Tämän viikon treeniviikosta ja Pirates of the Caribbean & Street Gastro sandwichit

18.06.2017 - 13:35

Kuntosalilla kaikki on suhteellista mutta tämän viikon treenien osalta oma viikkoni oli ainakin suurimmaksi osaksi "chillailua" ja chättäilyä" kuin treenaamista. Oikeastaan tiistain olkapäätreeni ja keskiviikon jalkatreeni olivat viikon ainoat "kunnon" treenit ja maanantain rintatreeni, torstain selkätreeni ja perjantain käsitreeni olivat sitten sitä toista osastoa eli "chillailua" kuntosalilla. Ei siinä ettenkö olisi saanut treenejä osumaan oikeisiin paikkoihin mutta se intensiivisyys ja tyyli treenata oli ihan erilaista kuten esimerkiksi viime viikolla. Tämän viikon treeneillä ja viime viikon treeneillä ei ollut käytännössä yhtään samanlaisuuksia millään mittarilla mikä oli toisaalta ihan hyvä sillä toista tuonkaltaista viikkoa en olisi kyllä itsekkään pystynyt toteuttamaan.

Kaikki on kuitenkin suhteellista joten vaikka omasta mielestäni treenit olivat mitä olivat niin todellisuudessa ne olivat ihan perustreenejä. Kuitenkin kun välillä tottuu vetämään treenejä joissa hieman jopa ylittää itsensä niin tuon jälkeen perus tekeminen tuntuu välillä itselleni "diipadaalta". Kuitenkin tiedostin asian jo itse hyvissä ajoin enkä lähtenyt edes kokeilemaan mitään ihmeellisyyksiä tällä viikolla. Jotain pieniä erikoissarjoja tuli tehtyä mutta ei kuitenkaan mitään ihmeellisiä tai useita.

Samalla kun tämä viikko oli muutenkin hieman "perusviikko" treenien osalta ja muutenkin väsynyt viime viikon jälkeen niin samalla päätin pitää viikonlopun välipäivinä. Yhdessä vaiheessa olin jo hieman suunnitellut, että en välttämättä pitäisi tai jos pitäisin niin se olisi toinen päivä ja toisena kävisin tekemässä treenin. Kuitenkin päätin pitäväni molemmat päivät välipäivinä sillä viime viikko oli todella raskas eikä silloin tullut pidettyä yhtään välipäivää.

14 fL -tason 3D Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge

Lauantaina tuli sitten lopulta käytyä katsomassa Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge. Aluksi hieman päätin etten menisi katsomaan elokuvaa leffaan vaan odottaisin blu-ray:tä minkä ostaisin alennuksesta. Kuitenkin kun satuin lukemaan Finnkinon sivuilta, että Disney tekee Finnkinolle 3D-erikoisversion uudesta Pirates of the Caribbean -elokuvasta. Tämä sai minut hieman ajattelemaan toisin ja nyt kun minulle tuli sopivasti aikaa niin lauantaina muutamia tunteja ennen näytöksen alkamista hommasin lipun ja menin katsomaan elokuvan Ison Omenan Scape-saliin. Täytyy sanoa, että huomasin eron nopeasti verrattuna normaaleihin 3d-elokuviin joita olen käynyt katsomassa. Tästä syystä oli ihan hyvä kokemus käydä katsomassa Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge ihan leffassa.

Mitä itse elokuvaan tulee niin aikalailla sitä samaa mitä muut jatko-osat ovat olleet. Ei mitään uutta vaan enemmänkin hieman väsynyttä tekemistä. Ainakin itseäni  esittämä Captain Jack Sparrow alkaa jo olemaan jo hieman väsynyttä. Olisivat vain jättäneet elokuvan siihen yhteen eli Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous, mutta Disney näki rahareiän millä tienata hieman rahaa vaikkakaan uudemmat elokuvat eivät ole enää menestyneet kolmen ensimmäisen jälkeen.

Keskiviikkona 24. toukokuuta ensi-iltansa saavasta Disneyn Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge -elokuvasta tehdään teknisesti ylivertainen, Finnkinon uusien Scape-salien laserprojektoreille räätälöity 14 fL -tason 3D-erikoisversio. fL tulee sanoista foot-Lambert, eli kyseessä on valon mittayksikkö. Sitä käytetään elokuva-alalla kirkkauden mittaamiseen valkokankaalla. 14 fL -tason 3D-elokuva on ensimmäinen laatuaan Suomessa. 3D-erikoisversio esitetään Finnkinon Helsingin Tennispalatsin ja Espoon Omenan Scape-saliessa keskiviikosta 24.5. alkaen.
http://www.finnkino.fi/News/Ajankohtaista/2017-05-22/4870/Disney-tekee-…

Leffan jälkeen tuli käytyä kokeilemassa Street Gastro mistä ostin Lamb Kebab Sandwich:in. Joko tuo oli oikeasti täyttävää tai sitten olen vain oikeasti pieniruokainen sillä hyvä kun jaksoin syödä tuon kokonaan. Olin syönyt muutamia tunteja ennen elokuviin lähtemistä ja elokuvan aikana söin jonkin verran aakkosia mutta muutoin en ollut syönyt mitään ihmeellistä tunteihin. Tästä syystä minulla teki jopa tiukkaa vetää tuo Lamb Kebab Sandwich. 

Nykyään tietoa on saatavilla jopa turhan helposti verrattuna vaikka vielä viitisen vuotta taaksepäin saati aikaisemmin. Tämä myös koskee todella paljon eri treenejä ja syömistä dietistä lähtien. Yksi ongelma tässä on se, että tiedon levittäminen on entistä yksinkertaisempaa ja helpompaa, mutta suurin ongelma on sen uskominen. Kaiken maailman "tietäjät" levittävät jotain tietoa mikä on "oikeaa" ja pahimmassa tapauksessa ne jotka uskovat asian levittävät tätä

Olen pidempään hieman odotellut uusinta versiota Murder on the Orient Express elokuvasta. Olen nähnyt alkuperäisen Murder on the Orient Express (1974) sekä Hercule Poirot televisioelokuvasarjan jakson Murder on the Orient Express. Alkuperäinen elokuva oli hyvä missä Hercule Poirot jakso pienoinen pettymys. Ainakin kun vertaa Hercule Poirot Murder on the Orient Express jaksoa sarjan muihin televisioelokuviin . Vaikka näyttelijäkaarti on loistava niin tarinan

Omat treenini niin kuntopyörällä kuin crosstrainerillä ovat olleet pitkään HIIT treenejä enne termin HIIT tuloa. Itse käytän vain näistä treeneistä nimitystä intervallit. En ole ikinä oikein tutkinut mitä tuo HIIT-treenaaminen tarkoittaa mutta olen ollut hieman tietoinen kyllä asiasta. Tuossa jokin aika sitten tulin etsineeksi jotain tietoa ja tajusin viimein, että minun intervallitreenit ovat HIIT-treenejä vai ainakin vastaavia.Yleisellä tasolla ne vastaavat

Minulla on ollut päällä nyt sellainen, että kartan Marvel-elokuvia. Ainoat poikkeukset ovat olleet Guardians of the Galaxy Vol. 2 ja Deadpool. Minä vain hieman kyllästyin siihen, että vuosittain alkoi tulemaan liian monta Marvel-elokuvaa eikä niiden taso ollut ilmeisesti hyvä. Tykkään kyllä Marvel-elokuvista ja ne ovat näyttäneet uudemmatkin trailerin perusteella ihan mielenkiintoiselta mutta mitä arvosteluja olen lukenut niin ne ovat olleet huuonoja. Huonoja

Viime viikon maanantaina en ollut ihan varma alkoiko minulla tuntumaan väsymystä vai odotanko treeneiltä aina vain niin paljon? Odotanko penkistä nousevan aina kun sitä yritän niin kevyesti 200kg? Kuitenkaan muutoin viikolla ei tuntunut tällä tavalla vastaavasti ellei sitten maastavetoa lasketa torstailta. No maastavedonkin odotukset saattoivat olla korkealla johtuen viime kerrasta jolloin nostin pitkästä aikaa 240kg. Vastaavasti keskiviikon ja lauantain