Rintatreeni lyhyillä sarjoilla ja "isoilla" painoilla sekä jalkatreeni & olkapäätreeni pidemmillä sarjoilla ja pienemmillä painoilla

16.11.2016 - 12:06

Rintatreeni "venyi" tai oikeastaan kesti melkein puolitoista tuntia

Torstain rintatreeni meni sitten hieman sillä tavalla kuin maanantain selkätreeni. Lyhyitä sarjoja hieman isommilla painoilla ja tätä trendiä käytin kaikki kolme liikettä. Ei tuossa mitään ihmeellistä, mutta se mikä minua hieman ihmetyttyi oli treeniin kulunut aika. Treeni kesti käytännössä puolitoista tuntia ja tein kolme liikettä. Käytännössä "jätin" vielä treenin kesken taino en vetänyt itseäni ihan loppuun kun huomasin treeniin menneen puolisen toista tuntia. Olin tässä vaiheessa jo tehnyt viimeistä liikettä ristikkäistaljaa ihan tarpeeksi ja katsoin olevan parempi vain päättää treeni tähän.

En laskenut sarjamääriä yhtään eli en osaa sanoa montako sarjaa tein mitäkin liikettä. Myöskään toistomääriä en niinkään laskenut vaan yritin tähdätä toistot kuuteen. Välillä saattoi tulla setisemän tai kahdeksan toistoa mutta se ei haitannut. Painot yritin pitää sellaisina millä sain sen kuusi toistoa tai luulin saavani. Ainhan tuo ei onnistu ja tälläkin kertaa tuli sarjoja joissa taisin saada viisi toistoa. Tämän jälkeen otin vain pienempää painoa tai arvioin jo sarjan jälkeen tarvitsenko pienempää painoa. Painon yritin olevan kokoajan sellainen millä saisin sen kuusi toistoa.

Penkki oli liikkeistä ainoa mikä sinällään poikkesi muista sillä otin penkissä päivän maksimin. Tällä kertaa päivän maksmi oli 160kg minkä jälkeen laskin painot 130kg ja aloin tekemään lyhyempiä sarjoja. Penkissä tein 130kg, 120kg, 110kg painoilla lyhyitä sarjoja aina siihen asti kunnes hyydyin täysin. En muista enään otinko käyttööni 100kg painot vai lopetinko tekemisen 110 painoihin. Tein kullakin painolla muutamia sarjoja ja yritin saada vähintään sen kuusi. Jos tekeminen alkoi painamaan niin laskin painoja tuolla 10kg:lla.

Työsarjat olivat siis lyhyitä tähtäimenä kuusi toistoa. Lämmittelysarjat olivat kuitenkin pienillä painoilla pidempiä sillä tein lämmittelyt viidentoista - kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Lämmittelyitä tein usemmalla painoilla eli nousin "pikkuhiljaa" sarjapainoihin. Tällä tavalla sain lihaksia lämpimäksi sekä myöskin pidempiä sarjoja ettei koko treeniä tehtyä lyhyillä sarjoilla.

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki käsipainoilla
  • Ristikkäistalja

Jalkatreeni alkoi tutulla kaavalla eli kyykyllä käytännössä failureen

Mietin perjantaina muuttaisinko jalkatreenin trendiä. Olen viimeisen ainakin kuukauden aikanana aloittanut jalkatreenin kyykyllä missä ensimmäinen työsarja on ollut kahdenkymmen toiston sarja. Aluksi lämmittelyä hieman pienemmällä painoilla sekä muutenkin lämmittelyä. Lämmittelyn jälkeen on sitten seurannut kahdenkymmenen toiston kyykky sarja minkä jälkeen olen jatkanut kyykyn tekemistä kolmella tai jopa viidellä sarjalla. Kahdenkymmenen toiston sarjan jälkeen toistomäärät ovat olleet siinä kymmenen - viidentoista välissä. Yleensä kymmenen toistoa mutta olen myöskin tehnyt yli kymmenen toiston sarjoja. Tällä kertaa valitsin kahdenkymmenen toiston sarjaan painoiksi 100kg. Aikaisemmin olen käyttänyt 90kg tai 95kg painoja ihan vuorotellen ja ensimmäisellä kerralla taisin tehdä 80kg painoilla. Tämän jälkeen kun yksi kahdenkymmenen toiston sarja on tehnyt niin painot olen pitänyt samoissa mutta jatkanut tekemistä tosiaan vähintään kymmenen toiston sarjoilla. Tällä tavalla jalkatreenin lopuissa liikkeissä ei todellakaan tarvitse käyttää painoja tai jos tarvitsee niin kyykkyä on tehty liian pienillä painoilla tai liian vähillä toistoilla.

Kyykyn jälkeen minun piti tehdä yhden jalan jalkaprässiä takareisille, mutta jalkaprässi oli sattumoisin varattuna. Tämän johdosta päätin sitten tehdä bulgarialaisen askelkyykyn käsipainoilla mitä hieman emmin. En meinaan tiennyt sitä asiaa pysynkö pystyssä vai onko tasapainon kanssa ongelmia. Klinkkailin meinaan jalkojeni kanssa heti kyykyn jälkeen ja jopa kyykky sarjojen välissä. Kyykyn jälkeen en meinaan pystynyt kävelemään kunnolla sillä jalat eivät oikein nousseet ja muutenkin olivat aika puhki. Maitohapot jylläsivät ja muutenkin kropassa otti koville. Pystyin kyllä tekemään bulgarialaista askelkyykkyä mutta tekniikka oli hieman mitä oli sillä jouduin karsimaan liikeradassa. Muutenkin sarjojen jälkeen tasapaino meinasi pettää alta.

Bulgarialaisen askelkyykyn jälkeen tein yhden vaakahack setin mikä oli erikoistekniikalla tehty setti. Käytännössä kolme sarjaa putkeen tiputtaen toistoja viidellä. Aloitin liikkeen kahdenkymmenen toiston sarjalla minkä jälkeen nousin yläasentoon pitäen jalkoja suorana kymmenisen sekuntia. Tämän jälkeen tein viisitoista toistoa minkä jälkeen taas ojensin jalat suoriksi ja pidin kymmenen sekunnin tauon. Tämän jälkeen tein vielä yhden kymmenen toiston setin mikä päätti tämän vaakahackin. 

Vaakahackin jälkeen tein vielä etureisilaitetta sekä takareidet maaten. Nämä menivät aika pienillä painoilla ja yritin vain saada kymmenen toiston sarjoja aikaan mikä tuotti vaikeuksia vaikka painot olivat todella pienet. Reisilaitteiden jälkeen tein vielä pohkeita missä sekoitin pitoja ja normaaleita toistoja sekaisin.

Jalkatreeni

  • Kyykky
  • Bulgarialainen askelkyykky
  • Vaakahack
  • Etureidet
  • Takareidet maaten
  • Pohkeet seisten 

 Lauantaina treeniviikko päätökseen olkapäätreenillä

Lauantain olkapäätreeni oli hieman sekoitus tämän viikon treeneistä. Ainoa mitä en tehnyt oli "kovia" painoja. Pitkiä sarjoja, pudotussarjoja ja eräänlaisia supersarjoja pienillä painoilla. Aikalailla tämänkin olkapäätreeni oli vipunosto painotteinen treeni. Sinällään hain tämän tapaista treeniä sillä halusin taas säästellä olkapäiden kuntoa jättämällä raskaat etuolkapääliikkeet väliin. Ei siis mitään ihmeellisiä pystypunnerruksia isoilla romuilla vaikka se olisikin sopinut hyvin tämän viikon trendiin. Tällä tavalla vain saan säästettyä olkapäitä ja olkapäätreenistä saa muutenkin kyllä ihan tarpeeksi raskaan. Mikä parempi pienemmillä painoilla saa myös tehtyä liikkeet paremmin sillä osalla mitä liikkeeltä hakee.

Olkapäätreeni

  • Takaolkapäälaite
  • Vipunosto sivuille laite
  • Vipunosto eteen maaten talja
  • Supersarja yhden käden vipunosto sivulle istuen + Vipunosto sivuille istuen
  • Vipunostot takaolkapäille istuen
  • Yhden käden vipunosto tuettuna penkissä

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.