvin. Tämän jälkeen tein loput shotgun row:n sekä ylä- & alatajalan "vähän" kevyemmin ja lähinnä tunnustelin kropan kestoa.

Kun olen puhunut monta kertaa supersarjoista niin supersarja tarkoittaa kun kaksi samaa lihasryhmää koskevaa liikettä tehdään peräkkäin ilman taukoa. Yhteen aikaan en tehnyt paljoakaan näitä supersarjoja kun taas jossain vaiheessa tein tiettyjä liikkeitä supereina sekä tämän vuoden puolella olen lisännyt supersarjoa. Jos on tekemässä supersarjoja niin suosittelen tekemään niitä yhden per treeni, koska muuten se alkaa menemään yli. Olen koittanut tehdä tänä vuonna yhden treenin kokonaan supereina ja se oli raskas treeni. En osaa sanoa montako supersarjaa kannattaa tehdä viikossa, mutta tässä ei taita olla mitään maksimi suositusta viikko tasolla. Minun suositukseni on tehdä supersarjoja aina silloin tällöin, maksimissaan yksi supersarja per treeni ja maksimissaan joku 2 supersarjaa viikossa. Supersarjojen teossa kannattaa tehdä normaalia pienemmillä painoilla vaikka olisit tekemässä melkein mitä tahansa, koska ainakin kolmen sarjan tekeminen supereina on jo muutenkin raskasta.

Laitetaan loppuun vielä hyvää treeni musiikkia eli uusi bongaus meikäläisen soittolistalle minkä löysin.

[video:http://www.youtube.com/watch?v=o3jT7tdzxc8]

Selkätreeni

  • Supersarja maastaveto 3x10 130kg + good morning 3x10 60kg
  • Shotgun row 3x10 16.25kg
  • Alatalja 3x10 70kg
  • Ylätalja taakse 3x10 60kg

Loman jälkeen paluu arkeen on tapahtunut mielestäni paremmin kuin viime vuonna siis yleisellä tasolla kuin treenien osalta. Minulla oli viime vuonna jotain vaikeuksia sopeutua normaaleihin rytmeihin ainakin siis ajallisesti. Kun lomalla oli tottunut treenaamaan aikaisemmin mitä normaalisti niin aluksi tuntui oudolta mennä myöhemmin kuntosalille. Lähinnä varmaan sen takia ettei töiden ja kuntosalille menemisen välissä ollut niinkään ihmeellistä tekemistä. Sitä

Viimeinen lomaviikko menossa ja treenien osalta täytyy sanoa, että loma on mennyt sen osalta hyvin. Minulla ei ollut mitään tavoitteita tai suunnitelmia miten tekisin treenit tämän kesäloman osalta mutta sen tiesin, että tulen treenaamaan ihan normaalisti. Tämän vuoden kesäloman ajankohta ja suunnitelmat menivät putkiremontin takia näin miten meni. Halusin pitää kesäloman ensimmäisen täyden kuun putkiremontista sillä en halunnut käyttää lomaa putkiremonttiin

Totutteleminen treeneihin loman aikan näytti vievän muutaman päivän sillä keskiviikkona sain tehtyä kyykyssä eräänlaisen ennätyksen. Sain kyykättyä 180kg painoilla seitsemän toistoa minkä lopulta onnistuin tekemään kolme kertaa. Aikaisempi toistomäärä ennätys 180kg painoilla oli viisi toistoa. Eräällä tapaa tämä oli hieman odotettavissa sillä olen saanut nostettua kyykyn ennätystä pikkuhiljaa 230kg painoihin niin sen pitäisi näkyä myöskin sarjapainoissa tai

Tiistaina oli vuorossa rinta päivä ja penkki missä sainkin tehtyä 200kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa. Nämä sarjat tuli tehtyä slingshottia käyttäen millä olen käytännössä tehnyt penkin viimeisen kolmen neljän kuukauden aikana. Poikkeuksetta kaikki yli 140kg nostot ja sarjat olen tehnyt slingshottia käyttäen. Syitä on käytännössä yksi mutta oikeastaan kaksi. Käyttämällä penkissä slingshottia saat tehtyä enemmän toistoja sekä tekeminen on muutoinkin

Parin viime viikon aikana maastaveto oli mennyt hieman paremmin. Pari viikkoa sitten sain 250kg painoilla viiden toiston sarjan ja viime viikolla aluksi 240kg painoilla neljä toistoa mitä seurasi 250kg painoilla kolme toistoa. Tältä pohjalta lähdinkin hakemaan maananantaina 260kg painoilla kolmea toistoa tai vähintään kahta, mutta sainkin vain yhden hikisen toiston. Tämä toisto oli todella raskas eikä ollut mitenkään parin viime viikon tuloksien kanssa