Selkätreeni aamulla pidemmillä sarjoilla

16.11.2016 - 12:06

Tänään yhden treenin päivä. Aamulla selkätreeni pitkillä sarjoilla mitä jo suunnittelin hieman etukäteen lähinnä se miten päätin tehdä alaselän kanssa. Maastaveto kun on hieman huonon liike pidemmille sarjoille. Tietenkään kun tekee treenin pidemmillä sarjoilla se ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki liikkeet pitäisi tehdä pidemmillä sarjoilla. Minulle pidemmillä sarjoilla treeni on kyllä lähes aina tarkoittanut kaikkien liikkeiden tekemistä pidemmillä sarjoilla tai sitten supersarjoina kymmenen toistoa plus kymmenen toistoa. Olen vain ajatellut pidemmillä sarjoilla treenit vain siltä kannalta että silloin kaikki tehdään pitkillä sarjoilla jotta treeni pysyy samankaltaisena alusta loppuun.

Olin suunnitellut aloittavani aamutreenin joko t-soudulla tai kulmasoudulla normaalin maastaveto aloituksen sijaan. Päädyin lopulta t-soutuun suhteellisen helposti, koska olen tehnyt kulmasoutua paljon enemmän verrattuna t-soutuun. Viime viikolla tein t-soutua, mutta yleisesti olen tehnyt kulmasoutua niin paljon että välillä on parempi vaihdella. Kun maastaveto on ollut selkäpäivän normaali aloitusliike niin tätä on seurannut kulmasoutu joko tangolla tai käsipainoilla. Ehkä hieman liikaakin selkäpäivä rakentunut samoihin liikkeisiin verrattuna muihin päiviin. Lähinnä selkäpäivän loppuliikkeet ovat enemmän vaihdelleet kuin alkupään liikkeet. Muutoinkin teen selkätreenin enemmän erilaisilla variaatioilla kuin liikemäärillä. Käytännössä en tee moniakaan "eri" liikkeitä selkäpäivänä ja tähän olen koittanut tehdä parannusta aina mutta uusien liikkeiden löytäminen on hankalaa. Ainakin siis sellaisten liikkeiden mitkä on itselle hyviä ja toimivia kun ihan kaikkea ei viitsi tehdä. Toisaalta onko hyviä perusliikkeitä järkevä vaihtaa?

Aamun selkätreeni keskittyi suoraansanoen yläselkään ja ainoa alaselän liike oli viimeinen liike alaselkälaitteessa. Meinasin jättää alaselän kokonaan tekemättä mutta lopulta päätin tehdä yhnden alaselkäliikkeen kun yksi alaselkäliike pitää kyllä selkäpäivään mahtua. Alaselän voi mielestäni jättää joskus tekemättä mutta ei usein, koska alaselkä on kuitenkin yksi tärkeistä kohdista mikä pitää kropassa kestää. Alaselän kun tarvitsee olla kunnossa jotta esimerkiksi voi treenata hyvin yleisesti selkää sekä jalkoja. Alaselän vaikutus kun vaikuttaa istumiseen, kävelyyn / juoksemiseen eli yleiseen oloon. Tämän johdosta sitä vain ei voi ohittaa selkäpäivänä vaikka alaselkäliikkeet ovat välillä epämukavia. Myöskään alaselälle ei ole kovinkaan montaa hyvää liikettä. Maastaveto, good morning, alaselkälaite ja normaali selkä selkälaitteessa ovat ainakin hyviä alaselkäliikkeitä ja joita itse teen tai olen tehnyt.

Selkätreeni

  • T-soutu 30kg x10, 3x20 50kg
  • Pullover tanko 30kg x20, 3x20 50kg
  • Supersarja 3x ylätalja kapea 50kg x20 + ylätalja leveä 50kg x20
  • Alatalja 3x20 60kg
  • Alaselkälaite 3x25 50kg

Keskiviikko oli sinällään "ihmeellinen" päivä kuntosalilla kun väkeä tuntui olevan ihan kamalasti. En nyt tiedä oliko väkeä normaalia enempää siinä mielessä kuin normaalisti tuohon aikaan vai tuntuiko vain paluu arkeen. Maanantaina ja tiistaina kun kuntosali on käytännössä todella tyhjä niin parin tuollaisen päivän jälkeen aloin hieman tottua sinällään tyhjään kuntosaliin. Tässä tapauksessa tottumus tarkoittaa sitä ettei kuntosalilla ole oikeasti väkeä mutta ei

Kun päivä poikkeaa normaalista näin vappuna tai pääsiäisenä niin minulla menee treenit aikalailla sekaisin jos treenaan normaalissa ympäristössä. Näin käy siis vain normaalissa ympäristössä ja jos näissä tapauksissa olisin treenannut aivan jossain muualla niin tätä asiaa ei olisi ollut. En tiedä mikä on se kaikkein vaikuttavin syy tai onko sellaista, mutta pieniä muuttuvia tekijöitä on todella paljon mitkä vaikuttavat treenin kulkuun. Näin alkuun voisi sanoa

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia

Tällä hetkellä tuntuu sille, että olen tyytymätön maastavedon tuloksiin. Tein niin tai näin niin en ole oikein koskaan tyytyväinen. Vaikka nyt viimeaikoina olen tehnyt 250kg painoilla yhdestä muutamaan toistoon niin en vain ole ollut tyytyväinen. Haluaisin saada 250kg painoilla viisi toistoa minkä lisäksi vielä toisen hyvän sarjan kolmella tai neljällä toistolla. Tähän olisin tyytyväinen, mutta kun tuntuu vain sille, että toistot jäävät yhden ja neljän väliin

Viime viikolla tuli sitten penkattua ensimmäistä kertaa 250kg slingshotilla joten aikaisempaan slingshot tulokseen 240kg parannusta tuli kymmenen kiloa. Oliko tässä mitään järkeä tai hyötyä niin ei, mutta kunhan tuli kokeiltua eikä tuo nyt ihan niin puhtaasti itse nostettuna tullut mutta lähestulkoon ja siihen olen itse tyytyväinen. Sinällään kun penkissä kuluu aikaa lähes tunti tai ainakin 45 minuuttia ja tekee yhteensä seitsemän "sarjaa" 100kg, 140kg, 180kg