Pysäytyspenkki 160kg 3x4 sarjaennätys? Muutama vinkki penkkaamiseen

28.01.2023 - 11:04

Torstaina oli vuorossa penkki treeni mihin ei ollut normaaliin tapaan mitään suunnitelmaa kuin tehdä parempi penkki treeni kuin maanantaina. Maanantaina oli viikon ensimmäinen rintatreeni ja maanantaina penkki meni todella huonosti. Tein todellakin erilaisen treenin maanantaina kuin torstaina mutta luultavasti edellisen viikon perjantailla oli jotain osuutta asiaan. Edellisen viikon perjantaina kävin tekemässä penkki treenin PTVGYM:llä mikä meni todella hyvin. Omat odotukset maanantain treeniä kohtaan taisivat olla hieman liian korkealla sekä maanantain penkki treenin suunnitelmakin oli aika kehno.

Maanantain penkki treenissä yritin jotain vain mihin en pystynyt eli liian suurilla painoilla penkki treeni. Tämä on myös hyvin yleistä mitä näkee kuntosaleilla varsinkin kun miehet penkkaa. Tähän on myös poikkeuksia mitä näin torstain treenin aikana kun katselin mitä ja miten muut penkkaavat. Itsellänikin meni torstain penkki treeni paremmin kun painot olivat maltilliset enkä lähtenyt yrittämään jotain mihin tuolloin en pystynyt. Niin yleistä katsoa kun toiset penkkaavat niin tanko vie äijää eikä äijä vie tankoa.

Mitä tarkoitan sillä että tanko vie äijää penkissä? Ensinnäkin tangossa on liikaa painoa minkä johdosta tanko vie ja äijä vikisee. Tuo on helppo nähdä muutamasta asiasta kuten perse pumppaamisesta tai yleisesti että tanko yritetään nostaa keinolla millä hyvänsä jolloin koko kroppa on töissä. Yleisin on kuitenkin tuo perse pumppaus mitä 90% treenaajista käyttää sillä penkissähän on oltava painoja! Itse en edes osaa tehdä tuota perse pumppia vaikka yrittäisin sillä itselleni perse on kuin liimattu penkkiin. Mitä ylemmäksi tanko nousee niin sitä ylemmäksi perse nousee mikä johtuu että painoja on siis liikaa sekä penkin tekniikka ei ole hallussa.

Toinen asia minkä huomaa  on se että monet eivät ole edes keskellä penkki, kroppa ei ole symmetrisessä asennossa tai jalat "steppaavat" toistojen välissä. Nämä ovat asioita mitä tulee nähtyä perse pumppauksen kanssa tai ilman. Toisilla jotka harrastavat perse pumppausta niin muuten asento on ok mutta myös on niitä jotka tekevät huonosta asennosta perse pumppausta. 

Vuosia sitten kävin yhden tutun kanssa treenaamassa yhdessä ja huomasin perse pumppausta sekä jalkojen "steppaamista" toistojen välissä kun alettiin kuvaamaan penkkiä. Aluksi olin aina vain spottaamassa penkkiä niin en nähnyt näitä asioita mutta heti ensimmäisen treenin jälkeen mikä kuvattiin niin seuraavaan treeniin tehtiin muutoksia. Yksinkertaisin muutos oli vähentää painoja vaikka sen huomasi olevan "egon" päälle. Painojen tiputuksen lisäksi keskityttiin poistamaan jalkojen "steppaus" toistojen välissä eli pyrittiin saamaan kaikki ylimääräinen tekeminen pois. Painojen tiputtaminen myös lopetti perse pumppauksen.

Mitä sitten kävikään? Eihän siinä mennyt kauaakaan eli kuukaudessa penkki olikin suuremissa painoissa siitä kuin aloitettiin tekemään yhteisiä treenejä. Näin on käynyt myös itselleni aikoinaan että kun keskittyy pitämään kropan kasassa ilman mitään ylimääräistä tekemistä toistojen aikana tai välissä sekä pitämään painot maltillisina niin se auttaa pidemmän päälle. Itse aloitin pysäytys penkin tekemisen vuosia sitten ja vaihdoin tekemisen kokonaan siihen minkä johdosta oma penkkaaminen muuttui rauhallisemmaksi. Huomasin että kun tein normaalilla tyylillä ja hain suurempia painoja niin aloin hätiköimään toistoja varsinkin silloin kun tein pidempiä sarjoja. Kun teen penkin pysäytyksellä niin tekniikka pysyy ensimmäisestä toistosta viimeiseen toistoon tasaisena ja samana eikä toistot ala eroamaan toisistaan hätiköinnin johdosta.

Yllätin itseni tämän viikon keskiviikkona sekä torstaina siinä mielessä että tein viikon ensimmäisessä kyykky treenissä kyykkyä ilman vyötä ja tämän jälkeen torstaina viikon toisessa maastaveto treenissä maastavedon ilman vyötä. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vyötä? Yhdessä vaiheessa aloitin aina kyykky treenin ilman vyötä ja kun pääsin yli 100kg painoihin niin otin vyön käyttöön. Näistä ajoista on todella kauan ja tuolloin kyykkyni ei ollut teknisesti ja painollisesti sitä tasoa mitä se on tällä hetkellä. Muistan että tein tuossa lähisalilla joskus mutta siitäkin on jo aikaa niin kyykkyä sukkasilleen ilman vyötä jostain kumman syystä. Muutoin en ole pahemmin kyykkyä tehnyt ilman vyötä.

Eilen lauantaina poikkesin Turun PTVGYM:in kautta kun palasin kotiin. Tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja ensimmäinen jalkatreeni Turun PTVGYM:llä. Ensimmäisen kerran kävin Turun PTVGYM:llä pari vuotta sitten jolloin tein maastaveto & selkätreenin. Tuolloin minulle jäi hyvä muistikuva Turun PTGYM:stä mutta miten asian laita oli nyt toisella kerralla? Kuitenkin viime kerrasta oli pari vuotta aikaa niin mielipiteet ja kokemukset ovat muuttuneet kun olen käynyt tällä välin Tampereen PTVGYM:llä, Roihupellon PTVGYM:llä sekä Vantaan Loaded:lla tällä välin. 

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä toista kertaa ikinä Tampereen PTVGYM:llä jossa tuli tehtyä ensimmäistä kertaa maastavetoa sekä selkätreeni. Minulla on vielä Tampereen Loaded:lla muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä mutta ajattelin poiketa vaihteeksi Tampereen PTVGYM:lle kun en ole siellä kuin kerran aikaisemmin käynyt. Myöskin Tampereen PTVGYM:lle oli Helsingistä tullessa hieman helpompi tulla ja aikaakin säästyi hieman. Myöskin minulla oli tarkoitus tehdä maastavetoa sekä halusin katsoa Tampereen PTVGYM:n selkälaitteet läpi kun en ollut aikaisemmin tehnyt selkätreeniä siellä.